Pitkäaikaisin eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen, tamperelainen Jukka Gustafsson julkaisi syyskuussa 2024 teoksensa Sivistyksen asianajaja (Into Kustannus). Osin omaelämäkerrallinen teos käsittelee paitsi Gustafssonin aikaa opetusministerinä ja sivistysvaliokunnassa, myös aatehistoriaa sekä sitä, millä tavalla Gustafssonin oma kasvatus- ja koulutusfilosofia peilautuu tähän. Gustafsson nähdään Tampereen Kirjafestivaaleilla sunnuntaina 1. joulukuuta.

– Pohjimmiltani olen kansansivistäjä. Ajattelen mielelläni, että hyvässä puheessa, esitelmässä tai alustuksessa tulee olla ainakin kaksi ”leivosta” – uutta asiaa, uutta näkökulmaa kuulijakunnalle. Sellaisia asioita, jotka ravistelevat ja antavat uutta ajateltavaa, Gustafsson toteaa.

Gustafsson kertoo olleensa aina kiinnostunut historiasta. Hänellä onkin kunnianhimoinen tavoite tuoda mihin tahansa esitykseensä aina mukaan myös historiallinen perspektiivi ja näkökulma.

– Ylipäätään historia on tänä päivänä erittäin tärkeä asia. Kannan paljon huolta siitä, että aikaamme leimaa historiattomuus. Ylisukupolvisen ajattelun tulisi olla enemmän läsnä yhteiskunnallisessa keskustelussa, Gustafsson jatkaa. ´

– Toivon, että kirjani on yksi puheenvuoro sivistyksen puolesta. Olen kirjassakin todennut, että Sivistyksen asianajaja on ajankohtainen kirja juuri tässä hetkessä, jossa populistinen politiikka kiertää kaukaa tosiasiat.

Historia ja yhteiskuntaoppi kunniaan

Gustafsson pitää historian ja yhteiskuntaopin osuutta opetus- ja koulutusohjelmissa erittäin tärkeänä. Hän myös onnistui lisäämään näiden aineiden opetusta opetusministeriössä ollessaan. Kuitenkin näiden aineiden opetus ja oppilaiden motivointi näitä opiskelemaan voi olla pedagogisesti työlästä lasten ja nuorten kehityksellisen tason vuoksi.

– Nyt kun tiedän, että peruskoulun syvällisempää uudistustyötä tehdään, esitän kirjassanikin uudenlaista tutkimustietoon pohjautuvaa yhteiskunnallisen sivistyksen koulutuspolkua. Tämä käsittäisi koko peruskoulun, lukion ja ammatillisen opetuksen. Korostan kuitenkin sitä, että opetuksen tulisi olla tarkkaan harkittua siten, että se sopii lapsen ja nuoren ikäkauteen, Gustafsson toteaa.

Tasa-arvoinen koulutus

Gustafssonin sivistysfilosofiassa korostuu koulutuksellinen tasa-arvo: tasa-arvon tulisi toteutua kaiken kattavana koko koulutusjärjestelmässä ja koulutuksen toteuttamisessa.

– Yhteiskunnallista repeytymistä on tapahtunut. Monet koulutuksen parissa työskentelevät olivat onnensa kukkuloilla, kun ensimmäiset Pisa-tutkimustulokset tulivat 2000-luvun alussa. Suomalainen peruskoulu pärjäsi tässä oppimistulosvertailussa erittäin hyvin, Gustafsson muistelee.

2000-luvun jälkeen on kuitenkin tapahtunut oppimistulosten heikkenemistä – ja myös perustaidot, kuten laskeminen ja lukeminen, ovat heikentyneet.

– Tässä vaiheessa sanon tärkeän asian. Pisahan kertoo itse asiassa lapsen ja nuoren kehityksestä ja kehitysedellytyksistä vain pienen osan. Olen itse omassa kasvatus- ja koulutusajattelussani korostanut sitä, että peruskoulun tärkein tehtävä on luoda lapselle ja nuorelle hyvä, terve itsetunto, jolla hän pärjää tulevissa opinnoissaan, Gustafsson pohtii.

Hyvää, tervettä itsetuntoa tulevien opintojen pohjana Gustafsson pohtii kirjassaan syvällisesti. Hänelle perustaidot ovat toki tärkeitä, ja hän katsoo, että nykyinen koulutusjärjestelmä on jonkin verran katsonut näitä läpi sormien. Peruskoulun yläaste on aikaa, jolloin etenkin poikien oppimismotivaatio voi jonkin verran laskea.

– Oppimisen edellytykset luodaan jo peruskoulun ala-asteella. Jos lapsen ja nuoren itsetunto ja oppimishalu eivät ole kohdallaan yläasteelle tultaessa, on oppimisessa omat vaikeutensa, vaikka siihen annettaisiin paljon tukea. Oppiminen rakennetaan aiemmin opitun päälle, ja jos pohja on heikko, sitä on vaikea korjata, Gustafsson toteaa.

Opetusministerinä Gustafsson tekikin historiallisen avauksen, jossa ensimmäisen kerran enemmän tukea kohdistettiin alueille ja kouluihin, joissa sosiaalinen rakenne oli vaativampi ja myös oppimisen edellytykset näin heikommat. Kunnille tarjottiin mahdollisuus hakea avustuksia, ja niitä jaettiinkin lähes sadalle kunnalle. Näin haastavammassa tilanteissa olevat koulut saattoivat palkata lisää koulunkäyntiavustajia ja muita oppimisen tukitoimia. Tämä paransi oppimisen tasa-arvoa.

Laki hallitusohjelman ulkopuolelta

–  2010-luvun alussa törmäsin tutkimustuloksiin, joissa 70-80 prosenttia opettajista valitti koulujen työrauhaongelmista. Luin tutkimustuloksia ja totesin, että jotain pitäisi tehdä. Peiliin katsoessani sanoin itselleni, että siinähän on opetusministeri Gustafsson, että se on sinun tehtäväsi, Gustafsson kertoo.

Tuloksena Gustafsson päätyi toteuttamaan silloisen hallitusohjelman ulkopuolelta työrauhalain. Lakiin tuotiin pykälätasolla mukaan esimerkiksi kasvatuskeskustelu tilanteissa, joissa koulukuri- ja muita ongelmia on ollut. Myös oppilaitosdemokratiaa lisättiin. Laissa myös määritettiin, että oppilaalta voidaan koulussa poistaa oppimista häiritsevä esine. Tähän on kuitenkin tullut viime vuosina löysyyttä.

– Kirjassani nostan julkkikseksi yhden tamperelaisen koulun rehtorin, joka julisti omassa koulussaan, että oppitunneille ei pääsääntöisesti tuoda kännyköitä ollenkaan. Kännykät voidaan kerätä koulupäivän alkaessa yhteen paikkaan. Siitä kuitenkin Tampereella käydään keskustelua, voisiko esimerkiksi välitunnilla kännykkä olla kuitenkin mukana, Gustafsson kertoo.

Taito- ja taideaineiden tärkeys

Gustafssonille perustaitojen oppimisen lisäksi tärkeää on myös taito- ja taideaineiden, kuten musiikin, kirjallisuuden ja filosofian vaaliminen.

– Parikymmentä vuotta sitten perehdyin Espanjan kouluissa tehtyyn uudistukseen. Espanjalaisessa sivistyskäsityksessä tuodaan voimakkaasti esille taito- ja taideaineet. Ne myös korostavat oman maan historian tuntemusta. Nyt kun maailma muuttuu ja työelämä muuttuu, kuten myös perinteiset ammatit muuttuvat tai katoavat riippuen erilaisista tahtotiloista, näiden merkitys on tärkeää ymmärtää. Kulttuuri laajasti ymmärrettynä antaa ihmiselle tärkeitä voimavaroja – kuten esimerkiksi harrastukset vaikkapa työttömäksi joutumisen jälkeen voivat kannatella ihmistä, Gustafsson päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Milla Zuev

Yksi aikakausi Tampereen ja Suomen historiassa on päättynyt, kun Tampereen Työväentalolla sijainnut, vuodesta 1946 saakka toiminut Lenin-museo on sulkenut ovensa pysyvästi 3. marraskuuta. Idänsuhteiden historiaa ja nykypäivää on kuitenkin tarjolla jatkossakin, sillä helmikuun 2025 puolivälissä entisen Lenin-museon tiloihin avataan idänsuhteiden museo Nootti.

Museonjohtaja Kalle Kallion mukaan museon uudistumisen ja nimenmuutoksen taustalla oleva tärkein syy liittyy museon uudistuvaan sisältöön.

– Lenin-museossa kerrottiin selkeä tarinankaari alkaen vuodesta 1905, jolloin Lenin ja Stalin tapasivat salaisessa kokouksessa Tampereella tiloissa, joissa Lenin-museo sijaitsi. Kerrottiin tarina bolshevikkivallankumouksesta ja Neuvostoliiton rakentamisesta Neuvostoliiton romahtamiseen vuonna 1991. Kuitenkin kun katsomme nyt, mitä Venäjällä tapahtuu, huomaamme, että valtio on ottanut talouden haltuun, toisinajattelijat ovat vankiloissa ja rahaa käytetään hillittömiä summia asevarusteluun. Myös Neuvostoliitossa harjoitettiin tällaista imperialistista etupiiripolitiikkaa, ja se on taas voimissaan. Mielipiteitä kontrolloidaan propagandan keinoin. Herää kysymys, hajosiko Neuvostoliitto, Kallio selittää.

Kyseessä oli Leninin ja Stalinin ensimmäinen kohtaaminen. Tapaaminen oli salainen, joten tietoa siitä, mitä sovittiin tai keskusteltiin, ei ole.

Nimi muuttuu myös siksi, että Lenin-museon nimi on aiheuttanut museon sisällöstä vääränlaisia mielikuvia. Museo on edellisen kerran uudistettu vuonna 2016, ja Kallio kertookin pohtineensa, olisiko nimenmuutokseen pitänyt ryhtyä jo silloin.

– Nyt kun museo jälleen uudistetaan, päätettiin lähteä liikkeelle uudella nimellä. Moni on ihmetellyt, mikä ”nootti” oikein on – kyllähän tuolta Venäjältä niitä nootteja on tänäkin syksynä tullut. Pääosin nimi aukeaa ihmisille hyvin, Kallio toteaa.

Kallio myös pohtii, miten museo Lenin-museona selittäisi sitä, mitä Venäjällä tapahtuu nyt. Historiaa tulee kaiken aikaa lisää, joten myös sitä esittelevien museoiden täytyy muuttua. Historiaa myös kirjoitetaan tämän päivän ihmisiä varten. Juuri nyt tapahtuu paljon kiinnostavia asioita, joilla on historialliset juuret. Lisäksi museoon kaivataan vierailulle koululaisia, ja opettajilla on saattanut olla kynnys järjestää retkiä ”Lenin-museoon”.

– Tuo ei ole enää kuvaava nimi. Museoissa ei voida keskittyä vain yhteen ukkoon, joka toimi joskus, Kallio toteaa.

Nootissa myös esiteltävä idänsuhteiden aikajänne on erilainen: vuodesta 1917 tähän päivään asti. Tarina lähtee liikkeelle keisarivallan kumoamisesta ja itsenäisen Suomen muodostumisesta sekä idänsuhteiden muodostumisesta Neuvostoliiton kanssa. Esiin halutaan tuoda myös aivan tavallisia ihmisiä, ei ainoastaan neuvostojohtajia.

– Museo tulee käsittelemään idänsuhteita monella tavalla, Kallio lupaa.

Nimeä ei tätä ennen ole muutettu myöskään siksi, että siihen on ihmettelyn lisäksi liittynyt tiettyä vetovoimaa. Museo on ollut suosittu turistikohde Tampereella. Vuonna 2016 tapahtunutta museon uudistusta ei aivan kaikki yleisö kuitenkaan täysin ymmärtänyt – ja monella on ollut erikoisia mielikuvia siitä, mitä Tampereella puuhataan.

– Viime vuosina kriittisempi suhtautuminen Venäjään on alkanut näkyä vahvasti. Osittain kritiikki on kohdistunut myös Lenin-museoon. Ei ole aivan ymmärretty, että meillä ei ole mitään tekemistä Putinin koneiston kanssa, vaan tämä on ihan kotoperäistä museotoimintaa ja historia on se, mikä meitä kiinnostaa, Kallio toteaa.

Työväentalo idänsuhteiden näyttämönä

Tampereen Työväentalo on merkittävä paikka, mitä tulee Suomen ja itänaapurimme välisiin suhteisiin. Leninin ja Stalinin kohtaaminen juuri Suomessa ja Tampereella johtui siitä, että kyseinen salainen kokous oli alun perin tarkoitus järjestää Pietarissa – mikä osoittautui mahdottomaksi venäläisen poliisin toiminnan vuoksi. Sosialistinen bolshevikkipuolie oli tuolloin vielä maanalainen ja terroristinen. Kokous siirrettiin Suomeen ja juuri Tampereelle, sillä täällä oli tapaamiselle otollinen Työväentalo ja lisäksi oma poliisilaitos. Tampereella kuitenkin valtaa piti poliisin sijaan Työväen järjestyskaarti vielä joulukuussa 1905.

– Tämä oli ikään kuin hyvä paikka vehkeillä, Kallio toteaa.

– Eihän sitä silloin kukaan tullut ajatelleeksi, että tämä olisi maailmanhistoriallinen juttu. Koska nämä veijarit kuitenkin tekivät vallankumouksen ja perustivat Neuvostoliiton, niin Suomen piti näyttää toisen maailmansodan hävittyään jotenkin, että ulkopolitiikkamme suunta muuttuu. Tätä piti todentaa erilaisilla teoilla, joista Lenin-museon avaaminen oli yksi. Museo toimi Suomi-Neuvostoliittoseuran pyörittämänä läpi kylmän sodan, Kallio kertoo.

Alkujaan museon johtajat olivat Kallion mukaan tiukan linjan kommunisteja ja stalinisteja, joten käytännössä kyseessä oli nimestään huolimatta Lenin-Stalin -museo.

Museo jatkoi toimintaansa myös Neuvostoliiton hajottua. Museo oli tähän mennessä muuttunut paljon: se keskittyi Leninin sijaan Neuvostoliiton historiaan. Tämä nähtiin tärkeänä osana Suomen historiaa. 1990-luvulla museossa myös alettiin käsitellä aikaisemmin vaiettuja aiheita, mutta nimi kuitenkin säilyi samana.

Työväentalon ulkoseinää koristavat edelleen Leninin kohokuviolaatta ja Lenin-museon kyltti. Kallion mukaan nämä ovat suojeltuja kohteita, eikä niitä voida poistaa. Keskusteluita kuitenkin käydään siitä, voitaisiinko ainakin Lenin-museon kyltille tehdä jotakin.

Vetovoima säilyy

Lenin-museo Lenin-museona on myös vetänyt kävijöitä Tampereelle ympäri maailman. Noin kolmannes museon kävijöistä on ollut turisteja. Miten tälle vetovoimalle käy nimen vaihtuessa?

– Uskomme siihen, että museon vetovoima kyllä säilyy. Olen vakuuttunut, että matkailijoilla kiinnostus Suomeen Venäjän naapurimaana sekä entisen Lenin-museon perintö riittävät siihen, että kiinnostusta meitä kohtaan on jatkossakin. Museo tulee edelleen olemaan samalla paikalla, ja Leninin ja Stalinin ensikohtaaminen on edelleen tapahtunut täällä. Paikan asema idänsuhteiden näyttämönä ei katoa mihinkään. Paikan henki on läsnä myös uudessa museossa. Nimi muuttuu ja museo muuttuu – historia ei kuitenkaan häviä mihinkään, eikä sitä olla häivyttämässä, Kallio lupaa.

Teksti: Milla Zuev

Kuvat: Milla Zuev

Historiaa Tampereen yliopistossa opiskelevalla Miikka Roslöfilla on vuoden sisään ehdokkuus jopa kaksissa vaaleissa: juuri keskiviikkona 6.11. päättyneissä Tampereen yliopiston edustajistovaaleissa sekä vuoden 2025 kuntavaaleissa.

Ikävä kyllä TREYn demariopiskelijat eivät tällä kertaa saaneet lainkaan paikkoja edustajistossa, vaikkakin paikan saaminen oli pienestä kiinni. Roslöf itse sijoittui sijalle 51, ja vain muutamalla lisä-äänellä demariopiskelijat olisivat saaneet paikan.

Edustajistovaalikampanja antoi myös monia hyvä eväitä edessä siintäviä kuntavaaleja ajatellen.

Roslöf kertoo olleensa aina kiinnostunut politiikasta.

– Edellisten eduskuntavaalien alla innostuin enemmän miettimään puoluepolitiikkaa. Merkittävin tekijä oli harjoittelu eduskuntavaalien jälkeen sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäkansliassa. Näin paremmin, mitä eduskunnassa tapahtuu ja sain hyvää kannustusta ihmisiltä. Tämä kannusti lähtemään kuntavaaleihinkin, Roslöf kertoo.

Yliopistolla parannettavaa yhdenvertaisuudessa

Demarit yliopiston edustajistossa ajavat opiskelijoille parempaa asemaa yliopistolla sekä haluavat edistää yhteisöllisyyttä ja tukea opiskelua – Roslöfin mielestä siis haluavat parantaa aivan perusasioita. Se Roslöfia harmittaa, että edustajistovaalien äänestysprosentti on perinteisesti matala.

– Hiljattain tehdyn kyselytutkimuksen mukaan hieman alle puolet Tampereen yliopiston opiskelijoista kokee, ettei kuulu mihinkään yliopiston porukkaan. Moni on myös kokenut syrjintää ja häirintää yliopistolla, joten vielä näissä asioissa on paljon parannettavaa.

Kohti kuntavaaleja Roslöf lähtee jännittyneenä, mutta kuitenkin innostuneena.

– Odotan, mitä pääsen itse oppimaan ja tekemään, Roslöf toteaa.

– Minulle on aina ollut tärkeää päästä nostamaan nuorten näkökulmaa paremmin esille, Roslöf jatkaa.

Opiskelijan asemassa edelleen parannettavaa

Roslöfin mielestä opiskelijan asema Suomessa ei ole millään lailla täydellinen, vaikka moni kokeekin sen todella hyväksi esimerkiksi siksi, että periaatteessa jokaisella on mahdollisuus opiskella korkeakoulussa, ja opiskelua varten saa jopa tukia – mikä ei ole itsestään selvää. Riippuvuus opintolainan nostamisesta kuitenkin tekee monen opiskelijan elämästä taloudellisesti epävarmaa ja aiheuttaa henkistä stressiä.

– Omassakin kaveriporukassani on paljon epävarmuutta omasta toimeentulosta esimerkiksi siksi, että kesällä ei tukia saakaan. Suurin osa kesätöiden palkoista menee vuokranmaksuun. Monella lailla asiat ovat opiskelijoilla Suomessa hyvin, mutta ei tämä täydellistä ole. Esimerkiksi lainanotto ei ole kaikille helppo asia, mikäli esimerkiksi ei tule varakkaasta perheestä, jolloin lainan nostaminen on stressittömämpää. Moni kokee juuri lainapainoitteisuuden vuoksi stressiä toimeentulostaan, Roslöf päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Väinö Mäkelä

Pekka Salmi valittiin Tampereen kaupungin elinvoiman palvelualueen johtajaksi 6. toukokuuta 2024 kaupunginhallituksen kokouksessa yksimielisesti. Virkamiestehtävän vastaanottaminen oli jo 25 vuotta kuntapolitiikassa toimineelle Salmelle luontevaa: olihan hänelle kertynyt kokemusta käytännössä kaikista palvelualueen piiriin kuuluvista asioista niin poliittisen uran kuin työurankin aikana.

– Ennen virkaan astumista olin ollut jo kaksi vuotta elinvoiman palvelualueen apulaispormestarina. Tunsin tehtävät, organisaation asiat ja ihmiset. Kaikki palvelualueeseen kuuluvat asiat ovat minulle todella mielenkiintoisia ja voisi sanoa, että rakkaitakin. Olen ollut kiinnostunut työllisyyden hoidosta koko kuntapoliittisen urani, Salmi kertoo.

Elinvoiman palvelualueeseen kuuluvat myös koulutus, toinen aste ja ammatillinen koulutus – joiden parissa toimiminen on helppoa Salmelle, joka on alkuperäiseltä ammatiltaan historian aineenopettaja.

– Kiinteistöasiat puolestaan opettelin työskennellessäni Tampereen työväenyhdistyksellä. Suoritin tuolloin myös isännöinnin ammattitutkinnon ja kiinteistö- ja rakentamisalan erikoisammattitutkinnon työn ohessa. Oikeastaan kaikki teemat, joiden kanssa olen ollut tekemissä urani aikana tai politiikassa ovat tällä palvelualueella ja sillä tavalla virkaan oli helppo tulla. Seppo Rantasen lähtiessä muihin tehtäviin tehtävä tuli hakuun – ja sanoin, että tämä on muuten minun hommani, juuri sitä, mitä haluan, Salmi toteaa.

Salmi on työskennellyt myös Tampereen työväenyhdistyksen toiminnanjohtajana.

Ruohonjuuritasolta virkamieheksi

Salmi on kiistatta tehnyt ansioituneen uran Tampereen kuntapolitiikassa. Into politiikkaa kohtaan on lähtöisin jo hänen yläasteajoistaan.

– Olen ollut nuoresta pitäen kiinnostunut politiikasta. Peruskoulun yhdeksännellä luokalla meidän piti tehdä ryhmätyö – silloin vielä tehtiin sellaisia pahvikollaaseja. Tein omani SDP:stä. Tämä puoli kiinnosti minua, sillä suvussani oli vasemmistolaisia, vaikka myös oikeistolaisia. Jo tässä vaiheessa aloin hiljalleen ymmärtää, että tämä on minun puolueeni, Salmi muistelee.

Politiikkaan Salmi aktivoitui kunnolla abiturienttivuonnaan 1995, jolloin käytiin myös eduskuntavaalit. Tuolloin ehdolla oli Pia Viitanen, jota Salmi kertoo äänestäneensä. Hän liittyi demarinuoriin ja puolueeseenkin sekä lähti puolueen toimintaan mukaan pikkuhiljaa järjestötoiminnan kautta. Tässä vaiheessa minkäänlainen ehdokkuus ei niinkään ollut Salmella ajatuksena – lähinnä häntä kiinnosti poliittinen toiminta ja taustalla toimiminen. Myös yliopistoon päästyään hän vaikutti opiskelijapolitiikassa, demarinuorissa ja puolueen järjestötehtävissä.

Ensimmäistä kertaa Salmi oli ehdolla kunnallisvaaleissa ollessaan 25-vuotias vuonna 2000, jolloin hän sai noin 130 ääntä. Hän pääsi koulutuslautakunnan jäseneksi ja pääsi mukaan kunnalliseen päätöksentekoon.

– Vuonna 2004 minut valittiin kunnallisjärjestön puheenjohtajaksi, kun Raimo Huusari luopui puheenjohtajuudestaan. Toverit katsoivat tuolloin, että olisin siihen hommaan paras. Tätä kautta pääsin syvemmin mukaan kuntapolitiikkaan. Ollessani kunnallisjärjestön puheenjohtaja, olin samalla myös yksi SDP:n neuvottelijoista, Salmi kertoo.

Vuoden 2004 kunnallisvaaleissa Salmi tuplasi äänimääränsä ja hän pääsi kaupunginvaltuuston varajäseneksi. Vuoden 2008 äänimäärä riitti jo läpipääsyyn valtuustoon, ja hänestä tuli valtuustoryhmän puheenjohtaja.

– Luottamustehtävissä menin pikkuhiljaa eteenpäin. Työtehtäväni tukivat kuntapoliittista tekemistä, Salmi toteaa.

Työväenyhdistyksen toiminnanjohtajan pestin lisäksi Salmi on työskennellyt Jukka Gustafssonin eduskunta-avustajana sekä liikenne- ja viestintäministeriön erityisavustajan tehtävissä. Päästessään töihin STTK:hon tekemään edunvalvontaa ja hoitamaan palkansaajien asioita vuonna 2008 Salmi kertoo olleensa jo kokenut monella rintamalla – vuodet eduskuntatyössä olivat olleet mielenkiintoinen ja raskaskin oppikoulu.

Rantatunneli puhutti

Pitkän kunnallispoliittisen uran varrella on riittänyt paljon hankaliakin poliittisia kysymyksiä. Esimerkiksi juuri Salmen päästyä kaupunginvaltuustoon, iski päälle finanssikriisi ja kuntatalouden alamäki, joka kesti vuoteen 2016 saakka. Lauri Lylyn pormestarikaudella nautittiin neljästä ylijäämäisestä vuodesta.

– En edes muista, miten montaa talouden sopeuttamisohjelmaa olen ollut tekemässä, neuvottelemassa ja päättämässä, Salmi kertoo.

Vaikka säästötoimia on jouduttu tekemään, yhdestä asiasta on pidetty kiinni: siitä, etteivät opetuksen ryhmäkoot kasvaisi Tampereella.

– Talous, työllisyys ja koulutus ovat kiinnostaneet minua paljon. Minulle on ollut kunnia-asia, että säästökierroksilla ei olla lähdetty suurentamaan ryhmäkokoja. Heikompiosaisten lasten tukeminen, oppilashuollon resurssit ja erityisopetus sekä pienryhmät ovat tärkeitä, kuten myös erilaiset varhaisen tuen toimenpiteet. Alueellinen tasa-arvoraha on myös meille tärkeä: tuemme enemmän sellaisia kouluja, joissa on enemmän oppimiseen liittyviä haasteita, Salmi kertoo.

Ylivoimaisesti hankalimmaksi asiaksi kuntapolitiikassa Salmi muistaa rantatunnelin rakentamisen, mistä jokaisella tamperelaisella tuntui olevan oma mielipide.

– Rantatunneliasia oli pitkä vääntö. Dramaattisten vaiheiden jälkeen enemmistö valtuustossa päätti sen hyväksyä, ja valtuustoryhmäkin tässä väännössä hajosi. En tiedä mitään sellaista kunnallispoliittista kysymystä, joka olisi puhuttanut ihmisiä yhtä paljon ja josta olisi tullut niin paljon palautetta. Ratikkakin puhutti, ja demareiden joukossa oli epäilijöitä ja vastustajia. Tämäkään ei ollut helppo päätös, Salmi muistelee.

Oppositiosta takaisin päättäviin pöytiin

Niin sanotun xl-koalition aikana vuosina 2008–2012 SDP oli Tampereella oppositiossa. Salmen mukaan tämä oli uusi ja ihmeellinen asia Tampereen demareille, jotka olivat tottuneet olemaan keskeisillä paikoilla päättämässä asioista. Salmen mukaan tämä oli monelle henkisesti vaikeaa aikaa, ja erilaisia henkilökohtaisia siltoja meni poikki demareiden ja kokoomuslaisten välillä.

– Tuolloin minulla oli johtoajatuksena luotsata demareita niin, että olisimme yhteistyökykyinen porukka omalla linjalla sekä se, että pääsisimme takaisin päättäviin pöytiin, Salmi sanoo.

Lopulta yhteinen sävel kokoomuslaisten kanssa löytyi Salmen johdolla aloitetuissa taustakeskusteluissa. Mukana olivat esimerkiksi Leena Kostiainen, Harri Airaksinen, Seppo Kovala ja myöhemmin myös Kalervo Kummola sekä demareiden puolelta Atanas Aleksovski. Vuoden 2012 vaalien jälkeen aika oli kypsä siihen, että oli mahdollista palata yhteistyöhön kokoomuksen kanssa, ja muodostui Anna-Kaisa Ikosen johdolla pormestarikoalitio, jossa olivat mukana Kokoomus, SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto.

Eräs merkittävä kiista ennen vuoden 2012 vaaleja liittyi siihen, etteivät demarit olleet saaneet valtuuston puheenjohtajan paikkaa, vaikka olivat toiseksi suurin puolue. Paikka oli mennyt Vihreille. Salmi ehdotti valtuustosopimuksen solmimista siitä, miten luottamuspaikat jaetaan – tällainen työkalu lisäisi luottamusta. Tällainen sopimus saatiin aikaan ja yhteiset pelisäännöt sovittiin – suurin puolue sai muodostaa pormestarikoalition, toiseksi suurin sai valtuuston puheenjohtajan paikan. Salmen mukaan tämä oli suuri muutos, joka lisäsi poliittisen päättämistyön läpinäkyvyyttä.

– Kun miettii poliittisia saavutuksia, niin olen ollut keskeisessä asemassa siinä, että demarit pääsivät takaisin päättäviin pöytiin, Salmi toteaa.

Selkeä virkamiesura

Salmi ei tule tulevaisuudessa toimimaan kunnallispolitiikassa ennen kuin mahdollisesti eläkepäivinään. Tuoretta elinvoiman palvelualueen johtajaa odottaa selkeä virkamiesura.

– Tällä valtuustokaudella on pikkuhiljaa kypsynyt ajatus siitä, että politiikkapuoli on jo nähty. Olen saanut tästä todella paljon ja olen äärimmäisen kiitollinen siitä, että olen saanut oman ryhmän ja kuntalaisten luottamuksen. Minulla on ollut merkittäviä tehtäviä, mutta nyt on aika siirtyä eteenpäin, Salmi toteaa.

Uusille politiikassa toimiville ja ehdokkuutta pohtiville Salmi haluaa pitkällä kunnallispolitiikan kokemuksellaan sanoa, että kyseessä on pitkäjänteinen työ, jossa ei lottovoittoja ole.

– Tämä vaatii perehtymistä ja paneutumista. Politiikassa on helppo pintaliitää ja ottaa vain muutama teema, joista käyttää puheenvuoroja ja joiden parissa on aktiivinen. Kuitenkin, jos haluaa olla vaikuttaja ja vaikuttava poliitikko, asioita täytyy ymmärtää laajasti. Talouden ja hallinnon tuntemus on todella tärkeää. Suosittelen opiskelemaan, miten koko päätöksenteon systeemi pyörii. Tämä on ennen kaikkea yhteistyötä – jos ryhmän sisällä haluaa edetä ja saada vaativia tehtäviä, yhteistyö on osattava. On ansaittava omien luottamus ja tuki. Jotta asioita voi viedä eteenpäin, on ansaittava myös muiden puolueiden ryhmien luottamus ja tuki ja ymmärtää heidän tavoitteensa. Sitä kautta kompromissit syntyvät. Yhteistyö on välttämätöntä, Salmi päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Milla Zuev

Ulla Kampman valittiin Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen jäseneksi aluevaltuuston kokouksessa 9.9.2024. Kampman on hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa toiminut Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuustossa sekä alueen henkilöstöjaoston puheenjohtajana. Kampmanin mielestä hyvinvointialueen toimielimet hakevat vielä toimintatapojaan, sillä toimet ovat uusia, ja esimerkiksi entisten sairaanhoitopiirien päättäjillä on ollut totuttelemista siihen, että substanssiosaajien lisäksi asioista päättävät nykyään myös poliitikot.

– Esimerkiksi aluevaltuustossa toimiminen on kaikille uutta. Toimi on kuitenkin mielenkiintoinen – siinä tapaa ihmisiä kaikkialta Pirkanmaalta, ja oppii tuntemaan eri puolueiden ihmisiä. Toiminnassa on ymmärrettävä, että ollaan päättämässä ison porukan asioista. Kaupunginvaltuustossa on helppo hahmottaa, että kyse on vain tamperelaisista – mutta nyt on ajateltava myös niitä pieniä paikkakuntia, joissa on vain vähän asukkaita. Kyllä se on todella mielenkiintoista, Kampman kuvailee.

Kampman myös kannustaa uusia ihmisiä lähtemään ehdolle tuleviin aluevaaleihin.

– Ennen sote-asiat kuuluivat kaupungin toimialaan. Nyt niistä on tullut laajempi kokonaisuus alueellisuuden vuoksi, mutta samoja asioita ne ovat kuitenkin. Jos on kiinnostunut sote-asioista ja ihmisten hyvinvoinnista, on tämä hyvin mielenkiintoinen paikka, Kampman toteaa.

Hyvinvointialueen päätöksentekorakenne

Se, mistä hyvinvointialueen päätöksenteko rakentuu, on monelle mahdollisesti vielä vierasta. Aluehallituksen ja aluevaltuuston lisäksi päätöksenteossa on mukana erilaisia jaostoja ja valiokuntia sekä yhtiöitä, kuten Coxa ja Sydänsairaala.

Pirkanmaan hyvinvointialueella aluehallituksen alaisia jaostoja on neljä: asiakkuus- ja laatujaosto, henkilöstöjaosto, konserni- ja toimitilajaosto sekä yksilöasioiden jaosto. Myös valiokuntia on neljä: niissä valmistellaan esimerkiksi poliittista tai strategista harkintaa edellyttäviä asioita aluevaltuuston päätöksentekoon. Valiokunnat ovat hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunta, monipalveluvaliokunta, tulevaisuus- ja strategiavaliokunta ja vähän palveluita käyttävien valiokunta.

– Jaostoissa ja valiokunnissa on niin paljon työtä, että välillä tuntuu, että porukka ei edes tahdo riittää. Aluevaltuuston ja aluehallituksen tulisi kuunnella valiokuntien ääntä, Kampman kertoo.

Kohti vaaleja

Ehdokasasettelut niin kunta- kuin aluevaaleihinkin ovat tällä hetkellä käynnissä, ja myös SDP Tampere on asettanut ensimmäiset ehdokkaansa molempiin vaaleihin. Uutena mukaan lähtevän, tai oikeastaan kenen tahansa ehdokkaan kannattaa Kampmanin mielestä tähdentää itselleen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, miksi lähtee ehdolle: minkälaisia asioita haluaa lähteä ajamaan.

– Tämän ei tarvitse olla vain yksi asia, vaan mukana voi olla vaikkapa kolme asiaa. Kuitenkin ennen vuodenvaihdetta tulisi olla melko kirkkaana mielessä, miksi haluaa ehdolle. Nyt jo kannattaa jollakin tasolla alkaa tehdä omia kasvoja tunnetuiksi ja oivaltaa somen suuri merkitys. Harvalla on mahdollisuutta mainostaa itseään printtimediassa. Toreilla ja tapahtumissa käyminen ei riitä – se ei riitä kuntavaaleissa, mutta ei varsinkaan aluevaaleissa. Kriittinen aika ennen vaaleja on kolme viikkoa: suurin osa ihmisistä aktivoituu tällöin kohti vaaleja. On hyvä, jos siinä vaiheessa omat kasvot ovat tutut. Itse kampanjointi kannattaa kuitenkin mielestäni aloittaa vasta vuodenvaihteen jälkeen, Kampman neuvoo.

Kampmanille itselleen henkilöstöasiat ovat tärkeitä.

– Kuitenkin kun maan hallitus tekee kaikkensa, että saisi horjutettua sote-uudistusta ja saada maailmaa sille kannalle, että asioita hoitaa yksityinen puoli, niin kyllä henkilöstötilanne on todella ahdas. Rahaa ei ole, ja ala on sellainen, että ilman ihmisiä on mahdotonta tehdä mitään. Henkilöstöjaoston puheenjohtajana voin melkein sanoa, että kausi ei ole tuonut henkilöstölle mitään uutta, vaan olemme yrittäneet säilyttää jo olemassa olevan, Kampman kertoo.

Kampmanilla on myös toive tulevaisuudelta.

– Toivon, että ihmiset oivaltaisivat sen, että olemme vuosikymmenien aikana, tavallisten ihmisten kukkaroista verorahoilla luoneet maailmanlaajuisesti aika hyvän terveydenhuolto- ja sosiaalihuoltojärjestelmän. Emme saisi suostua siihen, että se romutetaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikilla on parempi olo, jos ei ole huonosti pärjääviä ihmisiä. Maksaisin mieluummin enemmän veroja kuin näen, että on asunnottomuutta, osattomuutta ja huonosti voivia lapsiperheitä. En tule onnelliseksi siitä, että minulla on mahdollisimman paljon, vaan siitä, että ympäristö on turvallinen ja harmoninen, Kampman päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Milla Zuev