Sari Hänninen, 46, on ensimmäistä kertaa ehdolla kuntavaaleissa. Myös puolueessa hän on tuore kasvo. Halu vaikuttaa sote-kysymyksiin inspiroi työuransa kätilönä ja sairaanhoitajana sekä muissa sote-puolen tehtävissä tehnyttä Hännistä ottamaan itse osaa päätöksentekoon.

– Sote-puolen asiat aiheuttavat enemmän ja enemmän keskustelua. Olen päässyt työssäni seuraamaan päätöksentekoa ja sen prosesseja yhä lähempää. Näin kuntapolitiikkakin on tullut minulle tutummaksi ja helpommin lähestyttäväksi. Toivon, että pystyisin vaikuttamaan asioihin, eikä aika menisi valittaessa – mieluummin otan itse prosessiin osaa, Hänninen toteaa.

Osallistamista ja työpajatoimintaa

Tällä hetkellä Hänninen työskentelee Pirhalla hanketyöntekijänä asiakaskokemusprojektissa. Hännisen mielestä uudenlainen työkokemus on ollut käänteentekevä. Se on näyttänyt hänelle konkreettisia keinoja, joilla kuntalaisten ja sote-puolen asiakkaiden osallisuutta myös päätöksentekoon voidaan parantaa.

– Meidän täytyy kuulla ja ottaa mukaan päätöksentekoon heitä, joita varten asioita suunnitellaan ja tehdään. Meidän täytyy esimerkiksi kuulla vanhusneuvostoa ja nuorisovaltuustoa, mutta sen lisäksi voimme osallistaa tavallisia kuntalaisia. Eräs hyvä keino tähän on työpajatoiminta, jossa asioista keskustellaan eri teemojen ympärillä, Hänninen toteaa.

Myös Hännisen omassa työssä on järjestetty tämän kaltaista työpajatoimintaa. Myös tilaisuudet, joissa asiakkaat ja kuntalaiset voivat tulla avoimesti kertomaan oman mielipiteensä, ovat tärkeä osa osallisuutta.

– Asiakaspalaute tulisi kuulla ja sen pitäisi antaa vaikuttaa päätöksentekoon, Hänninen jatkaa.

Ennaltaehkäisy inhimillisintä

Hänninen on ehdolla myös aluevaaleissa juuri siksi, että sosiaali- ja terveyspalveluihin liittyvät teemat ovat hänelle merkityksellisiä. Näihin teemoihin on kuitenkin mahdollista pureutua myös kuntapolitiikassa. Kunnallisella puolella Hänninen haluaa panostaa erityisesti ennaltaehkäisyyn.

– Terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ennaltaehkäisy on edullisinta, järkevintä ja inhimillisintä. Niin ikäihmisten, perheiden, nuorten kuin työttömienkin palvelut on turvattava. Erilaisten palvelujen, kuten kuljetuspalveluiden tarjoaminen edistää toimintakykyä, ja esimerkiksi liikuntamahdollisuuksien tarjoaminen edistää terveyttä ja ennaltaehkäisee sairauksia, Hänninen summaa.

Sairaanhoitajan työ muuttunut

Hänninen kertoo, että hänen uransa alkuvaiheessa esimerkiksi sairaanhoitajalla oli enemmän mahdollisuuksia paneutua tiettyihin aihealueisiin ja tulla niissä erikoisosaajaksi. Nyt työelämä on muuttunut. Katsotaan, että saman ihmisen on voitava toimia usealla eri osa-alueella. Näin voidaan paikata esimerkiksi henkilöstöpulaa.

– On tietenkin hyvä, että yksi ihminen hallitsee useampia osa-alueita työssään. Kätilö tai sairaanhoitaja voi toimia monessa paikassa. On tällä kuitenkin syväosaamiseen vaikutusta – syväosaamista ei synny ainakaan niin helposti ja nopeasti. Lisäksi työelämän vaatimukset ovat kiristyneet – töitä on enemmän ja paineita on enemmän. Itselläni on ollut työelämässä onni, että olen aina voinut tehdä työni hyvin kiireestä huolimatta, Hänninen kertoo.

Hännisen mielestä on myös tärkeää, että sote-puolen koulutuksiin on riittävästi aloituspaikkoja ja työntekijöiden tarve saadaan tyydytettyä. Lisäksi hän pitää hyvänä asiana työperäistä maahanmuuttoa ja esimerkiksi maahanmuuttaneiden kouluttamista sote-alalle.

Rakas Tampere

Hänninen ei ole paljasjalkainen Tamperelainen – hän on asunut kaupungissa nyt noin 20 vuoden ajan. Hän kertoo muualta muuttaneena olevansa hyvin rakastunut Tampereeseen kaupunkina.

– Tämä on helposti lähestyttävä, kaunis kaupunki. Tamperelaisuus on minulle henkilökohtainen ilo ja ylpeys. Täällä palvelut ovat toimineet hyvin, ja arvostan myös vedenläheisyyttä – esimerkiksi Koskenranta on hyvin kaunis ja ympärillä on paljon vesistöjä. Toivon, että sellaisena kaupunki pysyykin: elinvoimaisena, mutta silti kauniina ja kaikille saavutettavana, Hänninen kuvailee.

Itseään Hänninen kuvailee tavallisen ihmisen puolella olevaksi, empaattiseksi, yhteistyökykyiseksi, aktiiviseksi toiminnan ihmiseksi.

– Päämäärän saavuttaminen on tärkeää. Näin toimin töissäni ja elämässäni muutenkin – päämäärätietoisesti. Tavoitteita on oltava, ja ne on voitava saavuttaa, Hänninen päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Alli Anttila

Marko Moisio, 52, on Tampereen Infra Oy:n pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu. Hän on myös ehdolla kevään 2025 kuntavaaleissa SDP:n listalla.

Pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun toimenkuvaan kuuluu työehtosopimusten noudattamisen valvomista sekä työn kehittämistä turvallisemmaksi yhdessä työsuojelun kanssa.

– Olen ehdolla, koska haluan vaikuttaa siihen, miten Tampereen sisällä In-house-yhtiöt pärjäävät. Työehtosopimukset ja niiden noudattaminen ovat meidän kaikkien mielestä tärkeitä, ja haluan taata, että hyvät työehdot säilyvät jatkossakin. Tällä hetkellä Tampereen Infralla noudatetaan työehtosopimuksia hyvin, ja meillä on kaupungin suuntaan ja yhtiön johtoon hyvät neuvottelusuhteet. Yksityisillä aloilla työehtosopimusten noudattaminen on kuitenkin mennyt huonoon suuntaan, ja hallituksen niin sanotut työelämäaloitteet tulevat heikentämään tilannetta entisestään. Olin esimerkiksi pettynyt siihen, että Dimitri Qvintuksen alulle panema palkkavarkausaloite sai niin vähän allekirjoituksia, Moisio toteaa.

In-house-yhtiöt ovat kunnan tai kuntayhtymän omistamia yhtiöitä, yleensä osakeyhtiöitä, joilta tehdyt hankinnat voidaan toteuttaa ilman hankintalain vaatimaa kilpailutusta.

– Vaaliteemani tulevat myös JHL: n suunnalta. Yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja peruspalvelut, joita kunnissa tuotetaan, täytyy turvata – esimerkiksi kadunrakennus- ja kunnossapitopalvelut sekä vesihuolto. Nämä eivät saa toteutua ihan vapaalla kilpailulla, Moisio kertoo.

SDP tärkein työväenpuolue

Moisio on ollut SDP:n jäsen noin kahden vuoden ajan. Politiikassa hän on ollut mukana luottamusmiestoimensa vuoksi kuitenkin jo nelisen vuotta. SDP on valikoitunut hänen puolueekseen, sillä hänen mukaansa SDP on edelleen tärkein työväenpuolue.

– Vaikka Perussuomalaiset esittävätkin työväenpuoluetta, on nykyinen hallitus osoittanut, että työväen edustus on vasemmalla, Moisio toteaa.

Moisio on koulutukseltaan yo-artesaani, käytännössä kiviseppä. Hän on elämänsä aikana työskennellyt esimerkiksi hautakiviveistämössä.

– Myös useampi kilometri rotvallinreunaa on tullut rakennettua ja asennettua Tampereen kaupungille, maanrakennusyksikössäkin työskennellyt Moisio kertoo.

– Tällä hetkellä ay-toiminta työllistää minua eniten, minkä lisäksi harrastan uintia sekä äijäjumppaa maanantaisin, Moisio päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Marko Moisio

Ville Talikka, 20, on sekä SDP Tampereen kuntavaaliehdokas, että Pirkanmaan sosialidemokraattien aluevaaliehdokas. Hän on myös kuluneena kesänä ylioppilaaksi valmistunut lastensuojelun jälkihuollon asiakas.

– Olen itse nuori, ja kaikki on minulla tuoreessa muistissa. Näen nuorten palveluihin ja lastensuojeluun kohdistuvat leikkaukset lähietäisyydeltä, Talikka sanoo.

Kuntavaalien osalta Talikka mainitsee tärkeimmiksi teemoikseen julkisen liikenteen, rasismin vastaisen työn, koulukiusaamisen ehkäisemisen, sekä nuorten palvelut. Moni lastensuojelun palveluiden piirissä ollut tai oleva lapsi ja nuori on kokenut stigmatisointia – Talikka esimerkiksi muistaa, että tässä tilanteessa olleelta on kysytty, mitä on tehnyt ”joutuessaan” lastensuojelun asiakkaaksi. Stigma voi johtaa koulukiusaamiseenkin.

– Stereotypiat ovat vain stereotypioita. Nuortenkin keskuudessa ikään kuin vahingossa saatetaan syyllistää nuorta tämän tilanteesta. Itse sanon mieluummin, että olen päässyt kuin joutunut lastensuojelun asiakkaaksi, sillä usein lastensuojelu tulee kuvioihin vasta liian myöhään. Olen itse rohkaissut nuoria menemään puhumaan koulukuraattorille, mitä perheessä on oikeasti käynyt. Lastensuojelun työntekijää ei tarvitse pelätä, sillä lastensuojelu on lasten suojelua, Talikka toteaa.

Talikka haluaa myös omassa vaalikampanjassaan korostaa omaa taustaansa ja sitä, että hän on lastensuojelutaustaisten tukena. Hän toimii Pesäpuu ry:n lastensuojelun kehittämisryhmässä, sekä Lastensuojelun keskusliiton neuvottelukunnassa.

Osallisuus ylipäätään on Talikalle tärkeää. Aluevaalien osalta hänen tärkeimmät teemansa ovat lastensuojelu sekä ikäihmisten palvelut. Talikka ajattelee, ettei hyvinvointialueen ja kunnan asioita voi täysin erottaa toisistaan: esimerkiksi kaupunki voi rahoituksen kohdistamisella tiettyyn rajaan asti helpottaa puutteita hyvinvointialueen palveluissa.

– Leikkauksia, jotka kohdistuvat hyvinvointialueelle ja jotka kohdistuvat kaupunkiin, ei voi erottaa toisistaan. Kaupungin nuorisopalvelut eivät korvaa lastensuojelua, mutta kunnalla on oma veropohja, jolla se voi kasvattaa nuorisopalveluiden kassaa. Kaupungilla on mahdollisuus järjestää nuoria tukevaa toimintaa, vaikka se ei lastensuojelua korvaakaan, Talikka pohtii.

– Itse en tiedä, minkälainen oma tilanteeni tällä hetkellä olisi, jos en olisi saanut lastensuojelupalveluita, ja jos kouluissa ei olisi ollut esimerkiksi kuraattoria ja psykologia, Talikka jatkaa.

Esimerkkinä siitä, mitä kaupunki voi tehdä nuorten hyväksi, Talikka mainitsee Koskikeskukseen avatun Nuorisokeskus Kolon. Kolossa nuorten ei tarvitse vain olla jossakin keskenään, vaan siellä esimerkiksi leivotaan ja laitetaan yhdessä ruokaa.

Jälkihuollon leikkaukset huolettavat

Sanna Marinin hallitus nosti lastensuojelun jälkihuollon ikärajan 25 ikävuoteen. Orpo-Purran hallitus puolestaan laski ikärajan 23 vuoteen. Samaan aikaan istuva hallitus kevensi olutveroa. Talikka näkee tässä selkeän arvoristiriidan.

– Säästö, mikä lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskulla saavutetaan, on suurin piirtein samaa luokkaa kuin minkä verran rahaa olutveron kevennys on vienyt valtion kassasta. Samaan aikaan meillä on paljon syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. On huolestuttavaa, että hallituksen moraali on tämän kaltaista. Nyt nuoret eivät enää saa palveluita, mutta halpaa olutta kyllä, Talikka toteaa.

Päihdeongelmakin voi alkaa halusta turruttaa tunteet esimerkiksi alkoholilla, kun palveluita – kuten esimerkiksi terapiaa – ei saa. Talikka nostaakin terapeuttien ja terapian tarpeessa olevien määrän esiin – terapiapalveluita on yksinkertaisesti tarjolla liian vähän.

– Myös työllisyyspalveluiden siirtyminen työllisyysalueille koskee myös nuoria. Moni jää välitilaan. Itse olen nyt lukiosta valmistumiseni jälkeen välivuodella ja käyn töissä. Jos kuitenkin olisi kaltaiseni nuori, jolla ei olisi työpaikkaa, missä olisivat sosiaaliset kontaktit? Itse olen sosiaalinen ihminen, jolla on turvaverkko ja ihmisiä ympärillä. Mutta entä ne nuoret, jotka ovat valmistuneet, muuttaneet itsekseen asumaan, mutta päätyneet työttömiksi? TE-palveluilla on tässä suuri rooli, Talikka pohtii.

Lastensuojelun ikärajan lasku 23 ikävuoteen on myös sikäli arveluttavaa, että ilman ammatillista tutkintoa alle 25-vuotias työtön nuori ei saa työmarkkinatukea, jolloin vaihtoehtona on lähinnä toimeentulotuelle jääminen.

Mistä nuoret haaveilevat?

Unelmat ja haaveet ovat tärkeä osa elämää, ja etenkin nuorella henkilöllä kyky unelmoida on tulevaisuuden kannalta erittäin tärkeä. Erilaiset mielenterveyden haasteet sekä myös taloudelliset ongelmat voivat vaikuttaa siihen hyvin negatiivisesti. Talikka itse kertoo haaveilevansa yhteiskunnasta, jossa kaikilla olisi yhdenvertaiset mahdollisuudet menestyä ja tavoitella unelmiaan.

– Yhteiskunnallinen asema ei saisi olla tässä esteenä. Pienituloisuus ei esimerkiksi saisi olla esteenä pääsemiselle sellaiseen tilanteeseen, jota tavoittelee. Jos esimerkiksi tahtoo sairaanhoitajaksi, siihen tulee antaa mahdollisuus. Nuorilla tulisi olla mahdollisuus opiskella rauhassa siten, että heillä on siihen taloudelliset edellytykset. Haaveilen yhteiskunnasta, joka tukee ihmisiä sen verran, kuin on tarpeen – eikä välttämättä vain taloudellisesti, vaan verkostojen kautta. Itselleni esimerkiksi on ollut tärkeää jo se, että opettaja on koulussa kysynyt, mitä minulle kuuluu, Talikka sanoo.

Henkilökohtaisessa elämässään hän haaveilee työstä, josta pitää, vaikuttamisesta tärkeisiin asioihin politiikan kautta, sekä omasta perheestä.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Milla Zuev

Kuntavaaliehdokas Georgios Karhu-Jopasinia houkuteltiin mukaan politiikkaan jo hänen ollessaan 19-vuotias. Takana oli useampi vuosi Ylellä mediatoimittajana sekä viihdealalla näyttelijänä. Työkavereihin oli tehnyt vaikutuksen se, miten luontevasti Ylen aikojen jälkeen sukunimensä ja toisen etunimensä vaihtanut Karhu-Jopasin toimi vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa – sekä hänen esiintymistaitonsa. Innostus – jopa Karhu-Jopasinin mukaan ”intuitiivinen kutsu” lähteä mukaan politiikkaan syttyi kuitenkin vasta vuosia myöhemmin sattumalta.

– Ylen uran jälkeen halusin normitöihin. Rinnastin poliitikon ja esiintyjän hieman samaan maailmaan. Siksi monelle tulee olemaan yllättävää, että olen ehdolla kuntavaaleissa. Tähän kuitenkin liittyy tarina, Karhu-Jopasin kertoo.

– Syyskuussa istuin kesämökillämme ja tuli tosi voimakas olo, että olisi pakko lähteä ehdolle seuraaviin vaaleihin. En edes tiennyt, milloin seuraavat vaalit ovat, mutta se oli tosi intuitiivinen kutsu. Potkaisin sen pois mielestäni yhtä nopeasti, kuin se tuli. Viikko sen jälkeen oli sama juttu – lapseni ja vaimoni istuivat autossa, yhtäkkiä puristan ratista ja ajattelen, että minun on pakko lähteä ehdolle. Kerroin tästä vaimolleni, joka totesi vaalien olevan ensi vuonna – ja sitten vain puoluetta googlailemaan, Karhu-Jopasin jatkaa.

Käytyään läpi Vasemmistoliiton, SDP: n sekä muutaman muunkin puolueen sivut Karhu-Jopasin totesi, että SDP olisi itsestään selvä valinta.

– Tasa-arvo ja solidaarisuus ovat itselleni tärkeitä arvoja. Eikä kyse ole vain arvoista, vaan SDP:n tekemä politiikka ja toiminta resonoi itsellä. En kadu pätkääkään, että valitsin SDP:n enkä toista puoluetta, Karhu-Jopasin muistelee.

Kolme keskeistä vaaliteemaa

Karhu-Jopasin työskentelee tällä hetkellä Tampereen kaupungin työllisyyspalveluissa ohjaajayksikössä, jossa palvellaan alle 30-vuotiaita nuoria aikuisia. Asiakkaiden taustat ovat kirjavia: on asunnottomia, sekä myös korkeakouluopiskelijoita, jotka tarvitsevat neuvontaa esimerkiksi tukiin liittyen. Hänellä on siis kosketuspintaa tavallisten tamperelaisten arkeen todella paljon. Nuorilla aikuisilla on kauttaaltaan hyvin samanlaisia huolia: esimerkiksi mielenterveyspalveluiden saavutettavuusongelmaan törmätään usein.

– Työllisyyteen liittyen olen katsonut, kun tapaamiseen tulee silmät pyöreinä vastavalmistuneita arkkitehteja ja insinöörejä ilman töitä. He eivät ole saaneet harjoittelupaikkaa, ja tulevat itku silmässä kysymään, miten tämä on mahdollista. Ihmetellään, että tällä työkokemuksella ja koulutuksella olisi luullut, että jotain tapahtuisi. Lisäksi hiuksia päässä nostavaa on suhteellisen iso kansainvälinen väestömme, jonka työllisyystilanne on erittäin huono. Ymmärrän, miksi moni ulkomaalaistaustainen on lähtenyt yrittäjäksi, kun on lähettänyt kymmeniä työhakemuksia, eikä mihinkään olla välttämättä edes vastattu, Karhu-Jopasin kuvailee.

Työllisyys ja kansainvälinen osaaminen onkin yksi Karhu-Jopasinin kolmesta keskeisestä vaaliteemasta.

– Työllisyys on yksi suurimmista haasteista tällä hetkellä Tampereella ja Suomessa, ja tässä korostuvat erityisesti nuoret ja maahanmuuttajat. Haluan poliittisena työkaluna pystyä rakentamaan parempia polkuja, jotka yhdistävät opiskelijat ja kansainväliset osaajat työpaikkoihin. Yksi konkreettinen keino on rekrytointikoulutusten hyödyntäminen. Näin työntekijä saadaan työpaikalle, katkaistaan välissä olevaa ilmaa ja saadaan ihmiset kohtaamaan toisensa todella paljon nopeammin. Myöskään usein henkilön tutkinto tai työkokemus ei kerro kaikkea ihmisestä, vaan hänellä on paljon sellaista tietoa, jota hän ei osaa sanoittaa, laittaa paperille tai tuoda haastattelutilanteessa ilmi. Työnhausta tulee tehdä reilumpaa, Karhu-Jopasin sanoo.

Karhu-Jopasin kertoo olevansa hyvin tietoinen siitä, että työnhaussa pelkästään ulkomaalainen nimi voi tuoda paljon haasteita. Jos kansainvälistä opiskelijakuntaa ei voida integroida Suomeen, tulee lieveilmiöitä. Jos elämiseen ei ole riittävästi rahaa, peruspalveluita ei saa ja elämä on hyvin niukkaa, paha olo lisääntyy.

– Kun paha olo lisääntyy, tulee uusia lieveilmiöitä. Asenteita pitäisi rikkoa jo varhaisessa vaiheessa. Usein kansainväliset opiskelijat ovat omissa kuplissaan, ja onkin hyvä, että oma porukka on. Omat verkostot voivat luoda uusia mahdollisuuksia. Tärkeää olisi löytää ymmärrys siihen, että vaikka olisimme erilaisia, emme lopulta ole niin erilaisia. Meillä on Suomessa niin paljon potentiaalia, mitä emme tunnu lainkaan näkevän. Moni asia tehdään Suomessa todella hyvin, mutta monesti tuntuu, ettei meillä kyetä tunnistamaan sitä arvoa, joka muualta voisi tulla. Tästä on puhuttu jo silloin, kun olin itse peruskoulussa, Karhu-Jopasin toteaa.

Sosiaali- ja terveyspalvelut ovat kärsineet hallituksen leikkausten vuoksi, ja esimerkiksi mielenterveyspalveluiden jonot ovat kestämättömän pitkiä. Kuntien ja Suomenkin tasolla erilaisilla järjestöillä, kuten Mielen ry:llä, Mieli ry:llä ja FinFamilla on tärkeä rooli matalan kynnyksen palvelujen tarjoamisessa – ja nämä palvelut voivat olla ensisijaisen tärkeitä haastavissa tilanteissa oleville. Kuitenkin järjestöt käyvät läpi tuskallisia aikoja, kun lisärahoitusta ei välttämättä tule, ja toimintaa joudutaan supistamaan monella paikkakunnalla.

– Kuntien tasolla ei suoraan voida vaikuttaa julkisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kuitenkin jos tukea tarjoaville organisaatioille, järjestöille, voidaan antaa rahallista tukea siten, että ne voivat jatkaa ja ehkä laajentaakin toimintaansa, on se jo iso voitto. Vuoden 2020 jälkeen kriisipuhelimet ovat ruuhkautuneet. Jos Sekasin-chattiin menee nyt, siellä saattaa olla tunnin jono, Karhu-Jopasin toteaa.

Karhu-Jopasin kantaa erityistä huolta opiskelijoista, senioreista sekä lapsiperheistä – joista viimeisimmästä on alettu puhua enemmän vasta viime aikoina. Karhu-Jopasin itsekin elää tiivistä lapsiperhearkea.

– Hinnat nousevat kaikkialla. Monenlaisissa perheissä näkyy aivan samanlaisia haasteita. Lapsiperheet tarvitsevat tukipalveluja aivan perusarjen pyörittämiseen. Organisaatiot ja järjestöt järjestävät toimintaa näille perheille, ja itsekin aktiivisesti käyn iltapäivä- ja iltakerhoissa. Tuen ei tarvitse olla maagista ja suurta, vaan vertaistuki arjen keskellä voi olla se ensimmäinen askel. Tämä kytkeytyykin suoraan kolmanteen teemaani yhteisöllisyyteen, Karhu-Jopasin kuvailee.

Karhu-Jopasinin mukaan juuri yhteisöllisyys tekee Tampereesta erityisen.

– On ollut ihanaa huomata, että Tampereella ja lähikunnissa on järjestetty erilaisia tapahtumia. Näitä voisi olla enemmänkin – esimerkiksi Peltolammi-Multisillassa on mukavasti toimintaa kesäisin. Yhteisöllinen toiminta eri puolilla Tamperetta tukee hyvinvointia. Yksinäisyys ja eristäytyneisyys puolestaan rappeuttaa ja vahvistaa ääri-ilmiöitä Tampereellakin, Karhu-Jopasin sanoo.

Terveet yhteisöt ovat tärkeitä – ne vahvistavat tunnetta, että ihminen kuuluu johonkin.

– Juurevuuden lisääminen ihmisillä voi tuoda paljon positiivista hyvinvointiin – esimerkiksi tapahtumat ja hankkeet sekä yhdistykset ovat sitä, millä Tamperetta saadaan kehitettyä edelleen, Karhu-Jopasin toteaa.

Työllisyysalueet tulevat

Vuodenvaihteessa kaikki TE-toimistot lakkautetaan ja vastuu työllisyyspalvelujen järjestämisestä siirtyy työllisyysalueille – kunnille ja kuntien muodostamille yhteistoiminta-alueille. Mitä mieltä työllisyyspalveluissa työskentelevä Karhu-Jopasin on uudistuksesta?

– Uudistus jakaa mielipiteitä, ja itsekin olen siitä montaa mieltä. Mitään suoraan negatiivista en osaa sanoa. Toivon kuitenkin, että muutosvalmius paranisi, että henkilöstölle saataisiin enemmän tukea. TE-toimistoista siirtyy paljon työntekijöitä. Tampereella tullaan ylipäätään kokemaan monia muutoksia seuraavien viiden vuoden aikana, esimerkiksi älykaupunkihanketta viedään eteenpäin. Työllisyys on yksi keskeinen teema, jossa muutokset tulevat näkymään. Koen, että entistä avoimempaa keskustelua pitäisi olla siitä, mitä muutokset voivat tuoda tullessaan. Tällä hetkellä ei ole hahmotettu, millaisia riskejä tilanne voi tuoda mukanaan, miten ne voidaan hoitaa ja millaiset resurssit kaupungilla on ylläpitää palvelulaatua sekä matalaa kynnystä niiden saamiseen. Odotan siis mielenkiinnolla, mitä muutos tuo mukanaan, Karhu-Jopasin toteaa.

Satojen ihmisten tarinoita

Karhu-Jopasinilla on paitsi työn kautta tullutta, myös sosiaalisen elämän myötä karttunutta ihmistuntemusta.

– Minua kannattaa äänestää, jos uskoo, että Tampere voi olla kaupunki, jossa kansainvälinen osaaminen, hyvinvointi ja yhteisöllisyys kulkevat käsi kädessä. Asiat, joita lähden ajamaan, koostuvat sadoista tarinoista, joita olen kuullut monilta aikuisilta, maahanmuuttajilta, opiskelijoilta ja senioreilta. Koen, että olen 10–15 vuoden aikana kerännyt suomalaisten tarinoita, ja vuodesta 2013 saakka tamperelaisten tarinoita. Tampere on vahvasti kotikaupunkini. Minulla on ajatuksia, ideoita ja valmiuksia tuoda jotakin Tampereelle takaisin, Karhu-Jopasin kertoo.

Teksti:  Milla Zuev

Kuva: Milla Zuev

Kuntavaaliehdokas Elizabeth Fleming haluaa puhua erityisesti koulunkäyntiin liittyvien asioiden, lasten asioiden ja pienituloisten lapsiperheiden puolesta omassa vaalityössään. Tampereen kansainvälisessä koulussa koulunkäynninohjaajana työskentelevällä Flemingillä on ensi käden käsitys siitä, miten vaarallista koulunkäynnin tukitoimista leikkaaminen on.

– Tällä hetkellä oppilaiden tukemisessa kouluissa on vielä siedettävä tilanne. On kuitenkin väärä suunta lähteä vähentämään esimerkiksi koulunkäynninohjaajia. Jo nyt kouluissa on lapsia, jotka vaikuttavat tarvitsevan enemmänkin tukea, mutta joita ei esimerkiksi diagnoosin puuttumisen vuoksi voida ohjata erityisluokkaan. Lisäksi myös erityisluokkiin tarvittaisiin enemmän etenkin pätevää henkilökuntaa, mutta riittävää budjettia ja resursseja ei ole, Fleming toteaa.

Flemingillä itsellään on myös kansainvälinen tausta: hän puhuu äidinkielenään englantia, vaikka pitää myös suomea äidinkielenään. Tampereelle hän on muuttanut kahdeksan vuotta sitten Vantaalta, jossa kävi niin ikään kansainvälistä koulua.

– Koulunkäynninohjaajien kohtalo tulevana lukuvuonna jännittää minua. Kun koulut alkavat syksyllä 2025, pitäisi koulunkäynninohjaajia olla vieläkin vähemmän. Lapset kärsivät tästä, kun nytkin on jo hankalaa, Fleming jatkaa.

Katse nuoriin yksinhuoltajaäiteihin

Fleming itse on saanut suuren avun yhteiskunnalta esimerkiksi Kelan ja lastensuojelun taholta tultuaan äidiksi hyvin nuorena.

– Muutin ensikotiin ollessani 17-vuotias, odottaessani esikoistani. Tuntuu, että sellaisia tukitoimia, joita itse sain, ei ole enää tai ne vähenevät koko ajan. Itse olen ehtinyt saada hyvät palvelut, jotka ovat auttaneet minua eteenpäin. Voi olla, että ilman viimeisen 13 vuoden aikana saamiani tukitoimia en olisi töissä tällä hetkellä. Myös mielenterveysongelmani saattaisivat olla yhtä pahoja kuin 13 vuotta sitten. En välttämättä olisi niin sanotusti kunnon osa yhteiskuntaa. Minua huolestuttavat todella paljon nuoret tytöt ja naiset, jotka ovat nyt samassa asemassa kuin minä olin silloin. Mitä heille ja heidän lapsilleen käy – entä miten se vaikuttaa koko yhteiskuntaan? Fleming pohtii.

Erittäin tärkeistä tukitoimista säästäminen ei siis välttämättä ole säästöä lainkaan.

Fleming itse on kolmen lapsen nuori yksinhuoltajaäiti. Hänen esikoisensa oli itse asiassa liikkeelle paneva henkilö siinä, miksi Fleming lähti mukaan poliittiseen toimintaan.

– Esikoiseni on kiinnostunut politiikasta – hän inspiroi minua lähtemään mukaan enemmän kuin mikään muu. Minulla on kyllä ollut aina omia toiveita sen suhteen, miten asiat lähtisivät sujumaan, mutta en ole aikaisemmin ajatellut voivani vaikuttaa asioihin paljoa. Nyt ajattelen, että pienetkin asiat voivat vaikuttaa – ja ehkä minä voin myös vaikuttaa, Fleming toteaa.

Poliittisen kodin SDP:stä löytänyt Fleming kokee vastaanoton olleen puolueen toimesta lämmin. Vaaleihin hän lähtee mukaan ennakkoluulottomasti. Flemingille on tärkeää kuunnella ihmisten tarinoita itsestään – niitä syvällisempiäkin kuin ainoastaan se, missä ihminen tekee töitä.

Kysyttäessä, miksi Flemingiä kannattaisi äänestää, hän vastaa:

– Koska minä välitän – enkä vain sano niin, Fleming päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Elizabeth Fleming

Pitkäaikaisin eduskunnan sivistysvaliokunnan jäsen, tamperelainen Jukka Gustafsson julkaisi syyskuussa 2024 teoksensa Sivistyksen asianajaja (Into Kustannus). Osin omaelämäkerrallinen teos käsittelee paitsi Gustafssonin aikaa opetusministerinä ja sivistysvaliokunnassa, myös aatehistoriaa sekä sitä, millä tavalla Gustafssonin oma kasvatus- ja koulutusfilosofia peilautuu tähän. Gustafsson nähdään Tampereen Kirjafestivaaleilla sunnuntaina 1. joulukuuta.

– Pohjimmiltani olen kansansivistäjä. Ajattelen mielelläni, että hyvässä puheessa, esitelmässä tai alustuksessa tulee olla ainakin kaksi ”leivosta” – uutta asiaa, uutta näkökulmaa kuulijakunnalle. Sellaisia asioita, jotka ravistelevat ja antavat uutta ajateltavaa, Gustafsson toteaa.

Gustafsson kertoo olleensa aina kiinnostunut historiasta. Hänellä onkin kunnianhimoinen tavoite tuoda mihin tahansa esitykseensä aina mukaan myös historiallinen perspektiivi ja näkökulma.

– Ylipäätään historia on tänä päivänä erittäin tärkeä asia. Kannan paljon huolta siitä, että aikaamme leimaa historiattomuus. Ylisukupolvisen ajattelun tulisi olla enemmän läsnä yhteiskunnallisessa keskustelussa, Gustafsson jatkaa. ´

– Toivon, että kirjani on yksi puheenvuoro sivistyksen puolesta. Olen kirjassakin todennut, että Sivistyksen asianajaja on ajankohtainen kirja juuri tässä hetkessä, jossa populistinen politiikka kiertää kaukaa tosiasiat.

Historia ja yhteiskuntaoppi kunniaan

Gustafsson pitää historian ja yhteiskuntaopin osuutta opetus- ja koulutusohjelmissa erittäin tärkeänä. Hän myös onnistui lisäämään näiden aineiden opetusta opetusministeriössä ollessaan. Kuitenkin näiden aineiden opetus ja oppilaiden motivointi näitä opiskelemaan voi olla pedagogisesti työlästä lasten ja nuorten kehityksellisen tason vuoksi.

– Nyt kun tiedän, että peruskoulun syvällisempää uudistustyötä tehdään, esitän kirjassanikin uudenlaista tutkimustietoon pohjautuvaa yhteiskunnallisen sivistyksen koulutuspolkua. Tämä käsittäisi koko peruskoulun, lukion ja ammatillisen opetuksen. Korostan kuitenkin sitä, että opetuksen tulisi olla tarkkaan harkittua siten, että se sopii lapsen ja nuoren ikäkauteen, Gustafsson toteaa.

Tasa-arvoinen koulutus

Gustafssonin sivistysfilosofiassa korostuu koulutuksellinen tasa-arvo: tasa-arvon tulisi toteutua kaiken kattavana koko koulutusjärjestelmässä ja koulutuksen toteuttamisessa.

– Yhteiskunnallista repeytymistä on tapahtunut. Monet koulutuksen parissa työskentelevät olivat onnensa kukkuloilla, kun ensimmäiset Pisa-tutkimustulokset tulivat 2000-luvun alussa. Suomalainen peruskoulu pärjäsi tässä oppimistulosvertailussa erittäin hyvin, Gustafsson muistelee.

2000-luvun jälkeen on kuitenkin tapahtunut oppimistulosten heikkenemistä – ja myös perustaidot, kuten laskeminen ja lukeminen, ovat heikentyneet.

– Tässä vaiheessa sanon tärkeän asian. Pisahan kertoo itse asiassa lapsen ja nuoren kehityksestä ja kehitysedellytyksistä vain pienen osan. Olen itse omassa kasvatus- ja koulutusajattelussani korostanut sitä, että peruskoulun tärkein tehtävä on luoda lapselle ja nuorelle hyvä, terve itsetunto, jolla hän pärjää tulevissa opinnoissaan, Gustafsson pohtii.

Hyvää, tervettä itsetuntoa tulevien opintojen pohjana Gustafsson pohtii kirjassaan syvällisesti. Hänelle perustaidot ovat toki tärkeitä, ja hän katsoo, että nykyinen koulutusjärjestelmä on jonkin verran katsonut näitä läpi sormien. Peruskoulun yläaste on aikaa, jolloin etenkin poikien oppimismotivaatio voi jonkin verran laskea.

– Oppimisen edellytykset luodaan jo peruskoulun ala-asteella. Jos lapsen ja nuoren itsetunto ja oppimishalu eivät ole kohdallaan yläasteelle tultaessa, on oppimisessa omat vaikeutensa, vaikka siihen annettaisiin paljon tukea. Oppiminen rakennetaan aiemmin opitun päälle, ja jos pohja on heikko, sitä on vaikea korjata, Gustafsson toteaa.

Opetusministerinä Gustafsson tekikin historiallisen avauksen, jossa ensimmäisen kerran enemmän tukea kohdistettiin alueille ja kouluihin, joissa sosiaalinen rakenne oli vaativampi ja myös oppimisen edellytykset näin heikommat. Kunnille tarjottiin mahdollisuus hakea avustuksia, ja niitä jaettiinkin lähes sadalle kunnalle. Näin haastavammassa tilanteissa olevat koulut saattoivat palkata lisää koulunkäyntiavustajia ja muita oppimisen tukitoimia. Tämä paransi oppimisen tasa-arvoa.

Laki hallitusohjelman ulkopuolelta

–  2010-luvun alussa törmäsin tutkimustuloksiin, joissa 70-80 prosenttia opettajista valitti koulujen työrauhaongelmista. Luin tutkimustuloksia ja totesin, että jotain pitäisi tehdä. Peiliin katsoessani sanoin itselleni, että siinähän on opetusministeri Gustafsson, että se on sinun tehtäväsi, Gustafsson kertoo.

Tuloksena Gustafsson päätyi toteuttamaan silloisen hallitusohjelman ulkopuolelta työrauhalain. Lakiin tuotiin pykälätasolla mukaan esimerkiksi kasvatuskeskustelu tilanteissa, joissa koulukuri- ja muita ongelmia on ollut. Myös oppilaitosdemokratiaa lisättiin. Laissa myös määritettiin, että oppilaalta voidaan koulussa poistaa oppimista häiritsevä esine. Tähän on kuitenkin tullut viime vuosina löysyyttä.

– Kirjassani nostan julkkikseksi yhden tamperelaisen koulun rehtorin, joka julisti omassa koulussaan, että oppitunneille ei pääsääntöisesti tuoda kännyköitä ollenkaan. Kännykät voidaan kerätä koulupäivän alkaessa yhteen paikkaan. Siitä kuitenkin Tampereella käydään keskustelua, voisiko esimerkiksi välitunnilla kännykkä olla kuitenkin mukana, Gustafsson kertoo.

Taito- ja taideaineiden tärkeys

Gustafssonille perustaitojen oppimisen lisäksi tärkeää on myös taito- ja taideaineiden, kuten musiikin, kirjallisuuden ja filosofian vaaliminen.

– Parikymmentä vuotta sitten perehdyin Espanjan kouluissa tehtyyn uudistukseen. Espanjalaisessa sivistyskäsityksessä tuodaan voimakkaasti esille taito- ja taideaineet. Ne myös korostavat oman maan historian tuntemusta. Nyt kun maailma muuttuu ja työelämä muuttuu, kuten myös perinteiset ammatit muuttuvat tai katoavat riippuen erilaisista tahtotiloista, näiden merkitys on tärkeää ymmärtää. Kulttuuri laajasti ymmärrettynä antaa ihmiselle tärkeitä voimavaroja – kuten esimerkiksi harrastukset vaikkapa työttömäksi joutumisen jälkeen voivat kannatella ihmistä, Gustafsson päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Milla Zuev