Asunnottomien yötä vietettiin maanlaajuisesti 17. lokakuuta. Tampereella kumppanuustalo Artteli tarjosi kaupunginvaltuutetuille ja asunnottomuuden kokemusasiantuntija Mira Suikkaselle yhteisen tilan jakaa ajatuksia Tulevaisuus ilman asunnottomuutta-paneelikeskustelussa. SDP:ltä keskusteluun osallistui Johanna Loukaskorpi.
Tampereen sosiaali- ja terveyslautakunnan apulaispormestari Loukaskorven mukaan asunnottomuus koskettaa Tampereella vuosittain useita satoja ihmisiä. Asunnottomuutta ilmiönä tarkastelevan kaupungin sosiaalisen raportin mukaan asunnottomia on vuonna 2022 Tampereella 266 henkilöä, joista pitkäaikaisasunnottomia 67.
Asunnottomuus ei tarkoita pelkästään kodin puutetta. Se on kuin oireyhtymä, jossa taloudellisessa puutteessa ja usein addiktiosairaudessa eläminen kiertyvät yhteen ja syvenevät, mitä pidempään asunnottomuus ja avun piiriin pääsemättömyys jatkuvat. Loukaskorven mukaan erilaiset päihde- ja mielenterveysongelmat liittyvät asunnottomuuteen vahvasti, kuten myös rikostausta.
Asunnottomien yön paneelikeskustelu toi kaupunginvaltuutetut ja kokemusasiantuntijat yhteiseen tilaan. Panelisteina vasemmalta oikealle Aleksi Jäntti (kok), Johanna Loukaskorpi (sd.), Noora Tapio (vas), Lassi Kaleva (ps), Olga Haapa-Aho (vihr) ja kokemusasiantuntija Mira Suikkanen. Mira Suikkanen on käynyt Silta-valmennuksen Keijo-kokemusasiantuntijakoulutuksen.
Asunnottomat naiset haavoittuvaisimpia – omia asumisyksiköitä ja asumispäivystys naisille tarvitaan
Vaikka asunnottomuus on sukupuolesta riippumatta vaikea ongelma, liittyy juuri naisten asunnottomuuteen erityispiirteitä, joita miespuoliset asunnottomat eivät kohtaa. Tällä hetkellä suurin osa asumispalveluista ei ota naiserityisyyttä riittävästi huomioon.
Naisten asunnottomuutta ilmiönä ja ratkaisuja siihen selvitettiin vuosina 2018–2020 Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn rahoittamassa NEA-hankkeessa. Tampere oli yksi NEA-hankkeen kehittämistyöhön sitoutuneista kaupungeista. Hankkeen päätavoite oli poistaa naisten asunnottomuus. Tavoitteeseen pyrittiin kehittämällä naiserityistä työotetta ja asumisen turvaamisen työkäytäntöjä, sekä vahvistamalla kokemusasiantuntijuutta ja luomalla uusia asumisratkaisuja.
– Olemme Tampereella tunnistaneet naiserityisyyden yhtenä asunnottomuuden puolista. Kaupunki pyrkii tällä hetkellä sijoittamaan naisia asumisyksiköissä omiin siipiinsä. Tarvittaisiin kuitenkin oma asumisyksikkö naisille, Loukaskorpi kommentoi.
– Naisten asunnottomuuteen liittyy häpeää, kuten miestenkin asunnottomuuteen. Naiselle asunnottomuus on kuitenkin usein vielä suurempi häpeä. Lisäksi siihen liittyy laajaa turvattomuutta, pelkotiloja ja hyväksikäytön sekä seksuaalisen ja muun väkivallan vaara. Siihen voi liittyä myös prostituutiota.
Saana Kuusipalo (sd.) on esittänyt Tampereen kaupungille valtuustoaloitteessaan 4.5.2022, että kaupunkiin perustettaisiin naisten asumispalveluja tuottavia yksiköitä ja naisille suunnattu asumispäivystys. Näissä asumispalveluissa olisi miesvaltaisia asumispalveluja paremmat edellytykset ottaa huomioon naiserityiset palvelutarpeet. Ne myös todennäköisesti vähentäisivät asunnottomiin naisiin kohdistuvan väkivallan ja hyväksikäytön riskiä ja tukisivat myös erilaisia kuntoutusprosesseja. Aloitteen mukaan Tampereen tulee reagoida asiaan välittömästi ja hyvinvointialueisiin siirryttäessä sen edistämistä on jatkettava Pirkanmaan laajuisesti.
Mira Suikkasen henkilökohtainen kokemus asunnottomuudesta vahvistaa erityisesti naisiin kohdistuvat asunnottomuuden vaarat ja myös syyt, joiden vuoksi naisten oma asumisyksikkö tulisi perustaa. Naiset ovat alttiita väkivallalle ja hyväksikäytölle myös Tampereen kaupungin asumisyksiköissä, erityisesti päihteet sallivalla puolella.
– Nuorena naisena Tampereen kaupungin asumisyksikköön on pelottavaa ja ikävää mennä yöpymään. Asunnottomana naisena on erityisesti talvella epätoivoinen, kun ei tiedä, minne pääsee nukkumaan. Nainen joutuu turvautumaan erilaisiin keinoihin. Monet käyttävät toisen tilaa hyväkseen, kun hänellä ei ole kotia, ja samaan aikaan on vakava päihdeongelma, Suikkanen kuvailee.
– Olen asunnottomana joutunut nukkumaan porraskäytävissä ja vieraiden ihmisten luona. Asumisyksikössä ja muussa yöpaikassa koko pieni omaisuus on voitu varastaa yön aikana. Silloin ei ole mitään.
Loukaskorven mukaan on tärkeää, että kaupungin asunnottomuustyössä tehdyt toimenpide-esitykset etenevät hyvinvointialueiden valmistelussa. Hyvinvointialueelle on saatava uusi, ympärivuorokautinen ja päihteet salliva asumisyksikkö. Kaupungin tehtäväksi jäävän asumisneuvonnan ja aikuissosiaalityön yhteyden on säilyttävä myös hyvinvointialueisiin siirryttäessä. Asunnottomuus on vaarassa unohtua, jos niin kaupungin kuin hyvinvointialueenkin puolilla ei tehdä sen eteen töitä.
Tilastojen takana ihminen
266 asunnotonta, 67 pitkäaikaisasunnotonta, eli henkilöä, joiden asunnottomuus on kestänyt vähintään vuoden. Näiden lisäksi tilastoimaton määrä erityisesti naisille yleistä piiloasunnottomuutta, jossa katto kyllä on pään päällä, mutta se ei ole oma – majoitutaan tuttavien tai sukulaisten luona tilapäisesti. Tilastoissa ilmiö on helppo tiivistää lukuihin, jotka eivät kerro mitään siitä, että tilastoon päätymisen takana on aina inhimillinen tragedia ja ihminen, jolla on tausta ja tarina.
Mira Suikkanen kertoo asunnottomuutensa alkaneen vuonna 2016, jolloin hänelle syntyi päihdeongelma avioliiton päättymisen myötä. Hoitamattomana päihdeongelma kärjistyi, eikä omaa asuntoa ollut mahdollista pitää.
– Ironista on, että yritin tuolloin itse hakeutua psykiatrisen ja muun avun piiriin. En kuitenkaan saanut apua, sillä tilanteeni ei näyttänyt ammattilaisten silmissä riittävän vaikealta.
– Kun viimein puolen vuoden asunnottomuuden jälkeen sain asunnon, en vieläkään saanut apua päihdeongelman hoitoon. Minulla ei ollut elämänhallintataitoja eikä kykyä pitää asuntoa. En osannut enää maksaa laskuja, enkä hakea minulle kuuluneita Kelan tukiakaan. Koen, että tässä vaiheessa en saanut minkäänlaista apua yhteiskunnalta. Mielestäni kaikilla on oikeus kotiin, mutta ne asunnottomuuteen johtaneet juurisyyt on hoidettava, tai asunnottomuus toistuu aina uudelleen, Suikkanen muistelee.
Päihdeongelmaan johtaneet juurisyyt voivat olla hyvin pitkällä menneisyydessä, jolloin tarvitaan pitkäjänteistä terapiaa.
– Elämäni on ollut aina hyvin köyhää ja lapsuudenperheessäni oli väkivaltaa ja päihdeongelmia, joille minä ja sisarukseni altistuimme.
Ongelman juurisyy voi olla myös ajassa ennen henkilön itsensä syntymää. Päihdeongelma ja taloudelliset vaikeudet ovat usein ylisukupolvisia.
Lopulta Suikkanen sai kuitenkin apua. Tässä vaiheessa hoitamaton päihdeongelma ja sen lieveilmiönä kehittynyt rikollisuus olivat johtaneet vankilatuomioon.
– Koen, että olen saanut ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti apua, kun pääsin vankilaan. En joutunut, vaan pääsin. Päihdetyöntekijä kohtasi minut ihmisenä. Hän keskusteli kanssani riippuvuudesta ja asunnottomuudesta. Sain Silta-valmennuksen kautta asunnon ja samalla pääsin päihdekuntoutukseen. Täältä olen saanut tarvitsemani avun. Olen saanut kyvyn elää itsenäistä elämää. Vankilassa sain myös mahdollisuuden käydä lukion loppuun ja tänä syksynä haen sosionomikoulutukseen ammattikorkeakouluun.
Asunnottomuutta ja päihdeongelmaa hoidettava moniammatillisesti ja ajoissa
Loukaskorpi tunnistaa Suikkasen kertomuksesta tyypillisen asunnottoman naisen tarinan.
– Naisten asunnottomuuden taustalla ovat usein hoitamaton päihdeongelma, tästä tai yleisestä pienituloisuudesta johtuvat taloudelliset ongelmat ja myös ylisukupolvinen huono-osaisuus. Tuttua on myös se, että tarinan varrella ei ole ollut turvallisia aikuisia ja ammattilaisia, jotka olisivat voineet auttaa jo ennen ongelman syntymistä. Asunnottomista 17 prosentilla on jonkinlainen rikostausta. Tarinasta on helppo lukea, miten erilaiset ongelmat kytkeytyvät toisiinsa, eikä asunnottomuutta voida ratkaista ratkaisemalla vain yksi näistä ongelmista.
Kokemusasiantuntijoiden ja järjestötoimijoiden kuunteleminen on Johanna Loukaskorven mukaan tärkeää asunnottomuutta torjuvassa työssä.
Loukaskorven mukaan yleinen eriarvoisuus on yhteiskunnassa kasvussa. Hyvinvoivat ja huonosti voivat ovat entistä kauempana toisistaan, ja yhteisöjen merkitys on vähentynyt. Yhteiskunnassa tulisi kiinnittää huomiota yhdenvertaisuuden kehittämiseen eriarvoisuuden vähentämiseen.
– Palveluiden piiriin tulee päästä nopeasti silloin, kun niitä tarvitsee eikä vasta silloin, kun ongelmat ovat jo kärjistyneet. On oltava olemassa riittävä palvelukokonaisuus juuri avun tarpeessa olevalle ihmiselle. On tärkeää myös kuunnella kokemusasiantuntijoita ja järjestökenttää asunnottomuusasioissa ja palveluita kehitettäessä.
– Tärkeitä ryhmiä, joihin tulee kiinnittää huomiota, ovat lastensuojelun jälkihuollossa olevat ja neuropsykiatriseen kirjoon kuuluvat nuoret. Heidän ongelmiinsa on tartuttava vahvemmin ja aiemmin sekä tuettava heitä elämänhallinnassa ja koulutuspolulla. Monen asunnottoman elämäntarinan taustalta löytyy jatkuvaa kuormitusta ja diagnosoimattomia neuropsykiatrisia ongelmia tai esimerkiksi sijoitus kodin ulkopuolelle, Loukaskorpi kommentoi.
Myös Suikkasen elämäntarinassa on aikoja, jolloin ongelma olisi vielä ollut ehkäistävissä.
– Sosiaaliviranomaisten olisi pitänyt puuttua perheessämme olleeseen alkoholismisairauteen ja väkivaltaan. Lastensuojelulaitoksessa olisi pitänyt puuttua käytökseeni, joka oli ikätasooni nähden sopimatonta, mutta joka johtui traumatisoitumisesta. Viimeistään silloin, kun itse pyysin apua avioeroni jälkeen lääkäriltä hoitamattomiin mielenterveysongelmiini, avun olisi pitänyt järjestyä, Suikkanen kertoo.
Kokemusasiantuntijalle järjestyi apu, mutta vasta vuosien ongelmien kasaantumisen jälkeen vankilassa. Tulevaisuus ilman asunnottomuutta tulee saavuttaa, koska tulevaisuutta on usein mahdoton rakentaa ilman asuntoa. Tähän tarvitaan asumispalveluiden ja terveys- ja päihdepalveluiden välistä yhteistyötä, joka ei saa unohtua hyvinvointialueille siirryttäessäkään.
Teksti: Milla Zuev
Kuvat: Milla Zuev