Valtuustoaloite humanitaarisen avun tarjoamiseksi Gazan lapsille

Israelin Gazaan kohdistamat hyökkäysiskut ovat vaatineet kuluneen vuoden aikana yli 40 000 ihmisen hengen, näistä yli neljännes on lapsiuhreja. Lasten osalta haavoittuneiden, sotaorpojen ja kotinsa menettäneiden määrä on moninkertainen. YK:n viimeisimmän arvion mukaan Gazan sota on kuluneen vuoden aikana aiheuttanut yli 17 000 lapsen kodittomaksi ja orvoksi päätymisen.

Haavoittuvan ja viattoman asemansa takia juuri lasten kärsimys kaiken tuhon keskellä on poikkeuksellisen traagista. He ovat joutuneet keskelle konfliktia, mihin heillä ei ole mitään osuutta. Heillä ei mahdollisuutta mennä minnekään, eikä monilla heistä enää ole mitään.

Heidän ahdinkonsa on erityistä huomiota vaativaa. Traumat, vammat sekä lääkkeiden, vaatteiden ja ravinnon puute vaikuttavat lapsiin suurimmissa määrin. Siksi on ensiarvoisen tärkeää järjestää juuri heille humanitaarista apua. Lapsissahan on tulevaisuus ja heillä on koko elämä vielä edessä.

Esitän, että Tampereen kaupunki myöntää 50 000€:n humanitaarisen apurahan solidaarisuuden osoituksena Gazan lapsille. Näin synkkinä aikoina on tarpeellista osoittaa heille, ettei heitä ole unohdettu ja että heistä aidosti välitetään. Varat käytetään kokonaisuudessaan kohdennetusti juuri lasten auttamiseen.

Mahmoud Machaal (sd.)
21.10.2024