SDP Tampere | Tampere by night

Lauri Lyly: Mistä on Tampereen kehitys tehty?

Tällä pormestarikaudella Tampere on kasvanut ja rakentunut. Työn alla ovat olleet ratikka, Kansi ja Areena, Hiedanranta, Sulkavuoren uusi keskusvedenpuhdistamo. Uusia koteja valmistui vuonna 2019 yli 4000.

Uusiakin on luvassa. Olemme päättäneet rakentaa uudet tilat Tampereen taidemuseolle ja Sara Hildénin taidemuseolle. Tämän vuoden aikana päätämme ratikan jatkolinjoista.

Vauhdikas rakentaminen näkyy myös urheilupaikoissa. Vuoden 2020 aikana meille valmistuu uusi pesäpallokenttä Kauppiin, uusi tekojääkenttä Sorsapuistoon ja Tammelan stadionin rakentaminen alkaa.

Tampereen väestökasvu on ollut historiallisen suurta. Vuosittain uutta noin 3000 uutta tamperelaista on muuttanut kaupunkiin.

Suurin yksittäinen ikäluokkamme ovat 24-vuotiaat. Haasteenamme on pitää heistä kiinni. Moni haluaisi pitää Tampereen kotinaan, mutta työpaikat ajavat muuttamaan pois.

Tampereen talouden pitäminen tasapainossa vaatii vielä paljon yhteisiä ponnisteluja, mutta olemme oikealla polulla.

Miten voisimme luoda lisää työpaikkoja, yrityksiä ja toimeentuloa Tampereen seudulle? Se on yhteinen haasteemme.

Pormestarikauden alussa kaupunki joutui ratkomaan korkeaa työttömyyttä ja huonoa taloustilannetta. Nämä kaksi ovat yhä haasteinamme, vaikkakin pienempinä kuin vuonna 2017.

Tampereen talouden pitäminen tasapainossa vaatii vielä paljon yhteisiä ponnisteluja, mutta olemme oikealla polulla.

Huhtikuussa 2017 Tampereen työttömyysaste oli 14,2 prosenttia. Joulukuussa 2019 se oli 11,6 prosenttia. Olemme pystyneet parantamaan tilannetta erityisesti alueellisella työllisyyskokeilulla.

Kokeilun aikana työttömyysaste ehti painua reilusti alle 11 prosentin. Harmillisesti valtioneuvoston päätöksellä kokeilu lopetettiin vuonna 2018 lopussa. Onneksi uusi hallitus on näyttänyt vihreää valoa kokeilun jatkamiselle keväällä 2020.

Työ pääradan parantamiseksi ja Tampere-Pirkkalan lentoaseman vilkastamiseksi jatkuu. Tarvitsemme lisää kapasiteettia Tampereen ja Helsingin väliselle päärataosuudelle.

Olemme laatineet ensimmäisenä Suomen kuntana ilmastobudjetin ja kokeilleet joukkorahoitusta.

Olemme käynnistäneet myös kokeiluja ja pilotteja. Esimerkiksi lähijunaliikenteen vuoroja on lisätty vuoden 2020 ajaksi Tampereen seudulla. Yhteydet Nokialta, Lempäälästä ja Orivedeltä ovat sujuvia ja nopeita. Tampereelle on helppo tulla.

Lisäksi pormestarin päätöksellä on perustettu muun muassa Köyhyysohjelmaan pureutuva köyhyystyöryhmä, huumeongelman tilannekuvaa kartoittanut työryhmä, esittävien taiteiden kehittämisen työryhmä ja Smart Tampere -ohjelman ohjaustyöryhmä.

Olemme laatineet ensimmäisenä Suomen kuntana ilmastobudjetin ja kokeilleet joukkorahoitusta. Lisäksi kokeilemme osallistuvaa budjetointia.

Lisäksi olemme kehittäneet kaupungin omaa toimintaa. Haluamme, että Tampereen kaupunki on hyvä työpaikka, joka houkuttelee osaajia. Tämän saavuttaminen edellyttää vielä lisää tekoja, mutta yhdessä arjen ammattilaisten kanssa pystymme siihen.

Kiivaan kasvu- ja investointikauden aikana emme ole halunneet tinkiä arjen palveluista. Olemme tehneet arvovalintoja. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ryhmäkokoja ei ole kasvatettu. Ikäihmisten palveluihin olemme lisänneet huolehtivia käsipareja.

Olemme yhtiöittäneet Tampereen tilapalvelut, Pirkanmaan Voimian ja Tampereen infran. Omina yhtiöinään ne ovat taloudellisesti toimivampia kokonaisuuksia ja lisäksi juuri näitä palveluita ja toimintoja on sujuvampaa kehittää kuin osana kaupungin omaa toimintaa.

Näissä muutoksissa emme ole tinkineet henkilöstön asemasta tai työsuhteiden ehdoista. Olemme turvanneet henkilöstön asemaa solmimalla asialliset siirtosopimukset. Olemme myös edellyttäneet, että perustettavissa uusissa yhtiöissä henkilöstöllä on oma edustajansa yhtiön hallituksessa.

Vaikka valtuustokausi alkaa kääntyä loppupuolelle, on työtä vielä tehtävänä. Erityisesti asunnottomuus, huumeongelma, ilmastonmuutos ja talous-, työllisyys- sekä sote-tilanne tarvitsevat tekoja.

Niitä on tehtävä nyt. Eikä ensi kaudella. Ongelmilla on tapana paisua, jopa kohtuuttomiin mittoihin, jollei toimeen tartuta.

Lauri Lyly, Tampereen kaupungin pormestari

SDP Tampere | Johanna Loukaskorpi

Johanna Loukaskorpi: ”Tärkeintä on, että arki rullaa sujuvasti”

Politiikkaan kuuluu se, että välillä otetaan asioissa puolueiden kesken yhteen. Oleellista on kuitenkin se, että päätöksiä syntyy ja että kaupungin kasvatus- ja opetuspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat kiinnostavia, yhteisöllisiä, terveyttä edistäviä ja sopivan lähellä kuntalaisia.

Sivistys- ja kulttuurilautakunta kokousti vuoden 2019 aikana 11 kertaa. Näistä yksi oli ylimääräinen kokous kesäkuussa. Vuoden aikana lautakunnassa on käsitelty 174 päätöspykälää. Lisäksi lautakunnassa on joka kokouksessa käsitelty ajankohtaiskatsaus, jossa on käyty jatkovalmistelua linjaavaa keskustelua tai vain tiedotettu lautakuntaa ajankohtaisista asioista.

Lähtökohta viime vuodelle oli, että kaupunginvaltuusto päätti huhtikuussa 2018 Tampereen kaupungin talouden tasapainottamisohjelmasta vuosille 2018–2020.

Avustuksia ja säästöjä

Tammikuussa hyväksyimme mm. Kaupin urheilupuiston tarveselvityksen ja myönsimme kumppanuusavustuksia ja festivaalien sekä suurten yleisötapahtumien toiminta-avustuksia. Jouduimme leikkaamaan kumppanuusavustuksista 150 000 euroa.

Helmikuussa 2019 myönsimme mm. Vuoden kulttuuriteko 2018 -palkinnon Kulttuuriosuuskunta TRELMU:lle ja kunniamaininnan Tampereen Tarinatehtaalle. Osuuskunta on toiminut kaksi vuotta ja on toiminnallaan turvannut monipuolisen, matalan kynnyksen keikkatarjonnan Tampereella.

Maaliskuussa myönsimme toiminta-avustuksia ja hyväksyimme esimerkiksi Lielahden päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelman ja Lamminrahkan koulukeskuksen tarveselvityksen.

Huhtikuussa hyväksyimme Messukylän koulun perusparannuksen tarveselvityksen ja Linnainmaan päiväkodin perusparannuksen toteutussuunnitelman ja kohonneet kustannukset. Sisäilma-asiat ovat keskusteluttaneet ja huolestuttaneet lautakuntaa läpi vuoden. En muista kokousta, jossa niitä ei olisi käsitelty.

Budjetti pysyi kasassa

Läpi kevään kokouksissa erimielisyyttä aiheutti Pispalan koulu ja siihen liittyvä väistö Vuorekseen. Asia sai käsittämättömät mittasuhteet ottaen huomioon sen, että kyseessä oli yksittäisen koulun puolentoista vuoden väistöratkaisu. Lopulta asiasta nousi niin kova poliittinen kiista, että väistö päädyttiin siirtämään kohonneiden kustannusten takia vuodella ja väistötilat 3.-6.- luokille päätettiin etsiä Fistaa ja Kaarilaa tiivistämällä.

Toukokuussa hyväksyimme myös Kissanmaan koulun perusparannuksen tarveselvityksen ja Tampereen kaupungin koulutuspoliittisen ohjelman vuosille 2019–2025. Koulutuspoliittinen ohjelma eteni lautakunnasta kaupunginhallitukseen ja sieltä valtuustoon tiedoksi. Siitä käytiinkin valtuustossa myönteiseen sävyyn pitkä ja monipuolinen keskustelu.

Kesäkuussa hyväksyimme muun muassa Ikurin päiväkodin perusparannuksen tarveselvityksen ja hankesuunnitelman ja Tampereen varhaiskasvatussuunnitelman 2019. Päätösasiana oli myös Tähtikadun vuoden 2019 tähtien saajat. Emme päässeet asiasta silloin yksimielisyyteen, joten kutsuin koolle ylimääräisen kokouksen kesäkuulle ja siellä tähdet lopulta päätettiin.
Lomalle jäätiin hyvissä tunnelmissa. Osin hankala ja eduskuntavaalien sävyttämä kevätkausi oli lopulta ohi ja sivistys- ja kulttuuripalvelujen tiukka mutta erittäin ennustettava verrattuna soteen budjetti pysyy hyvin kasassa.

Painotuksia ja ponsia

Elokuussa hyväksyimme mm. Isokuusen päiväkodin ja koulun rakentamisen hankesuunnitelman ja Kaupin huoltorakennuksen hankesuunnitelman. Syyskuussa hyväksyttiin Sammon koulun laajennuksen ja päiväkodin hankesuunnitelma, Multisillan päiväkodin hankesuunnitelma sekä Hervannan uimahallin perusparannus – ja toteutussuunnitelma ja kohonneet kustannukset. Tärkeänä päätösasiana syyskuussa oli tietenkin lautakunnan vuoden 2020 talousarvioesitys ja sekä talousarvion yhteydessä käsiteltävät valtuustoaloitteet.

Lautakunnan enemmistö koki, että kehysesitys on taloudellisesti haastava, eikä siinä ole riittävästi pystytty huomioimaan kaikkia palvelu- ja vuosisuunnitelmassa olevia toiminnan painopisteitä eikä pormestariohjelman päivityksen yhteydessä valtuustoryhmien yhdessä sopimia painotuksia. Lautakunta jätti päätöksen yhteyteen toivomusponnen, että pormestarin talousarvioesitykseen lisätään perusopetuksen alueellisen resursoinnin vakiinnuttaminen sekä varhaiskasvatuksen positiivinen diskriminaatio 1,8 miljoonaa. Emme lopulta saaneet koko summaa, mutta pormestari lisäsi omaan talousarvioesitykseensä 700 000 euroa alueelliseen resurssointiin, mikä on hyvä alku. Osa lautakunnan jäsenistä jätti päätökseen eriävän mielipiteen, joka liitettiin pöytäkirjaan.

Kokoomus höykytti minua jälkikäteen julkisuudessa molempien lautakuntieni toivomusponsista, mitä edelleen ihmettelen. Toivomusponsi on juuri sellainen työkalu, jolla lautakunta voi ilmaista mielipiteensä jatkovalmistelua ja poliittisia neuvotteluja varten. Varsinkin silloin, jos kehys on tiukka, eikä budjetin sisältä löydy pormestariohjelmassa sovittuihin painopisteisiin rahoitusta.

Kunniamainintoja

Lokakuun kokouksessa päätimme Vuoden Aikuinen -huomioimisen ja Hyvä Haltija -kunniamaininnan sekä Lampun henki -palkinnon myöntämisestä. Valitsimme Vuoden aikuiseksi Teppo Mattilan Tampereen kesäsiirtolayhdistyksen sivutoimisen toiminnanjohtajan ja tamperelaisen luokanopettajan, joka on tehnyt vuosikymmeniä tinkimätöntä työtä tamperelaisten lasten hyvinvoinnin eteen ja edistänyt lasten kesäleiritoimintaa.

Hyvä Haltija -kunniamaininta myönsimme tänä vuonna Perheryhmäkoti Satakielelle, joka on tehnyt esimerkillistä työtä jo kymmenen vuotta alaikäisten yksin maahan tulleiden nuorten kanssa. Lampun henki -palkinnon myönsimme Vimmartille, yhdenvertaisen taiteen oppilaitokselle.

Marraskuun lautakunnan yhteydessä pidimme sivistys- ja kulttuurilautakunnan vuoden 2020 palvelu- ja vuosisuunnitelmaan liittyvän työpajan. Päätösasioina käsittelimme mm. Messukylän koulun puurakennusten 1 ja 2 sekä kivirakennuksen perusparannuksen hankesuunnitelmaa, Lentävänniemen koulun A-osan sisäilmakorjausten tarveselvitystä ja hankesuunnitelmaa, Taiteen perusopetusta antavien yksiköiden toimintakertomusta 2018–2019, Tampere-talon esitystekniikan uudistamisen tarveselvitystä ja Puistokoulu Vuores -hankkeen toteutussuunnitelmaa.

Erityisesti lautakuntaa keskustelutti esiopetuksen järjestämisen paikat lukuvuonna 2020–2021 ja siellä erityisesti Muotialan esiopetus. Lautakunta päätti pitkällisen keskustelun jälkeen yksimielisesti siirtää ensi lukuvuoden alusta Muotialan esiopetuksen Mustametsän päiväkotiin.

Uusi esittelijä

Joulukuun kokouksen aloitimme pienellä hyvästelyllä, sillä lautakunnan esittelijä Taru Kuosmaselle oli viimeinen sivistys- ja kulttuurilautakunnan kokous. Uusi sivistyspalveluiden johtaja Lauri Savisaari aloittaa tammikuussa lautakunnan esittelijänä. Annoimme lautakunnan varapuheenjohtaja Matti Helimon kanssa lautakunnan puolesta kukat Taru Kuosmaselle ja kiitimme kahden ja puolen vuoden yhteistyöstä. Kiitimme Matin kanssa myös nuorisovaltuuston edustajia erinomaisesta työskentelystä lautakunnassa.

Varsinaisessa kokouksessa hyväksyimme ensi vuoden palvelu- ja vuosisuunnitelman ja myönsimme Tohlopin luisteluradalle 11500 euron suuruisen avustuksen retkiluisteluradan auraamiseksi Tohloppijärvelle talvella 2019–2020.

Politiikassa otetaan välillä asioissa yhteen puolueiden kesken, mutta tärkeintä on kuitenkin se, että päätöksiä syntyy ja että kaupungin kasvatus- ja opetuspalvelut sekä kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut ovat vetovoimaisia, vaikuttavia, osallistavia ja sopivan lähellä kuntalaisia. Tärkeää on myös, että arki rullaa sujuvasti niin päiväkodeissa, peruskouluissa, jäähalleilla ja jalkapallokentillä sekä kirjastoissa ja nuorisopalveluissakin.

Johanna Loukaskorpi, apulaispormestari

SDP Tampere | Tampereen kaupunki

Kaupungin kasvot

”Merkittäviä lisäpanostuksia tehdään ensi vuonna niin koulutukseen, varhaiskasvatukseen kuin myös ikäihmisten hoivaan.”

Lukuisat nostokurjet rytmittävät kaupungin keskustan siluettia. Kaupunki kasvaa ylös, alas ja sivuille. Rakennetaan Kansi-Areenaa, ratikkaa ja Sulkavuoren jätevedenpuhdistamoa. Kaupungissa on nyt imua. Radan varteen nousee tornitaloja tiuhaa tahtia ja uusia suunnitellaan. Uudet asukkaat ja yritykset tarvitsevat asuntoja ja toimitiloja. Samalla Tampere uudistaa kasvonsa.

Kasvun moottoreina toimivat kaupungistuminen ja kaupungin erinomainen vetovoima. Väkiluvun kasvu on ollut viimevuosina lähes kaksinkertainen pitkän ajan keskiarvoon verrattuna. Kasvu on luonut uusia työpaikkoja, yritystoimintaa ja hyvinvointia.
Tampereella menee siis monella mittarilla mitattuna hyvin. Viime vuosina uutiset mm. lasten suojelun palveluiden ruuhkautumisesta, nuorten päihteiden käytön kasvusta, mielenterveysongelmaisten sekä koulupudokkaiden määrän kasvusta kertovat kuitenkin, että monissa tamperelaisissa perheissä ei voida hyvin.

Sosiaalisten haasteiden lisäksi Tampereella on edelleen suhteellisesti enemmän pienituloisia kuin maassa keskimäärin. Köyhyysrajan alapuolella asuu noin 30 000 tamperelaista eli enemmän kuin Hervannassa on asukkaita yhteensä.

Onneksi poliittisen päätöksenteon avulla voidaan auttaa yhteiskunnan heikompiosaisia. Kaupungin talousarvio ensi vuodelle hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa marraskuussa. Talousarvioinnin uutisoinnissa päähuomio kohdistui tuloveron korotukseen, joka oli välttämätöntä tehdä talouden tasapainottamiseksi ja palveluiden turvaamiseksi. Vähemmälle huomiolle jäi, mitä verorahoilla saadaan aikaiseksi.

Ensinnäkin merkittäviä lisäpanostuksia tehdään ensi vuonna niin koulutukseen, varhaiskasvatukseen kuin myös ikäihmisten hoivaan. Ikäihmisten hoivaan panostetaan 7,5 miljoonaa euroa ja esimerkiksi kotihoitoon palkataan yli 30 hoitajaa lisää. Perusopetukseen ja varhaiskasvatukseen panostetaan ensi vuonna 12 miljoonaa euroa lisää rahaa, jotta kaupunki kykenee järjestämään opetusta 500 uudelle oppilaalle ja 300 lapselle päivähoitopaikan.

Toiseksi talousarvioesitys sisältää myös useita tärkeitä panostuksia yhteiskuntamme heikko-osaisten asemaan parantamiseen. Köyhyysohjelman toimenpide-ehdotuksia viedään eteenpäin Huoltsun aukioloaikoja parantamalla ja tukemalla vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksia. Alueellisten oppimiserojen kaventamiseen panostetaan 0,7 miljoonaan euroa. Tällä rahalla voidaan palkata esimerkiksi lisää erityisopettajia tai koulunkäyntiavustajia, vahvistaa oppilashuoltoa tai lisätä tukiopetusta.

Kaupungin kasvu vaatii paljon muutakin kuin betonia ja asfalttia. Se on myös ihmisiin panostamista. Kaupungilla on kasvot. Erityisesti sosialidemokraattien vastuulla on varmistaa, että nuo kasvot ovat ihmisen.

Pekka Salmi
SDP Tampereen valtuustoryhmän puheenjohtaja

Agitaattorit ovat siirtyneet verkkoon

Viestinnän on sanottu olevan vaikea taiteenlaji – ja sitä se kieltämättä on. Me viestimme monella tavalla, emmekä edes tule ajatelleeksi esimerkiksi keskustelua toisen ihmisen kanssa yhdeksi viestinnän muodoksi.

Sitä mukaan kun painetun sanan eli paperilehtien merkitys on vähentynyt ja lehtien lukijamäärät tippuneet, ovat sähköiset kanavat tulleet yhä tärkeämmiksi osana jokapäiväistä tiedonvälitystä. Poliittista ja yhteiskunnallista vaikuttamista on aina tehty puhuen ja kirjoittaen; tänään entisajan agitaattorit esiintyvät verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Näin asia on myös SDP:n ja sen tamperelaisen kunnallisjärjestön kannalta.

Kehitys on kehittynyt huimaa vauhtia siihen tilanteeseen, että printtimedian merkityksen vähentyessä ei tiedon saamiseksi ja tiedonjanon sammuttamiseksi enää riitäkään vain www-sivut ja verkkolehdet. Uutisia haetaan sosiaalisesta mediasta, jonka suuri merkitys on jossain muualla julkaistun tekstin ja kuvien jakamisessa. Vielä kymmenen vuotta sitten asiat olivat toisin. Kehitys kehittyy.

Tampereen sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö haluaa pysyä kehityksessä mukana ja tuoda aktiivisesti esille tamperelaista sosialidemokratiaa, sen toteuttajia ja sen tavoitteita mahdollisimman laajasti. Uudistuneet kunnallisjärjestön www-sivut ovat osa niitä nykyajan viestinnällisiä keinoja, joita me käytämme ja haluamme käyttää.

Jatkossakaan Tampereen demarien toiminnasta, tavoitteista, saavutuksista ja ihmisistä kertomista ei saa jättää ulkopuolisten tehtäväksi. Emme voi tuudittautua siihen, että ulkopuoliset kertovat asioista puolestamme, sillä sitä he eivät tee. Viestintä on oltava jatkossakin ”omissa käsissä”, sen on oltava entistä aktiivisempaa, ajankohtaisempaa, informatiivisempaa ja osallistumiseen aktivoivaa. Tähän työhön kutsumme kaikki tamperelaiset demarit; helpommin se onnistuu kun käyt ahkerasti kunnallisjärjestön www-sivuilla ja jaat juttuja somessa, jos siellä olet.

Näillä www-sivuilla kerrotaan jatkossa aktiivisesti kunnallispoliittisesta työstä ja tavoitteista, kaupunginvaltuutettujen ja lautakuntien sd-jäsenten aloitteista sekä puolueosastojen toiminnasta. Politiikan tekijät saavat äänensä kuuluviin. Blogien kirjoittamiseen ovat kaikki tervetulleita.

Ei ole ylpistelyä kertoa omista saavutuksistaan ja tuoda selkeästi esille poliittisia tavoitteita. Vuonna 2021 pidetään seuraavat kuntavaalit, joihin valmistautuminen alkaa ensi vuoden aikana. Näiltä kotisivuilta voit lukea niin edellisten kuntavaalien ohjelman kuin pormestariohjelmankin.

Ismo Alhoniemi
Rantaperkiön ty:n puheenjohtaja
Kunnallisjärjestön hallituksen jäsen

 

 

Hauskaa joulua!

Toivotamme kaikille järjestömme jäsenille ja yhteistyökumppaneille oikein tunnelmallista joulunaikaa!

Toimistomme on suljettu 18.12.2019 – 06.01.2020 välisenä aikana.