Murroksista menestykseen – SDP Tampere 2006–2026

FT Jussi Lahtinen piti esitelmän lauantaina 24.10.2026 Tampereen sosialidemokraattien vaiheista viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajalta. Esitelmä oli osa Tampereen Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön 120-vuotisjuhlaa, joka järjestettiin Tampereen Työväentalolla. Tämä teksti on esitelmästä laajennettu katsaus teemaan.

Sattumaa vai ei, historiantutkija Pekka Kaarnisen Tampereen sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön 100-vuotishistoriateos Tampereen voimatekijä 1906–2006 päättyy puolueen historiassa todelliseen saranakohtaan.

Vuoden 2007 eduskuntavaalitappio ja uutta demarisukupolvea edustavan Jutta Urpilaisen valinta puheenjohtajaksi seuraavana vuonna kuvastivat sosialidemokraattien tarvetta löytää tuore suunta muuttuneessa poliittisessa ympäristössä, jossa kokoomuksen presidenttiehdokas saattoi esiintyä kansaan vetoavasti ”työväen presidenttinä” ja SAK:n luokkavastakkainasetteluun perustunut mainoskampanja oli juuri ajanut täydellisesti karille. Samaan aikaan runsaasti keskustelua synnyttänyt Hannu Jouhkin pamfletti Demari ajaa bemarilla (2010) kyseenalaisti sosialidemokratian tulevaisuuden työväenpuolueena.

Lisää poliittista reagointia vaati Yhdysvalloista vuonna 2007 alkanut maailmanlaajuinen poikkeusaika. 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulta tähän päivään asti Suomi yhdessä muun maailman kanssa on kulkenut ”kriisistä kriisiin”. Maltillisten vasemmistolaisten ja oikeistolaisten puolueiden on ollut vaikea reagoida näihin jatkuviin talouden ja politiikan saralla tapahtuviin shokkeihin. Suomessa vuoden 2011 perussuomalaisten ”jytky” vahvisti osaltaan tätä murrosta.

Vuodesta 2007 alkaen SDP:n menestysikkuna oli valtakunnallisesti pitkään kiinni. Vuoden 2004 kunnallisvaalien ja 2006 presidentinvaalien jälkeen SDP saavutti voiton seuraavan kerran vasta vuoden 2019 eduskuntavaaleissa. Eduskuntavaaleissa 2023 puolue kasvatti suosiotaan ja vuoden 2025 kuntavaalit olivat ensimmäinen suurvoitto kahteen vuosikymmeneen. Tuleviin eduskuntavaaleihin SDP on Suomen johtavana oppositiopuolueena menossa todella tukevassa gallupjohdossa. Tällä hetkellä SDP:llä on laaja-alaista kannatusta ja voi sanoa puolueen kehittyneen kahdessakymmenessä vuodessa perinteisen keskusvasemmistolaisen ja punavihreän puolueen moderniksi hybridiksi.

Mutta miten tämä kaikki on näkynyt paikallistasolla, demarilinnakkeeksi nimetyn Tampereen politiikassa? Tässä tekstissä käyn läpi tamperelaisen sosialidemokratian vaiheita vuodesta 2006 aina tähän päivään saakka. Lähteinäni käytän ensisijaisesti eri toimijoiden muistelmateoksia ja Tampereen lähihistoriasta kertovia tietokirjoja (ks. kirjallisuusluettelo). Olen käynyt tekstiä varten läpi myös Tampereen Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön sekä valtuustoryhmän toimintakertomukset vuosilta 2007–2025.

Tampereen demarien shokki

Myös Tampereella vuodet 2006 ja 2007 olivat poliittisten muutosten – jopa järistysten – aikaa. Punatiilien kaupungissa astuttiin uuteen aikakauteen keskiviikkona 6.9.2006. jolloin kaupunkiin valittiin historian ensimmäinen pormestari. Se oli myös hetki, jolloin sosialidemokraattien sotien jälkeinen valta-asema kaupungissa järkkyi pahemmin kuin koskaan ennen. Edes 1950–1960-lukujen hajaannuksen kausi ei vaikuttanut Tampereella yhtä voimakkaasti kuin kokoomuksen ja vihreiden tekemä salainen sopimus valita Timo P. Nieminen (kok.) pormestariksi.

Pormestarivalinnan yhteydessä muodostettiin niin sanottu XL-koalitio, johon kuuluivat kokoomus, vihreät, kristillisdemokraatit ja sitoutumattomat sekä myöhemmin keskusta ja RKP. Koalitio sysäsi vuoden 2007 alussa sosialidemokraatit tamperelaisen kunnallisdemokratian sivustakatsojiksi. Tilanteen erityisyyttä kuvaa se, että Tampere siirtyi tällöin ensimmäistä kertaa historiassa aikaan, jolloin kaupunginjohtaja oli joku muu kuin demaritaustainen. Kaupunginjohtajamalli oli ollut voimissaan vuodesta 1929, ja jokainen virkaa hoitava oli valittu SDP:n mandaatilla.

Vaikka aikaisempien sopimusten mukaisesti SDP sai pormestarimallin alussa kaksi apulaispormestarin ”salkkua” (terveyden ja toimintakyvyn palveluiden Riitta Ollila ja yhdyskuntapalveluiden Tarja Jokinen), kapenivat puolueen vaikutusmahdollisuudet radikaalisti uuden valtakoalition alla. Sosialidemokraattien näkökulmasta ongelmallista oli myös vuodesta 1992 kunnallispolitiikassa toimineen Pekka Paavolan (Tapu/sit.) nimeäminen valtuustotoiminnan tärkeimpään luottamustoimeen – kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Paavola oli entinen SDP:n jäsen ja 1970–1980-lukujen vaikutusvaltainen kaupunginjohtaja. Paavolan ja demarien välirikko oli tapahtunut jo 1980-luvulla, jonka jälkeen suhdetta miehen ja hänen entisen puolueensa välillä on kuvailtu jääkylmäksi. Ei ole yllätys, että Paavolan valinta arvopaikalle näyttäytyi demarileirissä petokselta, joka sinetöi entisen aseveliakselin (SDP:n ja kokoomuksen yhteistyön) katkeamisen.

Vuoden 2008 SDP:n kunnallisvaaliehdokkaat. Työväenmuseo Werstas.

SDP:n oppositioasema kaupungissa sementoitui kuntavaaleissa 2008, jotka puolue hävisi. Asiaan ei auttanut edes SDP:n pormestariehdokas Hanna Tainion suursuosio – henkilökohtaisissa äänimäärissä hän pesi selvästi muiden puolueiden pormestariehdokkaat. Yhtä kaikki, XL-koalitio sai selkeän enemmistön kaupunkiin. Sosialidemokraatit menettivät myös apulaispormestaripaikkansa. Vaikka kunnallispolitiikan tasolla ei hallitus-oppositio-linja ole yhtä selkeä kuin eduskunnassa, oli uuden pormestarikoalition ulkopuolelle jääminen SDP:lle kova paikka.

2000–2010-lukujen vaihteessa Tampereen nykyinen visio kasvusta alkoi hahmottua. Muun muassa Vuoreksen uusi lähiö ja vuoden 2012 asuntomessualue, raitiovaunuliikenne, maanalaiset pysäköintiluolat (P-Hämppi), kansiareena ja rantatunneli olivat kaupunkipoliittisen debatoinnin keskiössä. Nykyperspektiivistä katsottuna on hämmästyttävää, kuinka moni massiivinen projekti on lopulta myös valmistunut. Myös ”oppositiossa” SDP teki yhteistyötä XL-koalition kanssa kaupungin tärkeimmissä hankkeissa – yhtä merkittävä poikkeusta lukuun ottamatta.

Tampere 2000–2010-lukujen vaihteessa. Vapriikin kuva-arkisto, SkyFoto Group.

Kuuluisa tunneli

Tampereen kaupunginhallitus ja kaupunginvaltuusto hyväksyivät elokuussa 2007 ehdotuksen rantatunnelin rakentamisesta Näsijärven rantaan Naistenlahdesta aina Santalahteen asti. Rakentamispäätös konkretisoi jo edellisen vuosituhannen puolella aloitetut suunnitelmat. Vuoden 2007 rakentamispäätös hyväksyttiin verrattain yksimielisesti, mutta päätöksen jälkeen hiljalleen tunnelia alettiin kritisoida yhä voimakkaammin.

Vuonna 2009 niin sanottu Rantaväylä-liike jätti lähes 9000 allekirjoitusta keränneen adressin kaupungille, jossa vaadittiin tunnelista kansanäänestystä. Tässä vaiheessa myös Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä – yhdessä perussuomalaisten, Suomen Kommunistisen Puolueen ja Vasemmistoliiton kanssa – oli muuttanut mielipidettään ja alkanut vastustamaan tunnelia erityisesti sen kustannusten nousun takia. Kallis tunneli herätti isoja kysymyksiä kansainvälisen finanssikriisin kärjistämässä taloustilanteessa. Tunneli asetettiin tällöin ratikan vastinpariksi (esim. SDP:n valtuustoryhmän tiedote 11.10.2010: ”Tunneli jäihin, katuratikkaan vauhtia”).

Rantatunneli vastustanut graffiti vuodelta 2011. Vapriikin kuva-arkisto, kuvaaja Jussi Lahtinen.

Vuoden 2012 kunnallisvaalikampanjoissa tunneli nousi Tampereella ylivoimaisesti tärkeimmäksi aiheeksi. Vaalit ovatkin jääneet historiaan ”tunnelivaaleina”. Kuten historiantutkija Marko Nenonen on kirjassaan Tunneli tasaiselle maalle – Tampereen Rantatunnelin lyhyt historia (2017) todennut, vaalien alla tunnelikeskustelu oli harvinaisen kiivasta ja aika ajoin jopa asiatonta. Tunnelinvastustajat saivat lopulta vaalivoiton (sosialidemokraatit yksi lisäpaikka, perussuomalaiset viisi lisäpaikkaa).

Kenties merkittävämpää oli, että SDP oli lähellä nousta Tampereen ykköspuolueeksi ohi kokoomuksen ensimmäisen kerran sitten vuoden 1992. Valtakunnallisesti Tampere kulki vastavirtaan ja oli ainoa iso kaupunki, jossa sosialidemokraatit Jyrki Kataisen hallituksen kakkospuolueena nosti selvästi kannatustaan. Vaikka tunnelikeskustelusta olisi mitä mieltä tahansa, avitti se SDP:n kaupungin ”johtavana oppositiopuolueena” vaalikannatuksen parantamiseen.

Kunnallisvaalien jälkeen Tampereella palattiin normaaliin siinä mielessä, että SDP osallistui tuoreen pormestari Anna-Kaisa Ikosen (kok.) johtamaan pormestarikoalitioon yhdessä kokoomuksen, vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. Pekka Salmi jatkoi Tarja Jokisen ja Riitta Ollilan jalanjäljissä noustessaan kaupunkiympäristön palvelualueen apulaispormestariksi. Uuden valtuustokauden alussa riitti vielä dramatiikkaa SDP:n ja Vasemmistoliiton vaatiessa tunnelipäätöstä uudelleenkäsiteltäväksi. Lopullisesti tunnelista päätettiin valtuuston kokouksessa 16.9.2013 ja pitkään näytti siltä, että hanke kaatuisi vasemmistopuolueiden vastustukseen. Kuitenkin neljä sosialidemokraattia lipesivät ryhmäpäätöksestä ja tunneli hyväksyttiin äänin 36–31.

Koska tunneliprojektin uudelleenarviointi oli ollut yksi SDP:n kärkiteemoista kunnallisvaaleissa, ei ollut yllättävää, että tunnelin puolesta äänestäneet demarivaltuutetut erotettiin valtuustoryhmästä. He palasivat ryhmään hieman yli vuoden päästä marraskuussa 2014. Marko Nenonen on korostanut, että vaalien jälkeenkin tunnelidebatti loi uudenlaisen – kärkkäämmän – keskustelukulttuurin Tampereelle, jonka vaikutukset ovat ryöpsähtäneet esille tasaisin väliajoin aina tähän päivään asti.

Kaiken kaikkiaan ei ole täysin väärin väittää sosialidemokraattien tunnelivastustuksen kummunneen osaksi siitä, että puolue oli sysätty vuoden 2007 alussa kaupungin päätöksenteossa paitsioon. Oli niin tai näin tunnelipäätöksen jälkeen kaupunkipolitiikassa vapautui runsaasti energiaa ja poliittisia resursseja muihin kamppailuihin. Vuonna 2014 väännettiin jo ratikasta, josta – tunnelin tapaan – vaadittiin kansanäänestystä. Kun tunneliasiassa kansanäänestystä vaati valtava kansalaisaloite, oli tällä kertaa asialla perussuomalaiset valtuutetut. Asia kaatui taas, eikä Tampereella ole tähän päiväänkään mennessä järjestetty neuvoa-antavaa kansanäänestystä. Yleisesti kunnallistason kansanäänestyksiä Suomessa on järjestetty suurelta osin vain kuntaliitoksista.

Jälkikäteen voi todeta, että vuonna 2016 avautuneen tunnelin rakentamisprosessi oli menestys. Suomessa uniikista allianssimallista tuli jopa vientitavaraa kansainvälisen kiinnostuksen myötä. Tosin yksityistä ja julkista päätöksentekoa yhdistelevän monimutkaisen luonteen takia allianssimallia on myös kritisoitu. Yhtä kaikki, projekti valmistui aikataulussa ja pysyi kustannusraameissa. Tunnelista olisi voinut jäädä isommatkin jäljet kokoomuksen ja SDP:n välille, jos se olisi tavalla tai toisella epäonnistunut. Myös demarien sisäiseen kemiaan tunnelin epäonnistuminen olisi saattanut vaikuttaa merkittävästi. Vaalikauden 2013–2017 SDP:n ryhmädynamiikkaan tunnelilla oli varmasti iso vaikutus, mutta tämän jälkeen arvet ovat umpeutuneet.

Raitiovaunun kyydissä kohti yhteistyötä

Valtuustokauden 2013–2017 toinen iso projekti oli tunneliin sidottu raitiotiehanke. Tässä uusi pormestarikoalitio toimi vankassa yhteistyössä vieden hanketta eteenpäin kovaäänisen, erityisesti perussuomalaisista kummunneen kritiikin keskellä. Projekti osoitti uuden valtakoalition jämäkkyyden ja samalla loi uuden poliittisen tähden: ensimmäisen kauden demarivaltuutettu Sanna Marinin, joka oli nostettu huomattavan nuorella iällä vuonna 2013 kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi. Pikanttina yksityiskohtana todettakoon, että toinen puheenjohtajavaihtoehto olisi ollut entinen kaupunginjohtaja Jarmo Rantanen, joka toimi SDP:n valtuutettuna yhden kauden (2013–2017).

Sanna Marinin poliittinen ura oli nousujohteinen, ja vuonna 2014 hänet valittiin yllättäen ei-kansanedustajana SDP:n 2. varapuheenjohtajaksi. Esimerkiksi Jukka Gustafsson on kirjassaan Sivistyksen asianajaja (s. 309–312) kirjoittanut mielenkiintoisesti tästä valintaprosessista. ”Paikallispoliitikko” Marinin yllättävä nousu puolueen johtoportaaseen jäi vuoden 2014 Seinäjoen puoluekokouksessa kuitenkin sivuosaan – suurimmat otsikot sai niin ikään eduskunnan ulkopuolelta ponnistanut Antti Rinne, joka päihitti kireässä puheenjohtajataistossa puolueen istuvan puheenjohtajan Jutta Urpilaisen. Rinteen ja Marinin valintojen on tulkittu kääntäneen SDP:n suuntaa vasemmalle.

Kuva vuodelta 2015. Kuvassa Pekka Salmi, Sanna Marin, Pirita Ruokonen, Antti Rinne ja Ilmari Nurminen. Tampereen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry.

Sanna Marin sai jo vuoden 2015 eduskuntavaaleissa eniten ääniä Pirkanmaalla, mutta kansallisesti tunnetuksi ”kylmähermoiseksi (puheen)johtajaksi” hän nousi marraskuussa 2016, kun kaupunginvaltuustossa päätettiin ratikan rakentamisesta. Yli kuusituntiseksi venyneen kokouksen ”puhemyllyä” on kuvailtu villiksi, jonka Marin piti taitavasti hallinnassaan ja osaltaan edesauttoi siinä, että kokous päättyi ”yllättäen” jo ennen puolta yötä. Itse päätösäänestys ei ollut tällä kertaa tiukka. Ratikka hyväksyttiin selvin äänin.

Marinin suoritus valtuuston puheenjohtajana keräsi välittömästi laaja-alaisia kehuja, ja se oli uudenlaisen, sosiaaliseen mediaan manifestoituvan poliittisen kulttuurin esiinnousu Tampereella. Tuhannet ja tuhannet suomalaiset katsoivat suoraa livestriimiä kokouksesta, ja siitä jälkikäteen tehtyjä tallenteita on katsottu satoja tuhansia kertoja. Se jäi osaksi suomalaista poliittista historiaa, ja nosti Sanna Marinin uudenlaiseen valtakunnalliseen valokeilaan. Vuoden 2017 kuntavaaleissa Marin oli heittämällä äänikuningatar. Tämän varhaisen Marin-ilmiön vaikutusta punavihreiden nuorten äänestäjien houkuttelemiseksi sosialidemokraattien leiriin ei pidä aliarvioida.

Pormestaripuolueeksi

Vuoden 2017 kuntavaalit olivat ensimmäiset, jotka järjestettiin keväällä perinteisen loppuvuoden sijaan. Vaalien nimikin muutettiin vanhahtavasta ”kunnallisvaalit”-muodosta moderniin muotoon ”kuntavaalit”. Vaalien olisi pitänyt olla otolliset sosialidemokraateille, jotka olivat valtakunnallisesti olleet pari vuotta suurin oppositiopuolue Juha Sipilän porvarihallituksen aikakaudella. Kuntavaalien suurin voittaja niin Tampereella kuin valtakunnallisestikin oli kuitenkin Ville Niinistön johtama Vihreä liitto.

Tampereella vihreiden historiallinen vaalivoitto oli huima – tasan 20 % kannatus ja 14 valtuustopaikkaa. Se oli vain kaksi vähemmän kuin vaalit voittaneiden sosialidemokraattien. Vaalit olivat historialliset myös kahdessa muussa mielessä. Ensinnäkin ne olivat tähän mennessä viimeiset, jossa pääsi läpi myös vakiintuneiden eduskuntapuolueiden ulkopuolisia ehdokkaita (4 kpl). Pekka Paavolan maanvyöryvoitosta 1992 alkaneiden sitoutumattomien poliitikkojen aikakausi veti tältä erää viimeisiä henkäyksiään Tampereella. Toiseksi SDP sai vihdoin – lähes kymmenen vuoden odotuksen jälkeen – pormestaripaikan itselleen.

Kesäkuussa Lauri Lyly nimitettiin Suomen ensimmäiseksi sosialidemokraattiseksi pormestariksi. Lyly nousi kaupunginvaltuutetuksi ja pormestariksi suoraan kolmikantaisen vallan ytimestä: SAK:n puheenjohtajuudesta ja pääministeri Sipilän hallituksen kätilöimän kilpailukykysopimuksen (kiky-sopimus) neuvottelupöydistä. Lylyn pormestariohjelmaan sitoutui koko valtuusto yhtä yhdenmiehen valtuustoryhmää lukuun ottamatta. Sosialidemokraattiseksi apulaispormestariksi valittiin Johanna Loukaskorpi (hyvinvointipalvelut/sosiaali- ja terveyspalvelut).

Pormestari Lylyn kautta määrittelivät kunnianhimoiset rakennushankkeet sekä keväällä 2020 iskenyt koronapandemia. Rakennushankkeet tosin valmistuivat Lylyn pormestarikauden ulkopuolella: ratikka alkoi liikennöidä Tampereella elokuussa 2021 ja Nokia Areenalla pelattiin ensimmäinen paikallisottelu saman vuoden joulukuussa. Uusi Kaupin pesäpallo- ja hiihtostadion avattiin 2022 ja Tammelan stadion 2024. Kuuluisa Rantaväylän tunneli taas oli valmistunut loppuvuonna 2016, noin puoli vuotta ennen kuntavaaleja.

Vaikka Lylyn kabinetti ei päässyt paistattelemaan avajaishumussa Ratinan kauppakeskuksen avajaisia 2018 lukuun ottamatta, alkoi Tampere esiintyä valtamedioissa yhä useammin Suomen ”vetovoimaisimpana” ja ”dynaamisimpana” kaupunkina. Ratikan ja Areenan valmistuttua tämä maine sementoitui. Tampereesta tuli selkeämmin kuin koskaan ennen Suomen kakkoskaupunki, jonka päätöksentekokykyä kadehdittiin jopa pääkaupunkiseudulla. Lauri Lyly sai laajaa kiitosta kaupungin johtajana, jota myös häntä edeltänyt – ja seurannutkin – Anna-Kaisa Ikonen oli saanut.

Lylyn kauden erityisyys oli ”populistipoliitikkojen” – Perussuomalaisten ja sitoutumattomien – heikko menestys kuntavaaleissa, joka johti laskevaan vaikutusvaltaan. Tämä antoi tietynlaista mediarauhaa kauden alussa viedä päätöksiä eteenpäin. Kauden edetessä myrskyjä oli kuitenkin luvassa. Ensimmäinen näistä oli Vasemmistoliiton irtautuminen pormestarikoalitiosta keväällä 2018. Perussuomalaiset, Tampereen puolesta -ryhmä (Tapu) ja Vaihtoehto Tampere -ryhmän ainoa edustaja irtautuivat yhteistyöstä syksyllä 2019 veronkorotusten takia. Koronan iskiessä keväällä 2020 ryhmät kuitenkin tekivät yhteistyötä ja jättivät riidat sikseen.

Kuva vuodelta 2020, Lauri Lyly, Tampereen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry

Myös sosialidemokraattien valtuustoryhmä kuohui. Tämä johti maaliskuussa 2020 neljän valtuutetun ja yhden valtuustoryhmän toimintaan osallistuneen varavaltuutetun eroon ryhmästä. Ryhmän jakaantumisessa oleellinen asia kuitenkin on, että se ei liittynyt kaupunkipolitiikkaan liittyviin asia- tai aatteellisiin kysymyksiin. Tämä auttoi osaltaan siinä, että eronneista neljä viidestä oli SDP:n ehdokkaina vuoden 2021 kuntavaaleissa.

Tampere ja maailman mullistukset 2020-luvulla

Vuonna 2021 kuntavaalit järjestettiin poikkeuksellisesti vasta kesäkuussa koronarajoitusten takia. Kuntavaalien viitekehyksenä toimi niin korona kuin valtakunnan politiikan muutokset. Suomi oli saanut historian ensimmäisen tamperelaisen pääministerin joulukuussa 2019, jolloin Sanna Marin korvasi Antti Rinteen. Marin sai johdettavakseen hallituksen, jota kuvailtiin uudeksi kansanrintamaksi (sdp, kesk., vihr., vas., rkp), ja se on jäänyt historiaan huomattavan suosittuna, ”vasemmistolaisena” hallituksena. Loppukesästä 2020 Marinista tuli myös historian ensimmäinen tamperelainen sosialidemokraattien puheenjohtaja.

Marinin hallituksen alkuaika ei kuitenkaan ollut helppo, SDP:n suosio oli syksyn 2019 kohujen takia pohjamudissa. Tämä kuitenkin muuttui koronapandemian alussa, jolloin Marinin päättäväinen tapa johtaa kansakuntaa kriisin aikana sai huomattavaa kiitosta. ”Maailman nuorin pääministeri” Sanna Marin oli toden totta vahva johtaja kriisiaikana. Marinin kansansuosio oli korkealla mentäessä vuoden 2021 kuntavaaleihin. Valtakunnallisesti vaalit olivat tyypilliset: hallituspuolueet menettivät kannatusta ja oppositio menestyi. Perussuomalaisten huima menestys kuitenkin enteili ”oikeistotuulien” voimistuvan yhä enemmän politiikan kentillä.

Kuten vuonna 2012, myös vuonna 2021 Tampereen demarit kulkivat vastavirtaan ja kasvattivat merkittävästi kannatustaan. Muuten vuodet 2012 ja 2021 eivät rinnastu toisiinsa. Kun 2010-luvun alussa SDP etsi itseään ja oli Tampereella hämmentävässä oppositioasemassa, oli se vuoden 2021 lähihistorian vahvimmassa tilanteessa. Oli jopa todennäköistä, että Suomen suosituin poliitikko, Sanna Marin, tulisi tekemään historiallisen kovan kuntavaalituloksen ja siivittävän SDP:n Tampereella hyvään tulokseen. Demarit jäivät kokoomuksesta vain 15 ääntä. Lopullinen pormestaripaikan häviö liittyi RKP:n pitkäaikaisen kaupunginvaltuutettu Peter Löfbergin yllättävään kuolemaan kesken vaalikampanjan. RKP:n ja kokoomuksen vaaliliiton takia Löfbergin – RKP:n ainoan ehdokkaan – äänet menivät kokoomukselle.

Lauri Lylystä ei tullut ensimmäistä kaksi kautta putkeen pormestarina toiminutta poliitikkoa Tampereelle, vaan Anna-Kaisa Ikonen palasi pormestarin paikalle. Ikonen tosin luopui pormestarin paikasta vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen, jolloin hänet valittiin kansanedustajaksi ja lopulta ministeriksi. Valtuustokauden loppuun pormestariksi Tampereelle tuli Kalervo Kummola (kok.) – tätä voi pitää Kummolan pitkän tamperelaisen poliittisen uran huipentumana. Tosin myös tällä hetkellä Kummola on arvostetulla paikalla kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

Kuten todettua, Ikosen toisen pormestarikauden alussa Tampereen suuret hankkeet – ratikka ja Areena – valmistuivat. Muutenkin Tampere oli kovassa nosteessa. SDP oli uuden pormestarikoalition ehdoton kakkospuolue ja sai tärkeän elinvoiman ja kilpailukyvyn apulaispormestarin paikan. Paikkaan valittiin Pekka Salmi. Johanna Loukaskorpi jatkoi hyvinvointipalvelujen apulaispormestarina aina vuoteen 2023 asti, jolloin uudet hyvinvointialueet lakkauttivat kyseisen pestin. Valtuustokauden lopussa kaupungin talous alkoi luisua alijäämäiseksi, johon vaikutti vuonna 2023 valtaan nousseen Petteri Orpon hallituksen leikkauspolitiikka, mutta jonka juurisyynä voi pitää vuonna 2022 alkaneen Ukrainan sodan vaikutuksia kansainväliseen talouteen ja energiapolitiikkaan.

Valtakunnallisesti vuoden 2025 kuntavaaleissa SDP teki parhaan tuloksen missään vaaleissa sitten vuoden 2004. SDP oli selvä ykkönen niin Suomessa kuin Tampereellakin ja Ilmari Nurmisesta tuli itseoikeutettu Tampereen pormestari ja vuonna 2024 kaupunkiympäristön palvelualueen apulaispormestarina aloittanut Ilkka Porttikivi jatkoi pestissä. Porttikivi oli valittu apulaispormestarin pestiin Pekka Salmen siirryttyä menestyksekkään poliittisen uran jälkeen Tampereen kaupungin elinvoimajohtajaksi. 2010-luvun alussa kansanedustajanakin toiminut Hanna Tainio taas palasi politiikkaan rytinällä nousten Pirkanmaan hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtajaksi.

Pormestari Nurmisen kautta on kestänyt vasta alle puolitoista vuotta, mutta yleinen mielipide on Nurmisen toiminnalle suosiollinen. Kaupungin kroonisen alijäämän takia tehdyt sopeutustoimet ovat olleet ankaria, mutta perusteltuja. Koronan ja Ukrainan sodan jälkeen seuraavan talousshokin aiheutti presidentti Donald Trump hyökkäämällä Iraniin alkuvuodesta 2026. Tampereen on pitänyt sopeutua myös yllättävään tilanteeseen, jossa kuntien valtionosuuksia ei uudistettu Tampereelle suotuisaan suuntaan. Vain aika näyttää mihin päin kaupunki kulkee, mutta tällä hetkellä se on vahvasti SDP:n hallussa. Pormestari Nurmisen esitellessään maanantaina 19.10.2026 kaupungin ensi vuoden budjettiesitystä, voi siinä nähdä sosialidemokraattisen kädenjäljen: sopeutustoimien lisäksi esityksessä korostetaan lisäpanostuksia muun muassa lapsiin ja nuoriin.

Kuva vuodelta 2025, kuvassa Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, Tampereen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry

Pohdintaa viimeisestä kahdestakymmenestä vuodesta

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana Tampereen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö (kj) on muuttunut yhdessä valtakunnallisen emopuolueen kanssa. 2010-luvun alussa puolueen vahvat tamperelaiset vaikuttajat – erityisesti Pauli Ruoholahti ja Seppo Salminen – väistyivät nuorempien tieltä. Tämä toisaalta loi valtatyhjiötä, mutta samalla avasi uusia ovia, joiden avulla SDP Tampere lopulta uudistui.

Ei ole kenties väärin nostaa tässä esiin erityisesti Pekka Salmi (apulaispormestari, kj:n pj., valtuustoryhmän pj.), Atanas Aleksovski (kj:n pj., valtuustoryhmän pj.) ja Johanna Loukaskorpi (apulaispormestari, valtuustoryhmän pj.) merkittävinä tamperelaisina kuntapäättäjinä, kun taas aikakauden tamperelaiskansanedustajat Jukka Gustafsson, Pia Viitanen, Sanna Marin, Saara Karhu, Hanna Tainio ja Ilmari Nurminen ovat pitäneet kaupungin lippua korkealla valtakunnan tasolla.

Viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat olleet tamperelaiselle sosialidemokratialle monessa mielessä erityisiä. Ensinnäkin Tampereen demarit selviytyivät oppositioaseman synnyttämästä turbulenssiasemasta pormestaripuolueeksi. Tämä ei ole itsestään selvyys: kun vallasta joutuu luopumaan, ei paluu aina ole helppoa. Samalla tamperelaiset sosialidemokraatit ovat olleet näkyvimmissä asemissa valtakunnallisesti kuin koskaan ennen.

Kun katsoo historiaan, on hämmentävää, kuinka harvoin tamperelaisdemarit ovat nousseet valtakunnan kärkipaikoille. Ennen Sanna Marinia vaikutusvaltaisin Tampereeseen vaikuttanut sosialidemokraatti oli Väinö Voionmaa (1869–1947). Hän edusti eduskunnassa Pohjois-Hämeen vaalipiiriä (nyk. Pirkanmaan vaalipiiri), kirjoitti Tampereen kaupungin ensimmäisen historiateoksen ja oli osaltaan luomassa väylää tamperelaiselle korkeakoululle. Hän ei tosin ikinä asunut lähelläkään Tamperetta. Toinen ”suuri tamperelaispoliitikko” oli nykyään tuntematon Väinö Hakkila (1882–1958). Todettakoon, että hänestä julkaistiin vuonna 2026 ensimmäinen elämäkerta (Pietiäinen 2026). Ylivoimaisesti ministerinä meritoitunein pohjoishämäläinen poliitikko sotien jälkeen on ollut Mänttää edustanut Jermu Laine (s. 1931).

2000-luvulla jo ennen Sanna Marinin pääministeriyttä tamperelaisdemarit olivat nousseet valtakunnallisesti tärkeämpiin positioihin kuin ennen. Piia Viitanen toimi Työväen Sivistysliiton puheenjohtajana vuodet 2001–2013 ja ensimmäisenä pirkanmaalaisena SDP:n varapuheenjohtajana vuodet 2005–2012. Hän toimi Jyrki Kataisen hallituksen asunto- ja viestintäministerinä/kulttuuri- ja asuntoministerinä vuosina 2013–2015. Jukka Gustafsson taas toimi samaisen hallituksen opetusministerinä vuosina 2011–2013 sekä SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa. Ennen puolueen puheenjohtajuutta Sanna Marin ehti toimia SDP:n varapuheenjohtajana vuodet 2014–2020.

Tamperelaisille sosialidemokraateille Gustafssonin, Viitasen ja Marinin pestit ovat ainoat poliittisilla meriiteillä hankitut tamperelaiset ministerisalkut toisen maailmansodan jälkeisessä Suomessa. Mielenkiintoisesti kolme merkittävää tamperelaista kaupunginjohtajaa on valittu SDP:n toimesta ministereiksi. Niin Erkki Lindfors (von Fieandtin hallituksen II sosiaaliministeri, 1957–1958), Pekka Paavola (Paasion II hallituksen oikeusministeri, 1972) kuin Jarmo Rantanenkin (Holkerin hallituksen sisäasiainministeri, 1987–1991) toimivat Suomen hallituksissa ottaen vapaata ministeriajaksi kaupunginjohtajapaikoiltaan. He eivät siis saaneet mandaattejaan edustuksellisen demokratian kentillä.

Tampereen seutu on historiallisesti ollut ja on tälläkin hetkellä yksi SDP:n vahvimmista kannatusalueista. Onkin hämmentävää, kuinka vähän alueen demaripoliitikkoja on noussut aivan valtakunnan kärkipaikoille. Historiantutkija Keijo Rantasen mukaan Tampereen seudun vaikutus on kuitenkin ”kabineteissa” ollut läpi vuosikymmenten todella vahvaa. Pohjois-Hämeen tai Pirkanmaan piirit ovat olleet niitä paikkoja, joihin valtakunnan demarijohtajat ovat tulleet esittelemään uusia avauksia ensimmäisenä. Puolihumoristisena heittona voi sanoa, että Tampere on paikka, jossa turkulaisista demareista on tehty puolueen puheenjohtajia, pääministereitä ja presidenttejä.

Kuten todettua, kahdenkymmenen viime vuoden aikana Tampere on saanut enemmän vaikutusvaltaa puolueessa kuin ennen. Viitasen ja Gustafssonin ministerisalkut, Viitasen varapuheenjohtajuus ja erityisesti Sanna Marinin pääministeriys ovat poikkeus puolueen historian pitkässä kaaressa. Samalla tamperelainen sosialidemokratia on näyttäytynyt positiivisessa valossa, kun Tampere on noussut Suomen ”trendikkäimmäksi” kaupungiksi. Jopa aikakauden aikana tapahtuneet valtuustoryhmän merkittävät hajoamiset ovat lopulta olleet henkilökemioihin tai yksittäisiin asioihin liittyviä, suuria aatteellisia ristiriitoja ei Tampereen demareilla ole ollut. Tästä kenties kertoo sekin, että yksikään vaikutusvaltainen demari ei ole loikannut toiseen puolueeseen Tampereella, mutta toiseen suuntaan loikkauksia on tapahtunut puolenkymmentä. Sotien jälkeistä ”kanervalaiset” vastaan ”lindforslaiset” asetelmaa ei 2000-luvulla Tampereella ole ollut, vaikka valtakunnallisesti valtamediat ovat monesti SDP:n sisäisistä taisteluista juoruilleetkin.

Mutta miltä tamperelainen sosialidemokratia näyttää nyt, loppuvuonna 2026? Vaikka Sanna Marin on jättänyt politiikan ja muuttanut Helsinkiin, eikä tällä hetkellä tamperelaisdemarit ole puolueen johtopaikoilla, ei tulevaisuus näytä Tampereen näkökulmasta synkältä. Vuoden 2025 kuntavaaleissa valtuustoryhmään nousi useampikin uusi kasvo isoilla äänimäärillä. Ilmari Nurmisen pormestaritaival taas on alkanut lupaavasti. Samalla valtakunnallisesti seuraavan hallituksen ministerispekulaatioissa on esiintynyt useammankin tamperelaisdemarin nimet. On siis syytä uskoa, että Tampereen demarit ovat näkyviä jatkossakin.

Yleisellä tasolla yksi isoimmista muutoksista viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana on ollut poliittisten puolueiden jäsenmäärien jyrkkä lasku. Tosin viime vuosina määrät ovat lähteneet hienoiseen nousuun. Tämä nousu ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että koko puoluekenttää kohtaa lähitulevaisuudessa eksistentiaalinen kysymys. Mistä puolueille tulee mandaatti toimia demokratian kentillä, jos niillä ei ole jäseniä? Tätä pohti jo vuonna 2022 veteraanitoimittaja Unto Hämäläinen silmiä avaavassa artikkelissa ”Demokratia on kuolemanvaarassa – Unto Hämäläinen pelkää, että puolueet katoavat kokonaan” (HS Kuukausiliite 9/2022).

Lopuksi – arkinen työ parrasvalojen takana

Lopuksi on syytä kääntää katse vielä Tampereen Sosialidemokraattiseen Kunnallisjärjestöön. Käymällä läpi kunnallisjärjestön vuosikertomuksia vuodesta 2007 vuoteen 2025 asti voi tehdä muutaman huomion aikojen muuttumisesta – ja toisaalta muuttumattomuudesta. Alla muutama tärppi 2000–2010-lukujen politiikan teon realiteeteista, jotka vertautuvat mielenkiintoisesti nykypäivään.

Tampereen demarit järjestivät vuosittain elo-syyskuun vaihteessa monipuolista ”Politiikan viikko” -tapahtumaa aina vuoteen 2009 asti. Tämänkin jälkeen vuoteen 2013 asti järjestettiin vuosittain koko perheen tapahtumaa Tallipihalla. Näinä vuosina Tampereen demarit jakoivat myös Vekan pyttyä ja ”Yhteiskunnallisen vaikuttamisen” -diplomia säännöllisesti.
Kunnallisjärjestö perusti verkkolehti Kansan Lehden (www.kansanlehti.fi) helmikuussa 2007. Lehdellä oli oma päätoimittaja ja ilmoitusmyyjä, ja se ilmestyi verkossa kaksi kertaa perustamisvuoden aikana. Lehdessä vaikutti esimerkiksi aivan liian nuoren kuollut Joonas Lepistö (1982–2026). Hän oli yksi uuden aikakauden innokkaista tamperelaisista demarinuorista, josta lopulta kehkeytyi kokopäiväinen ammattitoimittaja. Vuosien 2008 ja 2009 toimintakertomuksissa verkkolehteä kehuttiin: ”Nettilehti on onnistunut monipuolistamaan tamperelaista kunnallispoliittista keskustelua ja uutisointia.” Lehti ilmestyi vaalien aikana jopa painettuna. Verkkolehden elämä oli kuitenkin lyhyt, ja se lakkautettiin vuonna 2010. Sitä ennen SDP:n Joensuun puoluekokoukseen 2010 oli tehty hyvin argumentoitu puoluekokousaloite, jossa vaadittiin puolueelta viestintätukea pirkanmaalaisen verkkoviestinnän kehittämiseen. Tätä ei kuitenkaan herunut ja tuloksena oli verkkolehden kuolema. 2010-luvulla Pirkanmaalla yritettiin uutta verkkolehteä Pirkanmaan päivä, jota varten oli perustettu vuonna 2012 yhdistys Pirkanmaan Viestintä ry. Pirkanmaan päivä toimi aina vuoteen 2017 asti. Tämän jälkeen Tampereen demareilla ei ole ollut omaa verkkomediaa, jos blogitekstejä ei lasketa mukaan. Tämä on sääli, koska esimerkiksi Pirkanmaan päivää siteerattiin aina valtamedioissa asti. Verkkolehden alamäki saattoi liittyä sen päätoimittajana toimineen Jari Niemelän (1962–2016) poistumiseen keskuudestamme.
Tarkastelemalla aktiivisia tamperelaisia demaripoliitikkoja vuonna 2007/2008 ja vuonna 2026, voi huomata demarisukupolvien todella vaihtuneen. Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa valituista vain neljä on edelleen valtuutettuina ja kaksi varavaltuutettuina. Mielenkiintoinen fakta on myös se, että eduskuntavaaleissa 2007 ehdolla olleista pirkanmaalaisista kolme on vuonna 2026 kansanedustajia.
On sympaattista huomata, että vielä 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla tärkeä viestintäkanava oli ”järjestökirjeet”, joita lähetettiin paperisina jäsenistölle vuosittain 3–4 kappaletta. Facebook mainitaan toimintakertomuksissa ensimmäisen kerran vuonna 2012 ja Instagram 2018.
Tarkastelukauden aikana Tampereen sosialidemokraateilla oli hienoja tapahtumia, muun muassa Työväen Sivistysliiton Tampereen opintojärjestön (lakkautettu 2010-luvun puolivälissä) kanssa toteutettuja Stand Up -iltoja, ”Kulttuurikuppiloita” ja ”Punkkua ja politiikkaa” -iltoja Työväenteatterin lämpiössä sekä apulaispormestarien kuukausittain järjestettyjä tapaamisia Työväenmuseo Werstaan aulakahvilassa. Kuntavaalikampanjan avauksena järjestettiin teatterinäytös Työväenteatterissa ja nuoret kunnallisvaaliehdokkaat vuonna 2008 organisoivat ”Reilu Rockin” kampanjaslogania mukaillen (”Reilu meininki”).
Vaikka maailma on muuttunut paljon, on viimeiset kaksikymmentä vuotta eletty enemmän tai vähemmän kriisiaikaa. Tämä näkyy siinä, että 2000–2010-lukujen vaihteen aloitteista ja tiedotteista voi aistia samaa tunnelmaa kuin nykyään:
- ”Poliittiset/populistiset ääriliikkeet” (Sorsa-säätiön Perjantaiyliopisto, Tampereen yliopistossa 30.11.2007)
- ”Asumisen ja rakentamisen kallistuminen pysäytettävä” (kunnallisjärjestön tiedote, 30.10.2007)
- ”Kauppi-Niihama alue on liitettävä osaksi kansallista kaupunkipuistoa” (kuntalaisaloite 2008)
- Missä työllisyyspanostukset? (tiedote, 29.10.2009)
- ”Keskustelua työttömyydestä ja maahanmuutosta” (tapahtuma, 23.11.2010)
- ”Talouslaman riskit kantavat yhä useimmin pientuloiset perheet” (tiedote vuonna 2010)
- ”Valtuustoryhmien ehkäistävä rasismia Tampereella” (tiedote, 8.8.2011)

Kaiken kaikkiaan viimeiset 20 vuotta ovat olleet tamperelaiselle sosialidemokratialle vauhdikkaita vuosia, joista on kirjoiteltu runsaasti aina valtakunnan medioiden tasolle asti. Tampereen sosialidemokraatit ovat nousseet dramaattisesta oppositioasemasta historiallisen vahvaan asemaan valtakunnan tason vaikuttajina. Samalla on kuitenkin hyvä muistaa, että arkinen ruohonjuurityö tehdään kunnallisjärjestön tasolla, ja tämä työ ei sinänsä muutu. Se pitää poliittisen liikkeen liikkeessä.

Arkistomateriaali

Tampereen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry
toimintakertomukset 2007–2025.

Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä, toimintakertomukset
2007–2025.

Media-aineistot

Digitaaliset media-aineistot (Yle, Helsingin Sanomat, Tamperelainen, Aamulehti).

Kirjallisuutta

Haapala, Pertti & Peltola, Jarmo 2019. Globaali Tampere. Kaupungin taloushistoria 1700-luvulta 2000-luvulle. Tampereen museoiden julkaisuja, 156. Tampereen museot, Tampere.

Helen, Olli 2011. Tampereen pomo. Olli Helen, Pekka Paavola & Tampere-seura, Tampere.

Hämäläinen, Unto 2022. ”Demokratia on kuolemanvaarassa. Unto Hämäläinen pelkää, että puolueet katoavat kokonaan.” HS Kuukausiliite 9/2022, 68.

Jouhki, Hannu 2010. Demari ajaa bemarilla. Punakoneen viritysopas. WSOY, Helsinki.

Kaarninen, Pekka 2006. Tampereen voimatekijä. Tampereen sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön historia 1906–2006.

Koivuniemi, Jussi 2025. Maailmantalouden murroksessa. Tampereen historia V, 1990–2025. Tampereen kaupunki, Tampere.

Marin, Sanna 2025. Toivo on tekoja. Gummerus, Helsinki.

Nenonen, Marko 2017. Tunneli tasaiselle maalle. Tampereen Rantatunnelin lyhyt historia. Nevelyn media, Tampere.

Nurmi, Lauri 2024. Sanna Marin. Kapinoivan esikuvan tie huipulle. Into, Helsinki.

Pietiäinen, Jukka-Pekka 2026. Sosialisti ja patriootti. Unohdettu valtiomies Väinö Hakkila. Otava, Helsinki.

Rantanen, Keijo 2025. Tovereiden maakunta. Pohjois-Hämeen ja Pirkanmaan sosialidemokraattinen piirijärjestö sisällissodasta 2020-luvulle. Keijo Rantanen & Pirkanmaan Sosialidemokraatit ry, Tampere.

Rantanen, Keijo 2016. Kivijalka. Tampereen työväenyhdistys 1945–2015. Työväenmuseo Werstas, Tampere.

Rantanen, Seppo & Ruoholahti, Pauli 2022. Pitkät pojat. Omakustanne.

Salminen, Seppo 2021. Kunnallispolitiikan aallokossa. ”Käytännön oppikirja”. Omakustanne.

Välimäki, Pauli & Roivainen, Irene 2021. Virastotalon valtaus. Vihreitä muistelmia Tampereen kuntapolitiikasta. Tillikadun Teos, Tampere.

Orpon hallitus sammuttaa Suomesta valot

Orpon hallitus säästää ja kurjistaa Suomea hengiltä. Se uhoaa laittavansa julkisen- ja kansantalouden kuntoon. Todellisuudessa tapahtuu päinvastaista, monet toimenpiteet hidastavat todellisuudessa taloudellista toimeliaisuutta ja rapauttavat hyvinvointivaltion ydintä. Peruskoulu on rikki, työmarkkinat sekaisin, rakentaminen on seis, sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä romahtamassa ja vankilat tupaten täynnä.

Hallitus leikkaa työttömyysetuuksia ja heikentää useita sosiaalietuuksia. Tämähän käytännössä merkitsee vain leikkausten kohteena olevien ihmisten tulojen supistumista. Työllisyysvaikutuksista ei ole tehty vaikuttavuusarvioita ja ns. kannustinloukkujen purkamisen heikko vaikutus työllistymiseen nähtiin perustulokokeilun yhteydessä. Leikatut rahat ovat poissa rasvaamasta taloutta, varsinkin talouden ollessa taantumassa ja työttömyyden ollessa nousussa. Eikä Suomessa työntekijä voi odottaa irtisanomiskorvauksiakaan, jotka ovat käytössä useissa Euroopan maissa.

Maan tuvallisuus on paljon muutakin kuin maan sotilaallinen puolustaminen. Orpon hallitus ei ymmärrä, että ihminen tarvitsee turvaverkkoa erilaisissa elämäntilanteissa, sairastuttuaan, vanhetessaan, jouduttuaan asunnottomaksi tai esimerkiksi työttömyyden varalta. Lapset tarvitsevat suojelua ja turvaa. Sosiaalihuollon palveluvalikoiman leikkaaminen on lyhytnäköistä säästämistä. Se saattaa jopa järkyttää yhteiskuntarauhaa ja heikentää kansakunnan selviytymistä kriisitilanteissa. Yhteiskuntamme keskeinen tukipilari on toimiva sosiaalihuolto yhdessä poliisin, hoitajien, lääkäreiden ja rikosseuraamuslaitoksen kanssa.

Espanja näytti mallia myös suomalaisille, millä peruskoulu saataisiin halvalla kuntoon. Koska älylaitteet vievät lasten keskittymiskyvyn, kännykät koulussa narikkaan ja pienimmille ei anneta älypuhelinta lainkaan. Miksi hallitus ei tartu toimeen! Hallitusohjelmassa on siitä maininta. Orpo sanoo, ettei peruskoulusta leikata. Jokainen lapsiperheeltä leikattu euro heijastuu myös perheen peruskoululaisten arkeen. Taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalla perheellä ovat voimavarat vähissä ja kaikki energia menee elämässä selviytymiseen. Pienen koululaisen tärkeä tukeminen voi siinä unohtua.

Työmarkkinoiden luottamus on atomeina. Paluuta entiseen neuvottelevaan kulttuuriin ei yksinkertaisesti ole. Hallitus ei ole vielä saanut ay-liikkeestä selkävoittoa, korkeintaan ay-puoli on painitermein ”sillassa. Koska hallitus on ryhtynyt osapuoleksi työmarkkinakysymyksissä, ay-liikkeen yhteistyö mahdollisen toisenvärisen hallituksen kanssa varmasti jatkossa tiivistyy, toivoa sopii, viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Odotetaan, minkälaista ”hulababaloota” syksyn työmarkkinakierros työehdoista tuo tullessaan? Vaikea työmarkkinatilanne aiheuttaa kuitenkin miljardiluokan talouden kasvujarrun.

Orpon hallitus ei näytä antavan edes mahdollisuutta hyvinvointialueuudistukselle. Hyvinvointialueet ovat oikeastaan mahdottoman tehtävän edessä. Miljardiluokan rahoitusvajeitten syyt kyllä tiedetään, valtionvarainministeriö alibudjetoi tahallaan määrärahat. Hallitus kiristää raharuuvilla alueita leikkauksiin, keskittämiseen ja toimipisteiden lakkautuksiin. Rahaa hallituksella kuitenkin riitti yksityisten lääkäripalveluitten Kela-korvausten nostamiseen puoli miljardia. Ja aikaa on riittänyt tehdä yksi tyhmimmistä säästökeinoista, nimittäin hoitotakuun pidentäminen kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Ei liene yhtään ammattilaista, joka katsoisi, että esitys olisi tästä maailmasta kotoisin.

Rakennusalan ahdingon syyt tiedämme. Pandemia, Ukrainan sota ja näitten seurauksena nousseet korot, raaka-aineitten hinnat ja kysyntälama. Rakennusala on pitkään pyytänyt valtiolta elvyttävää apua, jotta asuntorakentamista saataisiin aikaan. Toiveissa on ollut korkotukea ja joustavuutta korkoehtoihin. Hallitus ei ole reagoinut paitsi leikkaamalla kotitalousvähennystä ja nostamalla arvonlisäveroa, mikä edelleen vähentää kotitalouksienkin remonttihalukkuutta. Rakennusalan elvyttäminen olisi yksi nopeimpia keinoja lisätä työllisyyttä. Hallituksen tarmo on kuitenkin kohdistunut mieluummin työttömyyskorvausten leikkaamiseen kuin työllisyyden lisäämiseen. Toivotaan rakennusalalle parempia aikoja, hallituksen toimettomuudesta huolimatta, korkotason lähtiessä laskuun.

Yhdysvalloissa on matala työttömyysaste. Siellä on noin 2,5 miljoonaa vankia. He ovat usein vaikeimmin työllistettäviä ihmisiä tai työttömiä. Vankilat alkavat täyttyä meilläkin. Orpon hallitus kiristää lainsäädäntöä ja niitten seurauksena vankimäärä kasvaa nykyisestä. Vankipaikkoja ei ole tarpeeksi ja vankiloiden tilanne on hankala. Vangit ovat säilytyksessä ja vain lakisääteiset palvelut, kuten ruokailu ja puhtauspalvelut toimivat. Tähänkö me yhteiskuntana pyrimme? Asenteet ovat vinksallaan, kuntouttaahan vankeja pitäisi yhteiskuntakelpoisiksi. Oikeusministeri Meri vaatii alaikäisiäkin vankilaan. Hallitus selvittää, voisiko alle 15-vuotiaitakin pidättää. Vaikka poliisikin varoittaa rangaistusten koventamisen olevan tehottomia. Nuori ei kovin paljon mieti, mitä hetken huumassa tuli tehdyksi ja mitä sanktioita siitä seuraa. Vankila pilaa lopun elämän onnistumismahdollisuudet.

Kansan mitta on täyttynyt Orpon hallituksen toimista. Hallitukseen luottaa enää 36 prosenttia kansalaisista. Ns. kansalaispulssin tulos täystyrmäys hallitukselle. Se on surkein tulos tutkimuksen historian aikana. Suomea ei pidetä enää oikeudenmukaisena, koulutusvaltiona ja luottamus terveydenhuoltojärjestelmään on romahtanut.

Orpon hallituksen epäoikeudenmukaisella leikkauslinjalla ei Suomen talous tule kuntoon, tarvitaan myös kasvua edistäviä toimenpiteitä. Suomen poliittisesta sekavuuden tilasta on päästävä tasapainoon ja kansalaisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Äänestäjä voi ensimmäiseksi muistaa, että ääni populistille on ääni Euroopan taantumukselle ja Venäjälle.

Esa Kanerva
Kunnallisjärjestön hallituksen jäsen,
Toveriseuran puheenjohtaja

EK:n kovat vaatimukset Orpon hallitukselle

Juuri kun Orpon hallitus on saanut esiteltyä hallitusohjelmansa, joka lupaa kylmää kyytiä työntekijäosapuolelle, on EK:n taholta nälkä kasvanut syödessä. Enää ei riitä työelämäuudistukset (luetaan, työelämäheikennykset) vaan seuraavaksi isketään julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon EK:n johtavan asiantuntijan taholta, AL 19.2. mielipide.

Työelämäheikennyksissä työntekijälle on jatkossa tarjolla entistä epävarmempia työsuhteita entistä heikommilla työehdoilla. Vakituiseen työhön pääseminen vaikeutuu, potkut työstä saa nykyistä helpommin, työttömyysturva pienenee ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin on vaikeampi päästä. Aikuiskoulutustuella kouluttautuminen tai vuorotteluvapaan pitäminen ei ole enää mahdollista. Lakko-oikeutta rajoitetaan, joten työntekijöiden on vaikeampaa puolustaa omia oikeuksiaan. Nyt pitää saada yhteinen sote-kenttäkin yksityisen hallintaan.

Orpon hallitus näyttää toteuttavan nöyrästi työnantajapuolen toivelistaa – sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, sanoo vanha kansa. Kaikki tähänastiset hallitukset ovat keskustelleet työlainsäädännön ja sosiaaliturvan muutoksista työntekijäpuolen kanssa. Orpon ja Purran hallitus ei tähän suostu, vaan tarjoaa näennäisiä neuvotteluita, joiden lopputulos on saneltu etukäteen. Siksi työntekijät hoitajista opettajiin ja lääkäreihin puolustavat oikeuksiaan lakkoilemalla. Kauhulla saadaan odottaa, miten sote-uudistuksen käy. Välttämättömän uudistuksen, jota on väännetty vuosikausia. Uudistuksen, joka ei miellytä niitä yksityispuolen toimijoita, joille sairaus tarkoittaa mahdollisuutta tienata paremmin. Nyt jo saadut Kela-korvausten nostot, ovat vasta alkua EK:n toivelistalla.

Hallitus on vastuussa työmarkkinakaaoksesta. Sanelemalla ei vieläkään voi suomalaisia hallita. SDP on jättänyt hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksesta välikysymyksen, jotta jokainen kansanedustaja saa tilaisuuden päättää, antaako tukensa hallituksen vastakkainasettelua lisäävälle työmarkkinapolitiikalle ja tuleville hyvinvointiyhteiskunnan heikennyksille.

Ulla Kampman
SH, Pirhan aluevaltuutettu (sd)

Palveluavustajia tarvitaan Pali-palveluissa

Pirkanmaan hyvinvointialue Pirha on tehnyt päätöksen palveluavustajien poistamisesta Pali-palveluliikenteen busseista kevään aikana. Tämä on aiheellisesti herättänyt keskustelua ja huolta.

Palveluavustajat ovat toimineet tärkeänä apuna ihmisille, joilla on vaikeuksia liikkua, ja jotka eivät voi käyttää linja-autoa tai ratikkaa. Näitä ihmisiä on paljon, ja Pali sekä palveluavustaja tuovat tarpeellista apua ja mahdollistavat kotona asumisen pidempään.

Palin palveluita käytetään moneen: esimerkiksi kulkemiseen terveydenhuollon palveluihin, lääkäriin, laboratorioon, sekä kauppa-, apteekki tai pankkiasioihin. Palveluavustajat auttavat kyytiin tullessa ja sieltä poistuessa, auttavat esim. ostosten tai rollaattorien kanssa, ja tarvittaessa auttavat asiakkaan kotiin asti. Asiakkaan tunteva palveluavustaja on huolehtinut esimerkiksi, että muistisairas asiakas palaa kyytiin ostoksilta. Palveluavustajat antavat monipuolista apua ja moni kokee, että avustajat tuovat turvaa arkipäivään.

Palveluavustaja mahdollistaa myös, että kuljettaja voi paremmin keskittyä työhönsä, kun avustaja vastaa puhelimeen ja täydentää ajolistaa ajon aikana.

Palveluavustajat ovat kuuluneet Tampereen palveluihin, ja nyt ne ovat siirtyneet Pirhaan. Sen seurauksena Pirhassa päätettiin lopettaa tämä palvelu, koska se ei ole lakisääteinen, ja säästöjä etsitään. Tämä on iso menetys ja heikennys Tampereen Palia käyttäville asukkaille. Päätös heikentää yhdenvertaisuutta ja sen vaikutukset ovat vakavia. Uskomme, että vähemmän tärkeistä kohteista voidaan löytää korvaavia säästökohteita.

On arvioitu, että muutoksen myötä Palin käyttö tulee vähenemään. Tämä vie väärään suuntaan monessa suhteessa. Tavoitteena on pyrkiä kehittämään terveyttä edistäviä palveluja, jotka tukevat ihmisten selviämistä kotona mahdollisimman pitkään. Palveluavustajat ovat tukeneet juuri tätä tavoitetta, ja silti nyt tästä luovutaan. Tulevaisuudessa on muutenkin tarvetta parantaa liikkumisen mahdollisuuksia palvelujen piiriin, ja Pali palveluavustajineen on tärkeä osa täydentämässä joukkoliikenteen palveluja.

Pirhan valtuusto ja luottamushenkilöt eivät ole käsitelleet päätöstä palveluavustajien poistamisesta. Nyt olisikin otettava päätös luottamushenkilöiden pöydälle ja peruttava se. Pali- kokonaisuus avustajineen on asiakkaille hyvin tärkeä – ei luovuta sellaisesta, mikä toimii. Ennalta ehkäisevänä palveluna se tuo pitkällä tähtäimellä säästöä.

Sosialidemokraattinen aluevaltuustoryhmä on jättänyt aloitteen, jossa esitetään palvelujen saatavuuden, saavutettavuuden ja esteettömyyden edistämiseksi palvelubussiliikenteen tuomien mahdollisuuksien tutkimista ja kokeilemista laajemminkin hyvinvointialueella. Viedään siis hyvää mallia muuallekin, ei luovuta siitä.

Pia Viitanen, kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu
Atanas Aleksovski, aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu
Ulla Kampman, aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu

Pulassa ollaan

Lehdissä on käyty keskustelua siitä, miten juuri perustetut hyvinvointialueet eivät houkuttele työnantajina ja henkilöstöstä on pulaa. Työ nähdään kuormittavana ja se aiheuttaa uupumista. Työntekijöitä kuluttaa myös huono johtaminen ja joustamattomuus. Olen pohtinut sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ongelmallista tilannetta yhteiskunnassa tapahtuneitten ja käynnissä olevien ilmiöitten kautta.

Hoitotyö on raskasta oman fyysisen ja henkisenkin persoonansa antamista hetkeksi hetkellisesti toisen ihmisen käyttöön. Yhteiskunnallinen muutos yksilöllistymisen suuntaan on edelleen ajankohtainen. Tämä kehityssuunta on ristiriidassa sellaisen työn kanssa, jossa onnistuneen ammatillisen vuorovaikutussuhteen edellytys on asiakkaan tarpeiden erityinen ja korostunut huomioon ottaminen. Tämä ihmisen empatiakyky on ihan keskeinen työssä onnistumiselle ja viihtymiselle. Tarvitaan siis enemmän alalle halukkaita ja myös taloudellisia kannusteita. Tarkemman koulutusvalinnan tulisi poimia hakijan kykyä vastata tähän työssä menestymisen vaatimukseen.

Ammatinvalinta ei voi kuitenkaan perustua rahaan. Mikäli terveydenhuollon ammatin harjoittamisen perusteena on vain oman taloudellisen toimeentulon turvaaminen, johtaa se ihmisen työuran jossakin vaiheessa todennäköisesti täydelliseen turhautumiseen. Ammatin sisällöllinen palkitsevuus ja hienous eivät ole työntekijälle jostakin syystä koulutuksessa tai työssä auenneet. Yhteiskunnallinen arvostus ja työssä annettava työnohjaus voisivat ehkä auttaa näkemään työn merkityksellisyyden ja avata hoitotyön yhteiskunnallisestikin suurta merkitystä.

Johtaminen nostetaan yleensä syynä hoitoyön ongelmiin. Pelkkä rahan lisäbudjetointi ei tuo tyytyväisyyttä työyhteisöön, voi se hetkellisesti auttaa. Yksilöllisyyden korostumista yhteiskunnallisena ilmiönä emme voi peruuttaa. Yksilöitä on siis autettava löytämään parhaat puolensa. Johtajan haaste on koota yksilöiden voimavarat työyhteisön tavoitteiden mukaisiksi. Pitää tuntea ja tietää perusteellisesti jokaisen osaaminen, heikkoudet ja vahvuudet.

Paitsi yksilöllistä johtamista ja taloudellista turvaa, nykyihminen tarvitsee työelämäänsä urakehitysmahdollisuudet, joustavuutta ja itselle merkityksellisiä tavoitteita. Hoitotyössä se ei nykyään toteudu. Henkilöstöpulaan yritetään vastata mennen ajan välineillä, vain palkkakannusteilla, jos silläkään!

Esa Kanerva
puheenjohtaja
Tampereen Sosialidemokraattinen Toveriseura

Markkinatalouden mekanismit kurjistavat sote-järjestelmää

Viime päivinä on käyty vilkasta keskustelua valtakunnan medioissa terveydenhuollon laajenevista ja kalliista vuokratyöjärjestelyistä. Ilmiö on syntynyt vähitellen ja siihen liittyy useita taustatekijöitä.

Jo 1990-luvun lopulla vaikeasta taloudellisesta lamasta toipuvassa Suomessa huomattiin, että terveydenhoitojärjestelmän henkilöstökulut ovat oiva säästökohde. Keskeisiä säästömekanismeja olivat varahenkilöstöjen irtisanomiset ja sijaiskiellot. Nämä toimet vaikuttivat erityisesti hoitohenkilöstön työssä jaksamiseen. Lääkärien kaikkoaminen julkisen sektorin töistä käynnistyi 2000-luvun alussa, kun ensimmäiset kansainvälisten sijoitusyhtiöiden hallussa olleet vuokratyöyritykset rekrytoivat ensin lääketieteen opiskelijoita päivystystöihin ja 2010-luvulta lähtien lääkärikuntaa jo laajemmin. Tämän on osaltaan mahdollistanut lääkärikoulutuksen merkittävä kasvu viimeisten 20 vuoden aikana, jolloin julkisellekin puolelle on riittänyt vielä lääkäreitä, mutta myös usean hallituskauden yli menevä valtakunnan tason päättäjien kykenemättömyys puuttua ilmiöön. Myös Kuntaliitto aktiivisena julkisen sektorin henkilöstöpolitiikan linjaajana on pitänyt tästä aiheesta matalaa profiilia.

Yksityisten terveysyritysten laajentaessa toimintaansa edelleen 2020-luvulle tultaessa on poliittiseen keskusteluun ujutettu termi valinnanvapaus, mikä on tuonut lisää vauhtia tälle kehitykselle, tämä lienee ollut joidenkin poliittisten tahojen intressi. Ei ole sattumaa, että koko sote-uudistus oli pitkäkestoinen ja työläs prosessi ennen kuin sinänsä melko ilmeinen tavoite saavutettiin.

Nämä vuokratyöjärjestelyt puukottavat armotta selkään julkisen terveydenhuollon heikkoja kohtia, jäykkää ja vanhakantaista henkilöstöpolitiikkaa ja palkitsemisjärjestelmiä sekä hierarkista johtamistapaa. Taloudelliset hyödyt valuvat suoraan veronmaksajien taskuista sijoitusyhtiöiden ja ammatinharjoittajien verottomille osinkotileille. Mitä pitempään tilanteen sallitaan jatkua, sen räikeämmin korostuu eriarvoisuus sekä palkassa että työoloissa virassa olevien ja vuokrakonsulttien välillä. Kukaan vaativan ammatillisen koulutuksen hankkinut asiantuntija, olipa hän sairaanhoitaja, psykologi, lääkäri tai joku muu, ei halua tehdä töitä suolakaivoksessa. Halvalla ei hyvää saa eikä pakko ketään motivoi.

Hyvinvointialueiden on nyt nopeasti ryhdyttävä valtakunnan tason yhteistyöhön tämän järjestelmäämme uhkaavan kehityksen pysäyttämiseksi. Työhön tarvitaan sekä uudenlaisia johtamiseen ja henkilöstön työolojen hallintaan kohdistuvia toimia että merkittäviä vuokratyövoiman käytön rajoittamiseen tähtääviä yhteisiä linjauksia siten, että vähintään kriittiset perustoiminnot on mahdollista turvallisesti ylläpitää.

Ulla Kampman
aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu

Duunarit ovat hyvin, hyvin vihaisia

Ymmärrän, kuinka pahalta tuntuu tällä hetkellä palkansaajasta. Petteri Orpon hallitus testaa ja koettelee elämänuskoa ja luottamusta tulevaisuuteen. Suomalainen kiipeää, vaikka puuhun käpyjä keräämään, jos hänelle pystytään perustelemaan teko isänmaan ja elämän kannalta oikeudenmukaiseksi ja tarpeelliseksi. Hallitus tekee kuitenkin toimenpiteitä ja säästöjä, joille ei edes valtionvarainministeriö pysty laskemaan työllisyys- tai säästövaikutusta.

Mitä tulee näihin niin sanottuihin ”työelämäuudistuksiin”, teen muutaman noston hallituksen esitysten räikeimmistä ylilyönneistä. Orpon hallitus haluaa lakko-oikeutta koskevat muutokset eteenpäin nopealla aikataululla, koska se haluaa tällä hetkellä työpaikoilla tapahtuvien mielenosoitusten kaltaiset ”rettelöt” kuriin. Itse asiassa hallitus haluaa huomattavasti laajemmin kajota työntekijöitten lakko-oikeuteen kuin tämän viikon ulosmarssien kieltämisen. Orpoa ja hänen hengenheimolaisiaan korpeaa erityisesti kuljetusalojen harrastamat tukilakot ja poliittiset lakot yleensä. Ne halutaan suitsia erityissäännöksillä ja arviointimenettelyllä. Käytännössä vaatimus tukilakon vaikutusten kohdistumisesta vain riidan osapuoliin, rajaa se, esimerkiksi osan ahtaajien tukitoimista, laittomiksi. Työntekijöitten sakottaminen osallistumisesta ”laittomiin” lakkoihin on kärpäseen tykillä ampumista. On ainakin perustuslain hengen vastainen.

Määräaikaisten työsopimusten tekemistä helpotetaan. Tämä tulee olemaan etenkin julkisella sektorilla iso ongelma. Tähänkin asti työntekijää on saatettu roikottaa jopa kymmenen vuotta määräaikaisissa työsuhteissa nykylainsäädännön ollessa voimassa. Työsuhteen pätkimiselle on tarvittu laillinen peruste, esimerkiksi vakituisen työntekijän kesäloma. Hallituksen esityksen mukaan alle vuoden määräaikaisissa työsuhteissa ei jatkossa tarvita mitään perustetta. Tämä johtaa naisvaltaisilla aloilla naisten oikeuksien polkemiseen. Äitiys- ja hoitovapaat kierretään työsuhteita sopivasti katkaisemalla ennen vapaita. Tasa-arvolaki ei enää anna turvaa syrjinnältä esimerkiksi raskauden vuoksi. Määräaikaisuudetkin saatetaan pätkiä moneen osaan. Paljon sairaita lapsia hoitavaa työntekijää ei tarvitse kovin kauaa katsella.

Suomen Yrittäjien hellimä tavoite irtisanomisten perusteiden helpottamisesta on käymässä toteen. Tuntuu vaatimattomalta uudistukselta lainsäädäntötekstissä muuttaa kahta sanaa, irtisanomisen perusteeksi vaaditaan ”painava syy” tai perusteeksi vaaditaan ”asiallinen syy”. Ne ovat juridisesti kuitenkin kaksi eri asiaa. Painavan syyn perusteet tiedetään tällä hetkellä koko lailla tarkkaan, koska siitä on muodostunut oikeuden päätöksien perusteella vakiintunut käytäntö. Asiallisen perusteen osalta olemme uudenlaisen tilanteen edessä. Me emme tiedä, mitä asiallinen irtisanomisperuste tarkoittaa käytännössä. Se voi olla esimerkiksi mikä tahansa työntekijän persoonaan liittyvät tekijä. Vasta oikeuskäytäntö ja esimerkkitapaukset ratkaisevat, mikä irtisanomisperuste on asiallinen ja mikä ei. Ainakin aluksi työnantajan kanta ratkaisee, koska Suomessa työnantajalla on tulkintaetuoikeus, toisin kuin Ruotsissa se on työntekijöillä.

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan heikennykset ovat osa hallituksen suunnittelemaa sosiaaliturvan leikkauspakettia. Tätä perusteellaan valtion heikolla taloudella ja muitten pohjoismaitten käytännöillä. Kun Suomeen ehdotettua työttömyysturvan mallia verrataan Ruotsin, Tanskan ja Norjan järjestelmiin, on sama kuin vertaisi omenaa päärynään. Esimerkiksi työttömyysturvan taso on aivan eriluokkaa näissä maissa kuin Suomessa, jossa sitä aiotaan edelleen heikentää. Työttömyysturvan leikkaukset vaatisivat ehdottomasti rinnalleen panostamista työntekijäin osaamisen päivittämiseen ja työnvälitykseen, mitä ei ole suunnitteilla.

Esa Kanerva

No voihan Pirha, juttu Werstaalta

Onko hyvinvointialueuudistus vuosisadan menestystarina vai säästöautomaatti? Tätä yritettiin selvittää nimekkäitten alustajien voimin 7.9. Työväenmuseon Werstaalla avoimessa yleisötilaisuudessa. Ajankohta ei olisi voinut sattua paremmin kohdilleen, edellisenä päivänä oli julkaistu tiedote Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteistoimintaneuvotteluista. Otsakkeen viittaus säästöihin osui kohdilleen ihan käytännössä.

Alustajiksi ja panelisteiksi oli saatu entinen sote-ministeri ja nykyinen kansanedustaja Aki Linden, kaupungin pormestari Kalervo Kummola ja Pirhan konsernipalvelujohtaja Juhani Sand. Tilaisuuden järjestäjinä toimivat Tampereen Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö, Toveriseura, Pispalan Työväenyhdistys, Tahmelan Työväenyhdistys ja Tampereen Kirjatyöntekijäin Sosialidemokraattinen kerho.

Aki Linden käsitteli hyvinvointialueuudistusta sen perusteiden näkökulmasta, ”Miksi uudistusta tarvitaan?” Hän jätti alustuksestaan pois pelastuspalvelut. Valtaosa rahasta kuluu nykyisin erikoissairaanhoitoon, n. 40 % ja perusterveydenhuoltoon 20 prosenttia. Perusterveydenhuollon palvelut sisältävät n. 30 eri palvelumuotoa alkaen koulu, äitiysneuvola, lastenneuvola, hammashoito jne. Ikäihmisten hoitoon panostetaan 20 % ja sosiaalipalveluihin n. 2 prosenttia. Kehitysnäkymät puoltavat perusterveydenhuollon rahoituksen vahvistamista.

Suomi jaettiin hyvinvointialueuudistuksessa 21 alueeseen, jotka perustuvat pitkälti maakuntiin. Uusimaa on jaettu käytännössä viiteen alueeseen, sillä Helsingin kaupunki hoitaa vastaavat palvelut itse.

Sitten itse kysymykseen, miksi uudistusta tarvitaan? Suomessa terveydenhuoltojärjestelmä oli järjestetty kuntakohtaisesti. Suomen järjestelmä oli ainutlaatuinen. Muualla pohjoismaissa palvelut on keskitetty, samoin Englannissa. NHS niminen organisaatio perustettiin heti II maailmansodan jälkeen ja on Britanniassa hyvin arvotettu kansakunnan parissa. Mikään hallitus ei ole järjestelmää purkanut.

Suomen kuntakohtaisen järjestelmän suuri ongelma oli terveydenhuollon rahoitus. Jos 1000 asukkaan pikkukunnassa tapahtui esimerkiksi mopo-onnettomuus ja uhri joutui hengityskoneeseen, lasku erikoissairaanhoidosta kunnalle sekoitti koko kunnan budjetin. Ei ole oikein, että kunta toimi ihmisten sosiaali- ja terveydenhuollon ”vakuutusyhtiönä” ja maksoivat asukkaittensa todelliset hoitokustannukset. Finanssivalvonta ei hyväksyisi sellaisilla vakuuksilla pientä kuntaa vakuutusyhtiötoiminnan harjoittajaksi. Pitäisi olla vähintään 200.000 asukkaan väestöpohja, jotta pystytään järjestämään eri erikoisalojen päivystys. Suomessa on vain kuusi kaupunkia, jotka täyttävät tämän ehdon. Harvemmin asutuilla alueilla tämä väestöpohja vaatimus ei täyty. Tarvitaan siis uudenlaisia ratkaisuja. Kuntaliitokset eivät Lindenin mielestä ratkaise perusongelmaa. Talous ei parane kahden tai kolmen köyhän liitossa.

Myös toiminnan organisoinnissa on muutostarvetta. Hän kertoi Tanskan, Norjan ja Englannin perhelääkäri/omalääkärisysteemistä. Sieltä on todistettua tietoa, että mitä pitempään hoitosuhde on jatkunut, vähentää se oleellisesti hoidon tarvetta ja mikä parasta, elinajanodote nousee. Linden kertoi hyviä esimerkkejä Porista, missä aikoinaan toimi oma lääkärijärjestelmä. Sen ansiosta lääkäripula helpotti ja lääkärien virat saatiin täytettyä.

Pormestari Kummolaa oli pyydetty kertomaan peruskunnan näkökulmaa hyvinvointialueuudistuksesta. Aluksi hän kertoi historiaa. Uudistusta on hierottu jo yli 15 vuotta. Tulosta eivät saaneet aikaan Kataisen kuin Stubbinkaan hallitukset. Kuntia ei saatu paimennettua yhteen peruskuntamallilla. Kummolan mukaan Pirkanmaalla olisi pitänyt aloittaa neuvottelut alueen laidalla olevien pikkukuntien kanssa ja sitten jatkaa suurempien kuntin kanssa. Ei toteutunut se, että Pirkanmaa olisi ollut yksi kunta. Sitten oli Juha Sipilän hallituksen vuoro. Se ajoi markkinavetoista mallia ja yksityisen sektorin laajaa osallistumista sosiaali- ja terveydenhuoltoon julkisen sektorin kustannuksella. Taustalla häärivät yksityisen sektorin lobbarit jopa ministereinä. Tämä hanke kaatui hallituskauden loppusuoralla perustuslakivaliokuntaan.

Marinin hallitus onnistui viimein hallintouudistuksessa. Kummola kritisoi sitä, että valtion olisi pitänyt tehdä kaikille alueille yhteinen hallintosääntö. Nyt käytännöt ovat monenkirjavia. Pirkanmaalla on käytössä ns. valiokuntamalli, joka loi uusia rakenteita vailla todellista päätäntävaltaa ja lisäsi kustannuksia. Hänen mielestään tavoitteena pitää olla omalääkärimalli. Kunnat tekevät ennaltaehkäisevää työtä saamatta siitä korvausta. Kustannukset ovat miljoonaluokkaa. Ennaltaehkäisevillä terveydenhuoltopalveluilla tarkoitetaan tässä esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripalveluita. Kummola kertoo ehdottavansa talousarvioehdotuksessaan ikäihmisten uimahallikäyntien maksuttomuutta. Hän tiivisti, että kyllä tästä hyvää tulee, kunhan maltetaan odottaa.

Konsernipalvelujohtaja Juhani Sand toi esiin Pirkanmaan tilannetta. Tavoitteena alueella on yhdenvertaiset palvelut Pirkanmaalla ja parantaa niiden saatavuutta. Kysymyksessä on aivan uudenlainen hallintosysteemi. Yhteistyötä tehdään Kanta-Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan kanssa. Alueella asuu 533.000 asukasta yli 19.000 työntekijää. Budjetti on 2,6 miljardia ja sen muodostavat 33 kuntaa. Toimipisteitä on 761. Pirhan strategian ”vilpitön” halu on mahdollistaa monipuoliset palvelut pirkanmaalaisille. Alueen talous edellyttää toimeenpano-ohjelmassa onnistumista. Lain mukaan hyvinvointialueen budjetin alijäämä on täytettävä kolmessa vuodessa. Palveluverkkouudistus täytyy viedä läpi. Vuoteen -26 mennessä on täytettävä 80-90 miljoonan vaje. Lisäksi tarvitaan kertaluonteinen säästö ja n. 40 miljoonaa euroa katettua. Rahaa tarvitaan investointeihin ja budjetin tasaamiseksi. Muuten ei saada valtiolta lainanottovaltuuksia investointeihin. Siksi tarvitaan muutosneuvottelut. Sand näkee, että Pirkanmaalla on ”saneerausvelkaa”. Useilla alueilla on muutokset palvelutuotantoon jo tehty, esimerkiksi Lahden seudulla ja Kainuussa. Pirkanmaalla on saatavissa merkittäviä kustannushyötyjä.

Vuonna 2035 odotetaan Pirkanmaan hyvinvointialueella käytettävän 1,7 miljoonaa käyntiä. Niistä fyysisiä käyntejä on 35 %, digitaalisia 20 ja 5 prosenttia ns. liikkuvia palveluita. Vuodeosastotoiminta vähenee, se on jo vähentynyt. Ikäihmisten palveluihin satsataan lisää, koska ikäihmisten määrä lisääntyy.

Kiitos alustajille! Toivon päättäjille ja virkamiehille onnea ja menestystä, helppoa ei tule olemaan. Orpon hallituksen ohjelma ei ainakaan helpota rahavajetta!

Kirjoittanut: Esa Kanerva

Perinteet tekevät joulun

Tätä kirjoitettaessa lunta sataa ja pakkanen paukkuu nurkissa. Puut ovat saaneet kauniin lumikerroksen oksilleen. Ensimmäistä kertaa alkaa tuntua myös siltä, ettei joulu ole pelkkä kalenterimerkintä tietokoneen ruudulla, vaan ihan oikeasti kohta ovella. Mielen valtaa hyvänolon tunne ja rauha.

Joulun kristillinen sanoma on maallistumisen myötä jäänyt monessa perheessä taka-alalle. Joulu koetaan ennen kaikkea perhejuhlana, ja myös vuoden tärkeimpänä perhejuhlana. Joulun veroista juhlapäivää ei ole toista kulttuurissamme. Joulu kokoaa perheet ja ystävät yhteen viettämään yhteistä aikaa hyvän ruuan, tuoksujen ja tunnelmien parissa. Harva haluaa viettää joulua yksin.

Vuosien varrella on ollut hauska huomata ystävien ja sukulaisten piirissä, kuinka joulun traditiota rakennetaan perheissä monella eri tavalla. Yhtä ja samaa kaavaa ei ole. Perheet luovat omat perinteensä juhlistaa joulua. Ne siirtyvät usein sukupolvelta toiselle. Juurikin perinteet tekevät joulusta joulun. Kerron tässä muutamasta meidän perheen jouluperinteestä.

Kun muutimme aikanaan yhteen tulevan vaimoni kanssa, joulukuusen hankinta muuttui täysin. Kerrostaloalueen kasvattina olin tottunut hakemaan joulukuusen läheisen marketin pihasta. Vaimon perheessä oli puolestaan tapana hakea joulukuusi sukulaisten metsistä Vesilahdelta. Lumisessa metsässä rämpiminen ja sopivan kuusen valitseminen oli kaupunkilaispojalle hauska kokemus. Perinne kuusenhausta Vesilahdelta liitettiinkin osaksi joulun viettoamme. Myös lapsemme ovat ottaneet asian omakseen, ja vastustavat Plantagen-kuusia henkeen ja vereen.

Kyseessä on toki muutakin kuin kuusenhaku. Samalla reissulla muistelemme vaimon suvun vaiheita ja kotikontuja. Metsässä paistamme makkarat nuotiolla ja juomme pullakahvit. Kuusenhaku vahvistaakin lasten suhdetta luontoon ja sukujuuriinsa, mikä on hieno asia.

Lapsena jouluruoka oli pakollinen etappi matkalla kohti lahjojen avaamista. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän jouluruuan merkitys joulun vietossa kasvaa. Rakastan yli kaiken jouluruuan ja -leivonnaisten tuoksuja ja makuja. Ilman niitä joulu ei olisi joulu. Suunnittelemme joulupöytää huolella. Vuosien varrella menu on kasvanut ja monipuolistunut. Mutta edelleen joulupöydän ehdoton kunkku on kinkku. Odotan sitä vesikielellä viikkokausia. Perinteisesti laitan kinkun uuniin keskellä aaton vastaista yötä. Kypsyvän kinkun tuoksuun on mukava herätä. Pala joululimppua kinkun siivun kera on oiva tapa aloittaa jouluaatto. Joulupyhien jälkeenkin syön kinkkua aamupalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi. Usein mietin, miksi jouluruokia ja -herkkuja syödään vain yhtenä aikana vuodessa. Mutta jos näin ei olisi, juhla ei tuntuisi juhlalta.

Monet meistä muistavat täältä ikuisuuteen siirtyneitä omaisiaan jouluna. Vierailut Vatialan ja Vesilahden hautausmailla kuuluvat meidänkin perheen perinteisiin. Omaisia voi toki muistaa muinakin vuoden aikoina. Mutta jouluna tulee mieleen monia lämpimiä muistoja isovanhemmista, jotka on mukava siirtää sukupolvelta toiselle. Lisäksi hautausmaiden upeat kynttilämeret luovat karusta ympäristöstä henkeä salpaavan näyn. Toisinaan vierailemme Kalevankankaan hautausmaalla jouluaattona pelkästään tuhansien kynttilöiden vuoksi.

Oikein Rauhallista Joulun aikaa kaikille! Pitäkää kiinni omista jouluperinteistänne ja siirtäkää niitä nuoremmille sukupolville. Ne vahvistavat perhesiteitä ja tekevät joulusta joulun.

Pekka Salmi

Kirjoittaja on Tampereen kaupungin apulaispormestari ja
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja

Kuljetusongelmat aiheuttaneet kohtuuttomia tilanteita vammaisille

Tuomi-Logistiikan hoitamissa vammaiskuljetuksissa on aika ajoin ollut ongelmia, mutta tänä syksynä ongelmat ovat kärjistyneet ja lisääntyneet huomattavasti. Kuljetusten ongelmat ovat aiheuttaneet vammaisille ihmisille kohtuuttomia ja epäinhimillisiä tilanteita. Olen saanut syksyn aikana kymmenittäin palautteita kuljetuksista.

Pyysin Tuomi-Logistiikan edustajia sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen 8.12. kertomaan, miten he aikovat ratkaista kuljetusongelmat. Pyysin myös vammaisneuvostosta palautetta kyytien ongelmista. Sain vammaisneuvostolta 27 eri viestiä, lisäksi minua ovat syksyn aikana lähestyneet Ylöjärven vammaisneuvosto ja lukuisat yksittäiset vammaiset sekä yksi veteraani.

Keskeinen viesti kaikissa palautteissa on, että kyydit tulevat usein myöhässä, jolloin asiakas myöhästyy omasta suunnitellusta tapaamisestaan ja Kuohken puhelinpalvelun jonotusajat ovat kohtuuttoman pitkät 15 minuutista jopa tuntiin. Lisäksi palautetta tulee siitä, että Kuohken puhelinpalvelusta ei vastata, taksin saaminen kestää pitkään, taksi on lähetetty väärään päähän kyytiä, kyytiä ei löydy tilausjärjestelmästä ja että kuljettajien asenne ei aina ole asiallista ja että vaihtuvat kuljettajat aiheuttavat turvattomuutta.

Työssäkäyville ja opiskeleville vammaisille tilanteet näyttäytyvät erityisen hankalina. Monella kuljetuksiin liittyvät ongelmatilanteet ovat lähes päivittäisiä tai toistuvat jopa aamuin illoin. Kun kuljetuspalvelut, joiden pitäisi mahdollistaa vaikeavammaisillekin työssäkäynti, eivät toimi, se vaikeuttaa työssäkäyntiä ja aiheuttaa merkittävää stressiä. Moni erityisnuori taas myöhästyy koulusta päivittäin tai joutuu odottamaan kyytiä koulupäivän jälkeen aivan liian pitkään.

Tässä muutamia saamiani asiakaspalautteita viime päiviltä:

”Olin tilannut edellisiltana työmatkan kotoa toimistolle ja lähtöajaksi oli luvattu klo 7.55, sillä minulla piti alkaa palaveri klo 8.30. Kun autoa ei ollut tullut vielä klo 8.07, rupesin soittamaan Kuohkeen, jonne jonotin yli 20 minuuttia ja puhelu siirtyi Aluetaksin sotelinjaan. Auto tuli klo 8.50 ja olin myöhässä töistä yli puoli tuntia.” asiantuntijatyötä tekevä vammainen

”Me tehdään lähestulkoon päivittäin reklaamatioita Kuohkeen. Tämä on niin surullista ja tätä nykyä paljon meidän työajasta menee reklamaatioon ja odotukseen. Toivottavasti asiaan pian tulee muutos! Wärjäämön työntekijä

”Kotinsa ulkopuolella asioidessaan äitini on täysin kuljetuspalveluista riippuvainen. Olen huolissani äitini terveydestä, jos hän joutuu pitkiä aikoja pakkasessa kyytiä odottelemaan. On myös valitettavaa, että äitini joutuisi jättämään satunnaiset kodin ulkopuolelle sovitut tapaamiset kokonaan väliin ja sulkeutumaan kotiinsa vain sen takia, että ei voi luottaa kuljetusten toimivuuteen.” iäkkään liikuntarajoitteisen äidin poika

Sosiaali- ja terveyslautakunta käsitteli eilen kokouksessaan kuljetusongelmia ja niistä tulleita palautteita. Lautakunta päätyi pyytämään selvityksen joulukuun loppuun mennessä Tuomi-Logistiikalta, joka sisältää toimenpide-esitykset siitä, miten nämä ihmisten arkea ja elämää heikentävät sekä hyvinvointia ja terveyttä vaarantavat ongelmat aiotaan ratkaista. Soitin tänään vielä Tuomi-Logistiikan toimitusjohtaja Vesa Haapamäelle ja keskustelin asiasta hänen kanssaan. Meillä oli hyvä ja asiallinen keskustelu ja lautakunta toiveet tulivat kuulluksi.

Lautakunta edellyttää, että vammaispalvelulain edellyttämät kuljetukset ja niiden tilaus-toimitusketju toimii ja kuljetusten luotettavuus parantuu. Tämä on erityisen tärkeää nyt, kun palveluiden järjestäjä vaihtuu Tampereen kaupungista Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Tulen itse seuraamaan tilannetta myös hyvinvointialueen päättäjänä. Sosiaali- ja terveyslautakunta seuraa palveluiden järjestämisen siirtoa keväällä kahdessa kokouksessaan. 17.1. kokouksessamme käsittelemme Tuomi-Logistiikan selvitystä.

Monelta vammaiselta on mennyt luottamus Tuomi-Logistiikkaan. Moni ei enää jaksa myöskään reklamoida palvelun laadusta. Luottamuksen palauttaminen vaatiikin selkeitä parannuksia toimintaan ja muutoksia nykyiseen. Esimerkiksi velvoitekuljettajien määrää on lisättävä, asiakaspalautteisiin on vastattava nopeasti ja puhelinpalveluun tarvitaan lisää henkilökuntaa.

On äärimmäisen huolestuttavaa, että Tuomi-Logistiikka ei tällä hetkellä suoriudu sille asetetuista tehtävistä ja ongelmat ovat pitkäkestoisia. Palveluiden järjestäjän vastuulla on, että vammaisten ihmisten lakisääteiset kuljetuspalvelut toimivat moitteetta. Kuljettaja- ja autopula tai järjestelmävaihdos eivät voi olla jatkuvasti syitä sille, miksi kuljetukset eivät toimi. Tarvitaan ratkaisuja ei enää selittelyjä!

”Kootusti voisi ilmaista, että nyt ei toimi oikein mikään.” vammainen

Johanna Loukaskorpi

sosiaali- ja terveyspalveluiden apulaispormestari

Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuutettu, aluehallituksen jäsen