Tampereen Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön toimisto on suljettuna 20.6.-28.7.2019.
Hyvää kesää!
Tampereen Sosialidemokraattisen Kunnallisjärjestön toimisto on suljettuna 20.6.-28.7.2019.
Hyvää kesää!
Tampereen kaupunki ja Tampereen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä onnittelivat kaupunginvaltuuston kokouksen alussa tuoretta liikenneministeri Sanna Marinia ministerin tehtävän johdosta. Onnittelupuheessa kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen iloitsi siitä, että Tampereelle on saatu oma ministeri, ja erityisesti – huomioiden Tampereen kaupungille merkitykselliset liikennehankkeet.
Sanna Marin totesi kiitospuheessaan olevansa valtioneuvoston ministeri, joka katsoo toimessaan koko Suomen etua. Tampereen kannalta merkittävät liikennehankkeet toisaalta hyödyttävät laajemminkin kuin vain Tampereen seudun asukkaita.
Marin kertoi ministerikautensa alkaneen hyvin vauhdikkaasti, sillä yhden päivän varoitusajalla oli päätöksenteossa jo lisätalousarvio. Tulevaisuudessa työn alla on muiden merkittävien hankkeiden lisäksi liikenteen hiilineutraaliuden edistäminen.
Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina 17.6.2019 esitystä Infra liikelaitoksen yhtiöittämisestä. Infra Oy:n tulevaisuudesta on käyty pitkään neuvotteluita, sen jälkeen kun alkuperäinen esitys palautettiin demarien toimesta uudelleen valmisteltavaksi. Demariryhmä halusi, että ennen Infra Oy:n perustamista on katsottava yhtiön ja Kaupunkiympäristön palvelualueen työnjako.
Tehdyssä rajapintaselvityksessä nousivat esiin kaksi vaihtoehtoa: vaihtoehto 0+, joka olisi tarkoittanut heikkoa yhtiötä ja vahvaa tilaajaa, sekä vaihtoehto 1, joka olisi tarkoittanut vahvaa yhtiötä ja heikkoa tilaajaa.
Pekka Salmi on tyytyväinen saavutettuun kompromissiin. Tampereen Infra Oy:n ja kaupungin välinen työnjako määritellään niin, että keskeiset rakennuttamisen toiminnot keskitetään kaupunkiympäristön palvelualueelle pääosin rajapintaselvityksen vaihtoehto 0+ mukaisesti ja Infra Oy:lle keskitetään kunnossapito- ja paikkatietopalvelut vaihtoehto 1 mukaisesti. Rakentamispalvelut säilyvät kuitenkin Infra Oy:ssa merkittävässä roolissa. Ensimmäisen viiden vuoden aikana rakentamispalveluita koskeva tilausten määrä Infra Oy:ltä on vähintään 10,0 milj. euroa vuodessa. Lisäksi rakentamispalveluita koskeva siirtyvän henkilöstön määrä arvioidaan vielä uudelleen.
Pekka Salmi
Puh. 050 565 8898
Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä piti järjestäytymiskokouksen maanantaina 10.6.2019. Tampereen Työväenyhdistyksen toimitusjohtaja Pekka Salmi valittiin jatkamaan valtuustoryhmän puheenjohtajana. Valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtajaksi valittiin ensihoitaja Kirsi Kaivonen ja 2. varapuheenjohtajaksi päiväkodin johtaja Anne Liimola, sekä sihteeriksi kunnallissihteeri Tuula Harkonmaa ja tiedottajaksi toimittaja Heikki Näreikkö.
Ryhmän pääneuvottelijoina toimivat valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi, Tampereen sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyrki Koskinen ja Tampereen kaupungin pormestari Lauri Lyly. Kaikki valinnat tehtiin yksimielisesti.
Kokouksessa hyväksyttiin uudeksi valtuustoryhmän jäseneksi Ilkka Porttikivi. Hän siirtyi demariryhmään Vasemmistoliiton valtuustoryhmästä. Sosialidemokraattisessa valtuustoryhmässä on nyt 17 varsinaista valtuutettua.
Ryhmäkokouksiin päätettiin kutsua varsinaisten valtuutettujen lisäksi kahdeksan ensimmäistä varavaltuutettua, sekä kaupungin liikelaitosten johtokuntien sosialidemokraattiset puheenjohtajat. Ryhmäkokouksiin osallistuvat myös kunnallisjärjestön puheenjohtaja, sosialidemokraattiset kaupunginhallitusryhmän jäsenet sekä sosialidemokraattiset virkamiehet.
» ”Pekka Salmi jatkaa sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajana Tampereella (10.06.2019)
Vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Ilkka Porttikivi on siirtymässä SDP:n valtuustoryhmään Tampereella. Porttikiven ratkaisu kypsyi kevään eduskuntavaalien jälkeen.
Myös henkilökohtaiset syyt vaikuttivat Porttikiven ratkaisuun.
Tampereen SDP:n valtuustoryhmä käsittelee Porttikiven hakemusta ma 10.6. kokouksessaan. SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi yllättyi positiivisesti Porttikiven ratkaisusta.
Kaupunginvaltuutettu Ilkka Porttikivi
Puh. 045 677 7910
SD. valtuustoryhmän pj. Pekka Salmi
Puh. 050 565 8898
Kaupunginvaltuusto käsitteli kokouksessaan 20.5.2019 mm. henkilövalinnat kaupunginhallitukseen, lautakuntiin ja johtokuntiin. Kaupunginhallitukseen valittiin demareista Lauri Lyly, Pekka Salmi, Kirsi Kaivonen ja Anne Liimola (uusi). Heidän varajäsenikseen valittiin Ari Wigelius, Ilpo Sirniö, Kaisa Penny (uusi) ja Inna Rokosa (uusi).
Aila Dündar-Järvinen jatkaa kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajana.
Lautakunnissa SDP:n osalla henkilömuutoksia ei ollut varsinaisissa jäsenissä vaan vain varajäsenissä.
Alueellinen ympäristöterveydenhuollon jaoston jäseneksi valittiin Johanna Santaniemen tilalle Marjo Niemenmaa. Tampereen kaupunkiseudun joukkoliikennelautakuntaan valittiin Kirsi Kaivosen tilalle Sofia Julin. Tampereen kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokuntaan valittiin Tommi Surakan tilalle Johanna Santaniemi ja Risto Kajannon tilalle Pekka Kivekäs.
SDP Tampereen kunnallisjärjestö esitti valtuuston puolivälitarkastelussa 40 henkilöä lautakuntiin, johtokuntiin ja yhtiöiden/yhteisöjen hallituksiin. Heistä 20 henkilöä oli uusia henkilöitä eli henkilöitä, joilla ei ollut yhtään kaupungin luottamustehtävää. Periaatteena oli jakaa luottamustehtäviä aiempaa useammalle henkilölle.
Heikon talouden suurin ongelma on tulopohja. Tuloverokertymä on polkenut kolme vuotta paikallaan, vaikka kaupunki on samaan aikaan kasvanut voimakkaasti ja palvelutarpeet sen mukana. Toinen iso ongelma liittyy ostopalveluiden ylityksiin. Erityisesti sairaanhoitopiirin kustannukset ovat olleet voimakkaassa kasvussa.
Kaupungin oma organisaatio on tehnyt hyvää työtä säästöjen aikaan saamiseksi. Tosin sitovissa tavoitteissa on edelleen parantamisen varaa, kuten arviointikertomuksessa käy ilmi. Useita sitovia tavoitteita on jäänyt toteutumatta. Lisäksi mittareiden osalta on edelleen tekemistä. Tavoitteiden pitäisi olla sellaisia, että niitä voi mitata, ja että niihin voidaan vaikuttaa.
Säästöjä on tehty kymmenien miljoonien edestä heikon talouden tasapainottamiseksi. SDP kannalta säästötoimenpiteet ovat olleet kovia. On leikattu palvelutasosta ja nostettu monia palvelumaksuja, jotka kohdistuvat erityisesti pienituloisiin. Jatkossa leikkauksia palvelutasosta ei enää tulisi tehdä. Järkeviä säästöjä pitää toki tehdä jatkossakin.
Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui 20.5.2019.
Kaupunginvaltuusto valitsi Aila Dündar-Järvisen kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Valtuusto onnitteli vastavalittua varapuheenjohtajaa kukkakimpulla. Kuvan otti valtuustotoveri Anne Liimola.
Kaupunginvaltuuston ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka vapautui, kun edellinen varapuheenjohtaja Pekka Salmi valittiin kaupunginhallituksen ja sen konsernijaoston jäseneksi.
Tampereen kaupunginvaltuuston sosialidemokraattinen valtuustoryhmä esittää kaupunginvaltuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi kaupunginvaltuutettu Aila Dündar-Järvistä.
Ensimmäisen varapuheenjohtajan paikka vapautui, kun tehtävän aikaisempi hoitaja Pekka Salmi valittiin Tampereen kaupunginhallituksen ja sen konsernijaoston jäseneksi. Salmi toimii kaupunginhallituksen kolmantena varapuheenjohtajana ja konsernijaoston varapuheenjohtajana.
Valinnan jälkeen Dündar-Järvinen jättää kaupunginhallituksen jäsenyyden sekä konsernihallituksen varajäsenyyden.
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää valtuuston ensimmäisestä varapuheenjohtajasta 11. maaliskuuta.
”Olen innostunut ja motivoitunut”
Valtuuston ensimmäisellä varapuheenjohtajalla on läsnäolo- ja puheoikeus kaupunginhallituksessa.
SDP Tampereen kunnallisjärjestön hallitus päätti kokouksessaan 4.2.2019 esittää Tampereen kaupunginhallitukseen ja sen konsernijaostoon Pekka Salmea. Salmi on aiemmin toiminut mm. apulaispormestarina viime valtuustokaudella. Kaupunginvaltuutettuna hän on toiminut vuodesta 2009 alkaen.
Valinnan myötä Pekka Salmi eroaa kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtajuudesta sekä Tampereen Sähkölaitos Oy:n ja YH-Kodit Oy:n hallitusten jäsenyyksistä.
Paikka kaupunginhallituksessa vapautui kaupunginvaltuutettu Atanas Aleksovskin ilmoitettua erostaan kaupunginhallituksen jäsenyydestä. Kaupunginvaltuusto valinnee jäsenen kaupunginhallitukseen kokouksessaan 18.2.2019.
Jyrki Koskinen, puheenjohtaja
Tampereen sosialidemokraattinen kunnallisjärjestö ry
Puh. 0400 338 024
jyrki.koskinen@tampereensyke.fi