SDP Tampere | Kaapo Asuma

Marinin viitoittamalla tiellä eteenpäin

Kaapo Asuma, 19, on aloittanut juuri Länsi-Suomen Demarinuorten järjestösihteerinä. Lisäksi hänen vastuullaan on Tampereen Demarinuorten toiminnan, talouden ja hallinnon koordinointi.

Perehdytyksen jälkeen Asuma on päässyt jo tositoimiin. ”Työhön kuuluu paljon paperinpyöritystä, mutta myös politiikanteolle on oma aikansa.”

Kyse on nimenomaan toiminnasta. Asuma toivoo vahvaa ja kantaa ottavaa politiikkaa.

Imagoa olisi hyvä vahvistaa. Se tarkoittaa vahvempia ulostuloja ja enemmän kannanottoja.

On reagoitava nopeasti oltava kiinni ajassa, sillä vastavoimia on ihan riittävästi liikkeellä. Asuma kaipaa myös lisää keskustelua. Haluan asiakysymykset takaisin keskusteluun. Kritisoida saa, mutta haukkuminen ei tunnu oikealta. Näkisin myös niin, että Demarinuorten tehtävä on sparrata emopuoluetta, sanoo Asuma.

Asuman esikuva on pääministeri Sanna Marin. Viidennen sukupolven demarina Asuma liittyi puolueeseen joulukuussa 2015, juuri Marinin innoittamana. ”Marin on vahva ja uskaltaa sanoa oman mielipiteensä.”

Lisää demokratiakasvatusta

Jonkin verran Asuma on huolissaan siitä, että ammattikoulussa demokratian opetus on vajavaista.

Peruskoulutus ei tällä hetkellä anna riittävää demokratiakasvatusta. Jo nyt on aikuisia sukupolvia, joiden tiedot yhteiskunnasta ovat hyvin suppeat. Tämä ajaa helposti kohti populisteja.

Demarinuorten kontolla ovat toisen asteen opiskelijat, myös ysiluokkalaiset. SONK, Sosialidemokraattiset Opiskelijat, taas huolehtii korkeakoulutetuista. Asuma on huolissaan myös siitä, että arvot ovat koventuneet.

Vaikuttaa siltä, että ihmisarvon kannatus on laskenut. Äärioikeisto ja etnonationalismi ovat nostaneet päätään. On pelottavaa, että joissain piireissä näitä ajatuksia halutaan normalisoida.

Vaikeisiin kysymyksiin haetaan helppoja ratkaisuja, vaikka tiedossa on, että asiat ovat monimutkaisia. Me emme sorru populismiin, toteaa Asuma.

Ylpeästi demari

Osa nuorista saattaa pitää politiikkaa elitistisenä.

Joku saattaa ajatella, olenko tarpeeksi fiksu. Tärkeää on se, että on mielipiteitä.

Konsensushakuisuus on Asuman mielestä oleellista. Haluamme tehdä yhteistyötä varsinkin nykyisten hallituspuolueiden nuorisojärjestöjen kanssa. Meillä on ja varmasti tulee olemaan illanviettoja ja teemme lisäksi yhteisiä kannanottoja, sanoo Asuma. ”Kaikkien mielipiteille on annattava mahdollisuus. Kaikki saavat sanoa!”

Ideana olisi perustaa jonkinlainen Google forms -tyyppinen palaute/mielipideboxi, johon myös ne ujoimmat uskaltaisivat laittaa omat näkemyksensä ja ideansa. Jos ei itse halua tuoda esille ääneen esityksiä, Kaapo itse tai joku muu voi sen hyvin tehdä. ”Sellainenkin aika oli, että demariutta piti aina selittää. Silloin kaikkia demarien edesottamuksia kommentoitiin minulle.”

Asuma ideoikin yhdessä tamperelaisen kuntapoliitikko ja eristysavustaja Sofia Julinin kanssa aihetunnisteen #ylpeastidemari. ”Somessa pitää olla aktiivinen, jotta viesti saadaan perille. Somemarkkinointiin kannattaa panostaa myös rahallisesti.”

Viestintää tullaan myös kehittämään entisestään. ”Uskon, että vuoden päästä aktiivien ja jäsenten määrä kasvanut.”

Teksti ja kuvat: Jyrki Liikka