Yksinasuvat unohdettiin taas

Hallitus teki budjettiriihessä monia tärkeitä päätöksiä ihmisten tukemiseksi nykyisessä hankalassa taloustilanteessa. Hallitus unohti kuitenkin yksinasuvat.

Tämä ei toki yllätä hallitukselta, jonka hallitusohjelmassa yksinasuvat sekä sinkut mainitaan pyöreät nolla kertaa. Vertailuna, että sana perhe esiintyy hallitusohjelmassa 82 kertaa. Hallituksen arvovalinta oli tukea perheitä eikä siinä ole mitään väärää, mutta samalla taisi olla arvovalinta unohtaa yksinasuvat tyystin.

Yksinasuvien unohtaminen tarkoittaa joka viidennen suomalaisen ja joka toisen tamperelaisen unohtamista. Yksinasuvia, kun suomalaisista on jo noin 1,2 miljoonaa ja tamperelaisista yli puolet. Myös me yksinasuvat ja sinkut ansaitsemme osamme politiikalta.

On omituista, että juuri tässä maailmanajassa yksinasuvat unohdetaan. Yksinasuvilla on perheellisiin verrattuna suurempi köyhyys- ja syrjäytymisriski. Sen lisäksi suurin osa perustoimeentulotukea saavista kotitalouksista on yksinasuvien kotitalouksia. Yksi keino tukea yksinasuvien suhteessa korkeampia asumismenoja olisi ollut sinkkulisän
käyttöönotto. Sen lisäksi tarvitsisimme uudistuksia esimerkiksi sosiaaliturvaan sekä sote-palveluihin, jotta yksinasuvien tilanne tunnistettaisiin ja huomioitaisiin paremmin.

Yksi asia on selvää: seuraavaan hallitukseen tarvitaan yksinasuvien ja sinkkujen asioista vastaava ministeri. Nykymaailmassa ei riitä, että meillä on perheiden asioista vastaava ministeri, vaan myös yksinasuvat ja sinkut ansaitsevat tulla näkyvämmin osaksi politiikkaa. Ministeri muun muassa siksi, ettei viidennestä suomalaisista unohdettaisi jatkossa.

Sofia Julin,
Tampereen nuorin kaupunginvaltuutettu (sd.)
Hallintotieteiden yliopisto-opiskelija