Valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmen puhe valtuuston kokouksessa 16.5.2022

Arvoisa valtuuston puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Täytyy heti alkuun todeta, että nyt käsittelyssä oleva vuoden 2021 tilinpäätös on paras tilinpäätös, jonka Tampereen kaupunki on tehnyt sinä aikana, kun itse olen ollut kaupunginvaltuuston jäsenenä vuodesta 2009 alkaen. Vuosi 2020 oli jo ylijäämäinen ja nyt teimme toisen ylijäämäisen tilinpäätöksen peräkkäisinä vuosina. Erityisesti tilinpäätöksessä huomio kiinnittyy muhkeaan 76 miljoonan euron ylijäämään ja vahvaan 181 miljoonan euron vuosikatteeseen. On myös hyvin poikkeuksellista, että lainamäärä pieneni 23,7 miljoonaa euroa edellisvuodesta. Kaupunki kuitenkin investoi 228 miljoonalla eurolla. Kaikki mittarit ovat siis oikean suuntaisia.

Hyvän talouskehityksen taustalla on useita tekijöitä. Ensinnäkin ex-pormestari Lauri Lylyn johdolla tehtiin laajassa yhteistyössä vaikuttava säästöohjelma, joka tasapainotti kaupungin talouden. Valtio on tukenut merkittävästi kuntien ponnisteluja koronan negatiivisia vaikutuksia vastaan, ja saimme viime vuonna 12,6 miljoonaa euroa ylimääräistä kompensaatiota koronasta aiheutuneiden menojen kasvun vuoksi. Kiinteistötoimen myyntitulot olivat poikkeuksellisen suuret. Lisäksi verotulojen kasvu oli suotuisaa ja nettomenot kasvoivat vain 2,3 prosenttia. Useista kertaluonteisista tuloeristä huolimatta talous olisi ollut ylijäämäinen ilman niitäkin.

Viime vuosi oli jälleen voimakkaan kasvun aikaa. Tampereen väestö kasvoi 3 306 asukkaalla vuoden 2021 aikana (1,4%). Kun ottaa huomioon kaupungin kasvun ja investointitason, ovat edellä mainitsemani talousluvut erinomaisia.

Myönteinen kehityssuunta oli myös työttömyysasteen osalta. Työttömyysaste oli laskenut joulukuussa 2021 Tampereella 11,4 %. Edellisenä vuonna vastaavana aikana työttömyysaste oli Tampereella 15,3 %.  Nuorten, alle 25-vuotiaiden, työttömien määrä laski 35 % verrattuna joulukuuhun 2020, myös ulkomaalaisten työllisyystilanne parani merkittävästi ja uusia avoimia työpaikkoja oli kaksinkertainen määrä vuoden 2020 joulukuuhun verrattuna. Hyvä työllisyyskehitys on jatkunut vuoden 2022 puolella, ja työttömyysaste hipoo jo maagista 10 prosentin tasoa. Uskon, että tältä sektorilta on odotettavissa lisää hyviä uutisia kevään aikana.

Jälleen kerran suuret kiitokset tarkastuslautakunnalle hyvästä työstä. Lautakunnalla hyviä huomioita mm. henkilöstön mielenterveysongelmien kasvusta, esteettömyyden huomioimisesta, lasten ja nuorten hyvinvointieroista ja mittareiden sekä tavoitteiden paremmasta muotoilusta.