Valtuustoaloite: Yleinen WC Hervannan keskustaan

Hervannassa on toiminut jo useita vuosia Turvallisuustyöryhmä, joka koostuu paikallisista toimijoista. Mukana on edustus Tampereen kaupunginkirjastolta, kaupungin työsuojelusta, seurakunnalta, Pirkanmaa hyvinvointialueen etsivästä työstä, Tampereen A-Killasta, Kauppakeskus Duolta ja Securitakselta sekä Yhdessä selviytymisen tuki YSTI ry:stä.

Tämä aloite perustuu Turvallisuustyöryhmän toiveeseen ja esitykseen.

Esitämme, että Hervannan keskustaan Valtaraitille saataisiin yleinen wc. Tällä hetkellä wc:n puute aiheuttaa alueella siisteyden ja turvallisuuden kannalta kielteisiä vaikutuksia.

Esityksen perustelut:

  • Ympäristön siisteydellä on merkitystä turvallisuuden tunteelle. Nykytilanteessa Hervannan keskustan alue, jossa sijaitsevat kirjasto, terveyspalvelut, neuvola ja nuorisotila, ovat epäsiistissä kunnossa. Rakennusten piha-alueita ja seinänvierustoja käytetään yleisenä käymälänä. Alueella liikkuu paljon lapsia ja nuoria. Siivottomuus edesauttaa turvattomuuden kokemusta ja on myös terveysriski. Esim. kirjasto on jo vuosia saanut jatkuvasti asiakaspalautetta piha-alueiden siivottomuudesta.
  • Turvallisempi Hervanta -kyselyssä nousee esille kadulla aikaansa viettävien ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten oma tarve yleiselle vessalle. Kyse on ihmisarvoisesta kohtelusta (mahdollisuus päästä käyttämään vessaa yksityisesti kadulla tai pusikossa asioinnin sijaan) sekä turvallisuudesta (esim. naiset kokevat turvattomuutta joutuessaan hoitamaan asiansa kadulla). Turvallisuusnäkökulmasta lukittava wc-tila voi olla ilta- ja yöaikaan myös paikka, jonne päästä turvaan soittamaan apua vaarallisessa tilanteessa, jossa on väkivallan uhka.
  • Wc-tila olisi käytössä 24/7 vrt. kauppakeskus Duon ja kirjaston wc-tilat, jotka ovat käytössä vain palvelujen aukioloajan mukaan. Asunnottomuus on lisääntynyt, yöaikaiselle wc:lle on tarvetta.
  • Yleinen wc palvelee yleisemminkin alueen siisteyttä ja viihtyisyyttä. Ahvenisjärven ympäristö soveltuu erinomaisesti virkistys- ja tapahtumakäyttöön, mutta vessojen puute on aiheuttanut sen, että asukkaat ovat tuoneet esiin huolensa alueen siivottomuudesta: viheralueiden käytön yleisenä käymälänä sekä roskaamisen. (esim. Hervannan sanomat 6.8.2025, s.8)
  • Hervannan keskusta-aluetta on uudistettu, esim. Hervannan vapaa-aikakeskus on peruskorjattu ja avataan pian uudessa loistossaan. On kaikkien etu pitää myös ulkoalueet siisteinä ja viihtyisinä.
  • Hervanta on iso asuinalue, jonne ratikka tuo ihmisiä myös muualta. Yleisellä siisteydellä on suuri merkitys Hervannan maineelle ja turvallisuuden kokemukselle. Julkinen wc olisi yksi käytännöllinen ja suhteellisen edullinen keino vaikuttaa asiaan, jotta mainetta saataisiin parannettua. Keskusta-alueella tähän asiaan on jo satsattu ja nyt kaupungin olisi hyvä kohdistaa katseensa Hervantaan.

Pormestariohjelmassa on nostettu vahvasti esiin kaupunginosien yhdenvertainen kehittäminen, jota tämä käytännön toimi osaltaan tukisi.

Tämän lisäksi on yleisemminkin kartoitettava kaikkia toimia, joilla Hervannan keskusta saadaan turvallisemmaksi ja viihtyisämmäksi.

Tampereella 15.12.2025
Tampereen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä