Valtuustoaloite vaikuttavamman pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työllistymisen tuen mallin kehittäminen Tampereelle

Taustaa
Pitkäaikaistyöttömien määrä Tampereella on kaksinkertaistunut kahden vuoden aikana. Tällä hetkellä yli vuoden työttömänä olleita on yli 7 000. Tampereen kaupunki maksaa noin 48 miljoonaa euroa vuodessa pitkäaikaistyöttömien työttömyysturvaan liittyviä kustannuksia (nk. sakkomaksut). Kaupungin maksuosuus kasvaa aina työttömyysjakson pidentyessä. Palkkatukijärjestelmän tarkoituksena on ollut tukea vaikeasti työllistettävien ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Järjestöillä on osaamista heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymisen tukemisessa ja merkittävä rooli palkkatukityön tarjoajana. Vuoden 2025 alusta palkkatukijärjestelmän ehtoja on heikennetty sekä kaupungin, järjestöjen että työntekijän näkökulmasta. Palkkatukijaksot eivät enää kerrytä työntekijöiden työssäoloehtoon vaadittavia päiviä eikä katkaise kaupungin maksuvelvoitetta kasvattavaa päiväkertymää. Järjestöille palkkatukityöllistäminen on aiempaa kalliimpaa. Lahden kaupunki on parhaillaan pilotoimassa palkkatukijärjestelmän rinnalle järjestöjen kanssa kehitettyä nk. välityömarkkinoiden avustusmallia, jolla voittoa tavoittelemattomat järjestöt ja yhdistykset ja yhteisöt pysyvät tarjoamaan haastavassa työmarkkina-asemassa oleville työtä, ja tukea työllistymistä jatkossa. Jakson toteutetaan ”normaalina” palkkatyönä, jolloin palkkatuen ehtojen heikennysten vaikutukset voidaan ohittaa.

Aloite
Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että kaupunki kehittää palkkatukijärjestelmän rinnalle Tampereen mallin pitkäaikaistyöttömien ja työtä vailla olevien nuorten työnhakijoiden työllistymisen tueksi. Malli kehitetään yhdessä kulttuuri-, liikunta- ja sote-järjestöjen sekä elinkeinoelämän toimijoiden kanssa. Kehittämistyössä huomioidaan Lahden pilotista saadut kokemukset. Mallia toteutetaan tiiviissä yhteistyössä kaupungin ja pirkanmaalaisten järjestöjen kesken. Toimijat kehittävät yhdessä jatkotyöllistymisen polkuja sekä seuraavat ja raportoivat säännöllisesti mallin vaikutuksista pitkäaikaistyöttömyyden kehitykseen.

Perustelut
Pitkäaikaistyöttömyys aiheuttaa merkittäviä taloudellisia ja sosiaalisia kustannuksia niin yksilöille kuin kaupungille. Varhainen ja tehokas tuki työllistymiseen ehkäisee syrjäytymistä, parantaa hyvinvointia ja vahvistaa koko kaupungin elinvoimaa. Työllisyyspalveluiden tukitoimien vaikuttava kohdentaminen, pitkäaikaistyöttömien ja nuorten toimijuuden tukeminen, työmahdollisuuksien suunnitelmallinen lisääminen ja työelämävalmiuksien vahvistaminen ovat keskeisiä keinoja tilanteen parantumiseen. Kehitettävällä Tampereen mallilla voidaan vastata nopeasti kasvaneeseen pitkäaikaistyöttömyyteen, palkkatukiehtojen heikennyksiin ja niistä seuraaviin kerrannaishaasteisiin ja kasvaviin kustannuksiin.

Tampereella 22.9.2025

Pilvi Kuitu, kaupunginvaltuutettu (sd.)