Valtuustoaloite kotiin luovutettavien opioidikorvaushoitolääkkeiden vähentämiseksi Tampereella

Tampereella toteutettavan opioidikorvaushoidon vallitsevan käytännön mukaan päivittäin sulatettavaa buprenofiinivalmistetta korvauhoitolääkkeenä käyttävillä asiakkailla on edelleen mahdollisuus ns. kotilääkepäivien ansaitsemiseen 6 kotipäivään/vko asti. Kotipäiviä ansaitaan antamalla puhtaita huumausaineseuloja ja täysien kotipäivien kerryttäminen voi tällöin tapahtua hyvin nopeastikin (muutamassa kuukaudessa). Riittävän tiiviisti annetut puhtaat huumausaineseulat antavat näyttöä siitä, ettei muiden kuin lääkitysten mukaisten aineiden käyttöä ole. Huumausaineseuloin ei pystytyä todentamaan mahdollista korvaushoitolääkkeen väärinkäyttöä, jonka kuitenkin tiedetään olevan hyvin yleistä (kotilääkkeitä myydään tai niitä myydään osittain ja asiakas käyttää itse pienemmän määrän omaa lääkettä suonensisäisesti).

STM:n korvaushoitoasetuksen (2008) mukaan korvaushoitolääkkeen otto tulisi valvoa päivittäin ja erityistapauksissa lääke voidaan luovuttaa kotiin. Kotilääkekäytäntö on silti ollut Suomessa varsin yleinen, tavoitteena ollut mm. mahdollistaa asiakkaiden työssäkäyntiä. Päivittäin sulatettavan valmisteen rinnalle on kuitenkin viime vuosina tullut useampia pitkävaikutteisia buprenorfiinivalmisteita, joista ensimmäisenä markkinoille tullut Buvidal-injektio on ollut Tampereellakin käytössä jo usean vuoden ajan. Nyt saatavilla on myös toisen valmistajan kuukausi-injektio, sekä 6kk välein vaihdettava buprenorfiini-implantti. Käytännössä jokaiselle useampia kotipäiviä tarvitsevalle asiakkaalle on siis olemassa lääkityksellinen vaihtoehto päivittäin sulatettavalle lääkkeelle ja näin ollen kotiin annettavia lääkkeitä on enää vaikea perustella, erityisesti suuri väärinkäyttöriski huomioiden. Useassa Suomen kunnassa onkin jo em. perustein kokonaan tai osittain luovuttu kotilääkkeiden jakamisesta (yleensä käytäntönä max 2 kotipäivää/vko, mikäli potilas on jatkanut päivittäin sulatettavalla valmisteella). Seuraukset ovat olleet positiivisia, on myös todettu buprenorfiinin katukauppahinnan alueellista selkeää nousua, joka on kertonut tarjonnan vähenemisestä. Taloudellisia resursseja lääkejaon toteuttamiseksi muutos ei lisää, sillä suuri osa potilaista on ollut halukas siirtymään depotmuotoiselle valmisteelle kotipäivien mahdollistumiseksi. Tällöin myös olemassa olevat resurssit pystytään kohdentamaan mm. psykososiaalisiin tukikäynteihin lääkejaon sijaan.

Esitän, että Tampereen kaupunki vähentää kotiin jaettavien korvaushoitolääkkeiden määrää ja järkeistää kriteerejä kotilääkkeiden myöntämisestä.

 

Tamperelle 21.3.2022

Ilkka Porttikivi
Kaupunginvaltuutettu (sd)