Ahvenisjärvi on urbaani-maantieteelliseltä olemukseltaan erityinen: Keskellä lähiötä oleva puisto- ja
vesiympäristö, mikä tarjoaa kävijöilleen maanläheistä idylliä vain kävelymatkan päässä mistäpäin
tahansa.
Järvi kuitenkin potee omia vaikeuksiaan: Sen ainoat konkreettisen veden hankintakeinot perustuvat
sade-, sulamis- ja hulevesiin, eikä sillä ole minkäänlaista laskuojaa. Näin ollen se on virtaamaton järvi,
mikä korotetusti riskialtistaa sitä rehevöitymiselle ja jokavuotiselle vähähappisuudelle. Järveä
hapetetaan keinotekoisesti joka talvi, mutta kyseessä on kokonaismittakaavassa hetkellinen elvytys- ja
ylläpitokeino.
Ahvenisen pohjoispuolella, Ahvenisraitilta n.120 m Valtaraittia kohti, sijaitsee hulevesien laskuputki,
mikä etenkin sulamis- ja sadekausina kuljettaa suuria määriä suodattamatonta, sakkaista vettä
suoraan järveen, mikä on omiaan ylläpitämään ja edistämään rehevöitymistä.
Järven huonovointisuuteen ja rehevöitymiseen on kuitenkin olemassa 5, ihmisen pienellä
myötävaikutuksella varustettua luonnonmukaista keinoa, joiden yhteisvaikutus Ahvenisjärven
tervehtymiseen on kiistaton:
1.) Miniatyyri-kokoiset laskeutus(pato)altaat. (Laskeutusallas on laskuojan yhteyteen kaivettu allas,
johon yläpuolisen valuma-alueen vesiä ohjataan. Laskeutusaltaan tarkoitus on vähentää veden
kiintoainesta ja siihen sitoutuneita ravinteita. Laskeutusaltaassa veden virtausnopeus pienenee,
jolloin kiintoaines laskeutuu pohjaan). Tässä tapauksessa sovelletaan pienoiskokoa vastaamaan
tarkoitusta: Laskeutuspatoaltaat sijoitetaan järven pohjoispuolen hulevesiputkelle (n. 120 m
Ahvenisraitilta Valtaraitille kuljettaessa) niin, että ensimmäinen patoallas muodostetaan heti
laskuputken suulle kaarevaan muotoon, ollen mitoiltaan n~ 50 cm korkea, halkaisijaltaan 150-180 cm,
kaaren pituudeltaan 200-220 cm, ja allastilavuudeltaan n~ 0,5 m³, eli 500 litraa.
Toteutustavasta riippuen hulelaskuputken ja järven välille sijoitetaan 4–5 laskeutusallasta, viimeisen
joka tapauksessa jäädessä rannan kävelysillan metsän puolelle. Rakennelmat on valmistettava
mahdollisuuksien mukaan ympäristöönsä sulautuviksi, kestäviksi sekä paikoittain huokoisiksi, jotta
vesi muutoinkin kuin tulvimisvaiheessa pääsee virtaamaan.
2.) Runsaasti happea tuottavien vesi- ja upokaskasvien kohdennettu istutus.
Muun muassa suomalaisittain yleiset lahnaruohot (Isoëtes) – erityisesti tumma- ja vaalealahnaruoho – ovat ominaisuuksiltaan mainioita vesiekosysteemin happitalouden ylläpitäjiä. Yleisesti vesi- ja upokaskasveista poiketen lahnaruohojen lehdistä ei vapaudu yhteyttämistuotteena syntynyttä happea veteen, vaan kaasu ohjautuu juurten kautta sedimenttikerroksiin. Täällä happi parantaa koko vesialtaan tilaa etenkin pitämällä fosforiravinteita sitoutuneina sedimentteihin, näin estäen veden haitallista rehevöitymistä.
Myös Raani (Litorella uniflora) omaa samat ominaisuudet, mutta on suomalaisittain harvinainen.
Lahnaruohot sopivat myös elinympäristöltään Ahvenisjärveen: Kasvit viihtyvät hyvin vesirajasta aina 5
metrin syvyyteen. 200 kasvia istutettuna kohdennetusti järven rantavesiin kykenee aloittamaan
havaittavan veden puhdistamisprosessin, 400–450 kpl kykenevät siihen myös talvella jään alla,
samanaikaisesti tuottaen pohjasedimenttien kautta happea veteen. Suositeltavaa on istuttaa sekä
tumma- että vaalealahnaruohoa, sillä ne kykenevät risteytymään keskenään ja ylläpitävät molemmat
veden puhtautta.
3.) Nilviäiset, tarkennettuna iso- ja pikkujärvisimpukat. Molemmat lajiedustajat puhdistavat
järvenpohjan pintasedimenttejä liikkuessaan ja ravintoa etsiessään; niiden pääsääntöinen ravinto on
pohjan pieneliöstö ja omalla toiminnallaan ehkäisevät rehevöitymistä. Aikuinen iso- ja
pikkujärvisimpukka puhdistaa vuorokaudessa keskimäärin 40 litraa vettä etsiessään ravintoa ja
suodattaessaan pohjan pintasedimenttejä. Vuodessa yksi simpukka puhdistaa n. 14 600 litraa vettä,
elämisensä oheistuotteena. Ahvenisjärven koko huomioiden 400–450 kpl iso- ja/tai
pikkujärvisimpukkaa on omiaan puhdistustoimintaan: Vuodessa puhdistettua vettä kertyy 5.84 milj. –
6.57 milj. litraa.
Istutettavien simpukoiden on kuitenkin syytä olla jo sukukypsiä, yli 5-vuotiaita, jotta istutetun kannan
luontainen jatkuminen säilyisi katkeamatta.
4.) Jokiravut. Aikuinen (sukukypsä; 3–4-vuotias) jokirapu on käytännössä kaikkiruokainen
järvenpohjien hoitaja, joskin pääasiallinen ravinto koostuu pohjaan vajonneesta aineksesta sekä
kasviravinnosta; näin rapu vähentää pohjalle sedimentoituvaa ainesta sekä ehkäisee rehevöitymistä.
Jokirapu selviytyy kaikenlaisissa vesistöissä ja pärjää hyvin vähähappisissakin paikoissa; ihanteellisin
syvyysalue on ns. ranta-alueelta kolmeen metriin asti, mutta reilun 15 metrinkään syvyys ei ole
mahdottomuus.
100–300 jokirapua istutettuna Ahvenisjärveen varmasti hoitaa osuutensa vesiekosysteemin
kunnostumisessa, EDELLYTTÄEN kuitenkin, että ravut ovat sukukypsiä (3–4-vuotiaita) ja näin ollen
lisääntymiskykyisiä, jotta luontainen ylläpito jatkuisi katkeamattomana.
Istutus on kuitenkin syytä tehdä vasta 1–2 vuotta vaiheiden 1,2 ja 3 jälkeen, jotta kasvit ja simpukat
ovat kerenneet varmistamaan paikkansa järven kiertokulussa ja että laskeutuspatoaltaat ovat saaneet
vähennettyä liiallisia veden saasteita (suolot, öljy-/rasvaylijäämät, muut vieraat epäpuhtaudet).
5.) Lintukoto. Pohjois-rannalla, Ahvenisjärven länsipuolella sijaitsee rannan suuntaisesti n. 65 metriä
pitkä ja 15 metriä leveä kosteikon ja mättään välimuoto. Tämä alue erityisesti toimii järvellä olevien
lintujen levähdys- ja pesintäpaikkana. Jo useamman vuoden ajan sekä lintuja että niiden pesintää on
ilkivaltaisessa mielessä häiritty, mm. kivittämällä, kepittämällä, pesiä ja munia tuhoamalla.
Pesintärauha ja yleinen häiritsemättömyys on turvattava aitaamalla alue vesirajasta vesirajaan.
Kuitenkin niin, että aitaus sulautuu ympäristöön mahdollisuuksien mukaan ja jättää alareunaansa 30
cm korkean vapaan tilan, jotta linnut ynnä muu eläimistö voivat jatkossakin kulkea vapaasti.
Tälläkin toiminnalla on rehevöitymistä ehkäisevä vaikutus: Linnuston omaksuessa oman tilansa niiden
tuottamat jätökset keskittyvät kohdennetulle alueelle, vähentäen osaltaan muun järven rasitusta.
Veteen päätyneet jätökset puolestaan päätyvät sekä kalojen että rapujen ravinnoksi.
Näillä viidellä toimenpiteellä Ahvenisjärvi on täysin mahdollista saattaa itseään puhtaana pitäväksi.
Kuten aiemmin sanottua: Jokainen näistä keinoista jo yksinään kykenee parantamaan vedenlaatua,
mutta yhdessä niiden hyötyvaikutus on kiistaton.
Suolijärven Sonninotsanlahden perällä on ympärivuotisesti virtaava puro, mikä ensivaikutelmastaan
huolimatta toimii myös Etelä-Hervannan rakennettujen alueiden hulevesien avo-ojana ja saa
”puromaisen” olemuksensa vasta Ahvenisjärventien ja Arkkitehdinkadun ojarummulla. Sulamis- ja
sadekausina tämä avo-oja/puro -yhdistelmä kärsii ylivirtaumarasituksesta, kuljettaen lahteen
epäpuhtauksia sekä liikenteen päästöjä. Sonninotsanlahden yhdistää muuhun Suolijärveen vain noin
40 metriä leveä, parhaimmillaankin vain 6 metriä syvä vesikaistale Suolijärven uimarannan kohdalla.
Lahti on myös eriintyneenä järven pää tulo- ja laskuvirroista, merkiten ettei sen vesimassoissa
tapahdu säännöllistä virtaumaa, vaihtumista tai sekoittumista. Nämä yhdistettynä lahden perän
hulevesivalumaan rehevöittävät vettä järven muuten ollessa hyväkuntoinen.
Sonninotsanlahden kunnon edistämiseen voidaan soveltaa samoja keinoja kuin Ahvenisjärveen:
1.) Laskeutuspatoaltaat. Lahden perän puro on mahdollista padottaa neljästä kohtaa; ensimmäisenä
Ahvenisjärventien-Arkkitehdinkadun järvenpuoleiselta ojarummun edustalta; toisena maastoreitin
vanhan sillan alapuolelta; kolmantena kuntoradan ylityspaikan alapuolelta ja neljäntenä rantaviivalla
olevan puusillan lähiyläjuoksulta. Jokaiseen pisteeseen on mahdollisuus päästä tarvittaessa
työkoneella ja kaikki neljä pistettä olisivat vesiekosysteemin kannalta kannattavia tehdä.
2.) Vesi- ja upokaskasvit. Lahnaruohot toimivat tässäkin lahdenpoukamassa erinomaisesti; pohjan
sedimenttikerrostumat ovat Ahvenisjärveä vastaavat. Määrällisesti kuitenkin jo 200 kpl on hyvin
riittävä.
3.) Nilviäiset, eli iso- ja pikkujärvisimpukat. Kuin myös; molemmat sopivat lahden perälle hyvin, mutta
jo 150–200 kpl on riittävästi. Istutettavien on oltava sukukypsiä tai tulossa juuri sukukypsiksi.
4.) Jokiravut. Tässäkin tapauksessa ravut hoitavat kyllä osuutensa vesiekosysteemin kunnossapidosta.
Istutettavaksi kannaksi riittää 150–200 kpl, mutta edellytyksenä on yhä oltava rapujen sukukypsyys (3–
4 vuotta).
Nämä neljä toimenpidettä puhdistavat lahden vettä, lisäävät sen happipitoisuutta, parantavat
pohjasedimenttien laatua sekä merkittävästi vähentävät Suolijärven uimarannan kesäisiä
(sini)levälauttoja. Kyse ei siis ole ainoastaan ekologisesta vaan myös terveydellisestä
vesiympäristön parantamisesta.
Mahmoud Machaal (sd.)
Tampereella 16.12.2024