Jokaisen koti sijaitsee kunnassa. Se on maantieteellinen alue, johon me samaistumme. Siellä ovat juuremme. Kunta on jokaiselle tuttu, mutta kuitenkin omanlainen.
Se on tukenamme kaikissa elämämme vaiheissa, myös niinä vaikeimpina hetkinä.
Elomme kaikkina päivinä me tukeudumme kuntaan ja sen julkisiin palveluihin. Ne ovat jokapäiväinen vetemme, kotimme, lämpömme, sähkömme, joukkoliikenteemme ja turvamme.
Ensin on ihminen
Kaiken tämän keskiössä on ihminen, sinä ja minä. Me olemme ykkössijalla. Me olemme syy, miksi kunta ja palvelut ovat olemassa. Se kenelle tätä tehdään.
Parasta kaikessa, me saamme päättää, millaisen kodin teemme. Tulevaisuudessakin kunta on meidän yhteisten päätöksiemme lopputulos.
Voimme käpristyä sisäänpäin ja haikailla menneisiin vuosikymmeniin. Sillä tavalla ei rakenneta sosiaalisesti, ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävää, kasvavaa ja toisistamme huolehtivaa tulevaisuutta.
Lähivuosina käydään suuri arvokeskustelu. Mitä arvoja haluamme edistää? Millaisen tulevaisuuden lapsillemme rakentaa? Miten käytössä olevat resurssimme jaetaan eri palveluihin? Minkälaisia julkisia palveluja eri elämän vaiheessa saamme?
Vuonna 2023 kunnat muuttuvat peruuttamattomasti, mikäli hyvinvointialueet syntyvät. Hyvinvointialueet ottavat vastuulleen sosiaali- ja terveyspalvelut. Mikä on kuntien ja kaupunkien rooli ja merkitys vuoden 2023 jälkeen?
Hyvinvointiyhteiskunnan palveluille on moni taho laskenut hinnan, muun muassa terveyspalveluille, päiväkotihoidolle ja koulutukselle. Mutta paljonko maksaa inhimillisyys? Mikä on sen hinta? SDP:n on mahdollistettava julkisilla palveluilla jokaiselle suomalaiselle kotikunnassaan sosiaalisesti, ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävät elämän edellytykset. Ne luovat osaltaan hyvän ja inhimillisen elämän puitteet meille kaikille.
Arvot ovat kompassi
Arjen tiimellyksessä inhimillisyys ja yhteisöllisyys jäävät liian usein taka-alalle, vaikka juuri niistä ammentaa suomalainen arvopohja. Me kaipaamme osaksi yhteisöä. Yhteisen päämäärän eteen ponnisteleminen tuo merkitystä elämään.
Se antaa syyn pimeänä aamuna pukea ulkotakin ja painella viimassa kohti työmaata. Se antaa mahdollisuuden toimeentuloon ja hälventää huolia pärjäämisestä. Se luo eväät parempaan huomiseen meille kaikille.
Tätä ei ole kuitenkaan saatu, vaan sen eteen on ponnisteltu. On tehty rohkeita tulevaisuutta rakentavia päätöksiä. On nähty huomista pidemmälle, vuosikymmenien päähän. Välillä tuntematon pelottaa, hirvittääkin. Muutos ei kohtele kaikkia tasapuolisesti. Globaalin pandemian tuomassa kriisissä kohtaamme erilaisia vaikeuksia. Toisille se tarkoittaa toimeentulon menetystä ja vaikeita aikoja. Toisille koettelemus lisää henkistä kuormitusta, jopa siinä määrin, että apua tarvitaan. Varmaa on, että aiempi arki ei koskaan palaa. Se on luonnollinen osa yhteiskuntamme kehittymistä.
Epävarmuuden, pelon ja eteen piirrettyjen uhkakuvien keskellä arvot ohjaavat oikeaan. Ne yhdistävät meitä sosialidemokraatteja yli vuosikymmenten, yli sukupolvien ja yli vaikeiden aikojen.
Lauri Lyly
Tampereen pormestari