Tampereen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä kokousti 16.6. illalla. Kokouksessa valittiin ryhmälle puheenjohtajisto. Valtuustoryhmän puheenjohtajana toimii Pekka Salmi. Salmi on 46-vuotias ja toimi valtuustoryhmän puheenjohtajana myös edellisellä valtuustokaudella. Hän työskentelee toimitusjohtajana Tampereen Työväenyhdistyksessä. Kirsi Kaivonen valittiin ryhmän 1. varapuheenjohtajaksi. Kaivonen on 39-vuotias toisen kauden valtuutettu. Hän työskentelee Pirkanmaan pelastuslaitoksessa ensihoitajana. Antti Hiitti valittiin ryhmän 2. varapuheenjohtajaksi. Hiitti on 36-vuotias ensimmäisen kauden valtuutettu, joka työskentelee Tampereen Yliopiston normaalikoulussa kielten opettajana. Puheenjohtajiston valinta ryhmässä tapahtui yksimielisesti.
SDP säilytti kuntavaaleissa suurimman puolueen aseman ja kasvatti valtuustoryhmän kokoa yhdellä valtuutetulla. Tampereen Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä koostuu 17 varsinaisesta valtuutetusta. Lisäksi valtuustoryhmän kokouksiin päätettiin kutsua kahdeksan ensimmäistä varavaltuutettua.
Valtuustoryhmä käsitteli kokouksessaan myös pormestariohjelmaneuvottelujen pohjaksi asetettuja kysymyksiä, joihin ryhmä lähettää vastauksensa Anna-Kaisa Ikoselle perjantaiaamuna.