Tampereen SDP teki valintansa luottamustehtäviin

Tampereen SDP teki valinnat luottamustehtäviin edustajiston kokouksessaan 5.8.2021.
Kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi päätettiin esittää Ilmari Nurmista. Tampereen SDP on saamassa kaksi apulaispormestarin paikkaa, joista toiseen paikkaan esitetään Pekka Salmea. Salmi ottaa vastuulleen ensimmäiseksi kaksivuotiskaudeksi elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen lautakuntien apulaispormestarin tehtävät sekä toiseksi kaksivuotiskaudeksi kaupunkiympäristön palvelualueen lautakuntien apulaispormestarin tehtävät. Toiseen apulaispormestarin paikkaan esitetään Johanna Loukaskorpea, joka ottaa vastuulleen sosiaali- ja terveyslautakunnan apulaispormestarin tehtävät. Kyseinen tehtävä on kaksivuotinen, johtuen SOTEn siirtymisestä maakunnille.

Kaupunginhallitukseen päätettiin esittää varapuheenjohtajaksi Lauri Lylyä, sekä jäseniksi Aila Dündar-Järvistä ja Kirsi Kaivosta. Varajäseniksi esitetään Antti Hiittiä, Inna Rokosaa ja Sofia Julinia. Lauri Lylyä esitetään myös konsernijaoston puheenjohtajaksi. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi päätettiin esittää Ilkka Porttikiveä.

Lisäksi Atanas Aleksovskia esitetään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuuston puheenjohtajaksi.

Päätökset esityksistä luottamustehtäviin päätettiin yksimielisesti.