Tampereen Infra Oy:n lähtökohdat vahvana yhtiönä turvattiin

Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina 17.6.2019 esitystä Infra liikelaitoksen yhtiöittämisestä. Infra Oy:n tulevaisuudesta on käyty pitkään neuvotteluita, sen jälkeen kun alkuperäinen esitys palautettiin demarien toimesta uudelleen valmisteltavaksi. Demariryhmä halusi, että ennen Infra Oy:n perustamista on katsottava yhtiön ja Kaupunkiympäristön palvelualueen työnjako.

Tehdyssä rajapintaselvityksessä nousivat esiin kaksi vaihtoehtoa: vaihtoehto 0+, joka olisi tarkoittanut heikkoa yhtiötä ja vahvaa tilaajaa, sekä vaihtoehto 1, joka olisi tarkoittanut vahvaa yhtiötä ja heikkoa tilaajaa.

Olisimme toki voineet jatkaa yhtiöittämisen vastustamista, mutta sillä ei olisi ollut mitään saavutettavissa. Organisaatiomalli ei ole meille kuitenkaan ideologinen kysymys vaan tarkoituksenmukaisuuskysymys. Lähdimme tukemaan vahvan yhtiön mallia, kertoo Sd. valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi.

Pekka Salmi on tyytyväinen saavutettuun kompromissiin. Tampereen Infra Oy:n ja kaupungin välinen työnjako määritellään niin, että keskeiset rakennuttamisen toiminnot keskitetään kaupunkiympäristön palvelualueelle pääosin rajapintaselvityksen vaihtoehto 0+ mukaisesti ja Infra Oy:lle keskitetään kunnossapito- ja paikkatietopalvelut vaihtoehto 1 mukaisesti. Rakentamispalvelut säilyvät kuitenkin Infra Oy:ssa merkittävässä roolissa. Ensimmäisen viiden vuoden aikana rakentamispalveluita koskeva tilausten määrä Infra Oy:ltä on vähintään 10,0 milj. euroa vuodessa. Lisäksi rakentamispalveluita koskeva siirtyvän henkilöstön määrä arvioidaan vielä uudelleen.

Käsittelyssä oleva ratkaisu tarkoittaa nykyistä liikelaitosta vahvempaa infra-alan julkista toimijaa. Sen liikevaihto ja henkilöstömäärä on suurempi kuin tällä hetkellä. Nykyisen liikelaitosmallin pohjalta tällaista organisaatiota tuskin saataisiin aikaan. Ilman sosialidemokraattien panosta lopputuloksena olisi voinut olla myös heikko yhtiö, jolla ei olisi ollut tulevaisuutta. Perustettavalla yhtiöllä on selkeästi myönteinen tulevaisuus, kertoo Salmi.

Lisätietoja

Pekka Salmi
Puh. 050 565 8898