Tampereen kaupunginhallitus päätti käynnistää tänään yhteistoimintaneuvottelut mahdollisista lomautuksista. Neuvottelut koskevat sivistyspalvelujen ja Tampereen kaupunkiliikenteen henkilöstöä sekä mahdollisesti muita henkilöitä, joiden työ on vähentynyt koronavirustilanteen johdosta. Koronavirusepidemiasta johtuvat poikkeusolot lisäävät sosiaali- ja terveyspalvelujen tarvetta, mutta toisaalta vähentävät merkittävästi monien muiden kaupungin tarjoamien palvelujen kysyntää ja tarvetta.
Yhteistoimintaneuvottelut kestävät lain perusteella kaksi viikkoa, ja vielä on turha ennakoida lopputulosta. Mahdolliseen lomautustarpeeseen vaikuttaa epidemian eteneminen ja maan hallituksen tekemät päätökset esim. rajoitusten purkamisesta, joita saattaa tulla viikon sisällä.
– Mikäli rajoituksia puretaan ja esim. kirjastoja ja urheilupaikkoja avataan, mahdollinen lomautustarve pienenee, arvio SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi.
SDP:n valtuustoryhmän edustajat edellyttivät kaupunginhallituksen kokouksen yhteydessä, että lomautukset ovat viimeisin keino sopeuttaa henkilöstöä vallitsevaan tilanteeseen.
– Ensisijaisesti niille henkilöille, joiden työ on vähentynyt epidemian vuoksi, on etsittävä muuta työtä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa. Toiseksi on käytettävä vuosilomia ja vapaaehtoisia palkattomia vapaapäiviä. Lomautukset voivat tulla kysymykseen vasta viimeisenä keinona, kun muut keinot on käyty ensin läpi, linjaa Salmi.
Tampere ei ole kiirehtinyt yt-neuvotteluiden aloittamista. Pääosin kaikissa muissa pirkanmaalaisissa kunnissa yt-neuvottelut ovat käynnissä ja/tai lomautuksista on tehty päätöksiä. Yhteistoimintaneuvotteluiden käynnistäminen on kuitenkin tarkoituksenmukaista, koska työn vähentymisen kestoa ja lopullista laajuutta on tässä vaiheessa hyvin vaikea arvioida.
Lisätietoja:
SDP:n valtuustoryhmän pj. Pekka Salmi puh. 050 565 8898.