SDP Tampere ihmettelee Ikosen ulostuloja

Tampereen Sosialidemokraatit ihmettelevät neuvottelija ja pormestariehdokas Ikosen ulostuloja.

Ensi viikon alussa maanantaina 28.6 ovat alkamassa pormestariohjelman ja -koalition neuvottelut. Aivan neuvottelujen kynnyksellä neuvottelija ja pormestariehdokas Anna-Kaisa Ikonen (kok) on mitätöinyt pormestari Lauri Lylyn kaudella tehdyt saavutukset ja päätökset Aamulehden 24.6. julkaistussa haastattelussa.

Kuitenkin Tampereen kaupungin talous on ensimmäistä kertaa 10 vuoteen tasapainossa 2020 tilinpäätöksessä ilman koronatukivaikutuksia. Palveluita ei ole heikennetty, ja kasvaneisiin palvelutarpeisiin on yritetty vastata.

Tällä kaudella päätettyjä ja linjattuja isoja hankkeita ovat muun muassa uusi Tampereen Areenan rakentamispäätös, ratikan linjauspäätökset ja niiden rakentaminen, Tammelan stadion, Hakametsän Sport Campus, Sara Hildénin uusi museorakennus, Sorsapuiston tekojää, Kaupin urheilupuisto ja lisäksi ennätyskorkeat investoinnit päiväkoteihin ja kouluihin. Tämän lisäksi pormestari Lylyn johdolla on hoidettu Tampereella koronatilannetta, joka on pitkään pysynyt yhtenä maan parhaista.

– Tällaiset ulostulot murentavat yhteishenkeä ja edellytyksiä neuvotella hyvässä yhteistyössä.
Sosialidemokraatit ovat hyvin ihmeissään Ikosen haastattelun sisällöstä, sanoo valtuustoryhmän
puheenjohtaja Pekka Salmi.

Lisäksi Sosialidemokraatteja huolettaa pormestariehdokkaan 23.6. tehtyyn eduskunnan sote-päätökseen liittyvät ulostulot sosiaalisessa mediassa.

– Tamperelaiset ja elinkeinoelämä ovat antaneet tukensa ja kiitosta pormestari Lylyn kaudesta ja
toiminnasta. Siitä kertoo myös SDP:n vaalitulos Tampereen suurimpana puolueena. Puheissaan ja lausunnoissaan pormestariehdokas Ikonen korostaa sillanrakentajana toimimisen tärkeyttä, näkyykö tämä hänen uusimmissa ulostuloissaan, sanoo SDP Tampereen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Jyrki Koskinen.