Ensin Sanna Marinista tuli ensimmäinen tamperelainen pääministeri, sunnuntaina hänestä tuli ensimmäinen SDP:n tamperelainen puheenjohtaja. 34-vuotiaan Marinin poliittinen urakehitys hakee vertaistaan, sillä vuonna 2013 hänestä tuli Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen, kansanedustaja vuonna 2015 ja pääministeri viime vuoden joulukuussa.
– Uskon siihen, että kun teemme työtä yhdessä rohkeasti ja sydämen palolla, niin silloin myös pärjäämme. Me olemme täällä siksi, että haluamme muuttaa Suomea ja maailmaa tavallisten ihmisten kannalta paremmaksi tekemällä arjen tekoja, Marin sanoi valintansa jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.
Sanna Marinin mukaan SDP on onnistunut erittäin hyvin päättyneellä puoluekokouskaudella muodostamaan hyvän joukkuehengen.
– Haluan jatkaa tällä samalla linjalla. Uskon aidosti siihen, että ihmiset tuovat mukanaan omat vahvuutensa ja persoonansa siihen yhteiseen joukkueeseen, joka täällä puoluekokouksessa muodostetaan. Haluan johtaa puoluetta tavalla, joka tuo ihmisten vahvuudet myös käyttöön, Marinin sanoi valintansa jälkeen pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Uuden puheenjohtajan mukaan uusi puoluejohto kokoontuu myöhemmin käymään läpi niitä odotuksia, joita ”ihmisillä on tälle puoluekokouskaudelle”.
– Tätä kautta pyrimme yhdessä löytämään tavan toimia. En uskon siihen, että puheenjohtaja yksin määrittää, vaan uskon aidosti siihen, että keskustelemalla ja hakemalla näkökulmia saamme parhaiten vietyä Suomen ja SDP:n asioita eteenpäin.
Marin ei halua lähteä tekemään mitään radiaalia muutosta puolueen johtamisessa Antti Rinteen jälkeen. Kulunutta puoluekokouskautta Marin sanoi odottaneensa koko sen ajan, kun hän on ollut mukana SDP:n toiminnassa.
– Ohjelmatyö, johon on osallistunut satoja ihmisiä eri puolilta Suomea on ollut inspiroivaa ja innostavaa. Tämä on ollut työtä, jota haluan jatkaa. Olen ollut yhtenä ihmisenä luomassa sitä linjaa ja suuntaa, jonka me yhdessä tässä puoluekokouksessa asetamme, joten suurta muutosta ja mullistusta ei minun näkemykseni mukaan ole tulossa, Marin sanoi.
Marin mukaan SDP:ssä jatketaan tulevaisuusorientoitunutta, rohkeaa ja visionääristä tavoiteasettelua.
– Uskon siihen, että kun teemme työtä yhdessä rohkeasti ja sydämen palolla, niin silloin myös pärjäämme. Me olemme täällä siksi, että haluamme muuttaa Suomea ja maailmaa tavallisten ihmisten kannalta paremmaksi tekemällä arjen tekoja, Marin sanoi.
Yhdessä kestävään maailmaan
Sunnuntaina tehtiin yhdellä tavalla historiaa, kun puoluekokous hyväksyi periaatejulistuksen. Julistuksessa määritellään sosialidemokraattien perusarvot, tehtävät ja näkemykset tulevaisuudesta.
Periaatejulistus korvaa 21 vuotta sitten hyväksytyn ohjelman. Periaatejulistuksen tehtävänä on määrittää sitä arvopohjaa, johon SDP:n politiikka perustuu sekä antaa suuntaviivat sille, millaista sosialidemokratian tulee olla 2020-luvulla ja siitä eteenpäin.
Periaatejulistuksen keskeisenä ajatuksena on, että meillä kaikilla on kyky muuttaa maailmaa. Me pystymme yhdessä, demokratian keinoin, rauhanomaisesti ja toisiimme luottaen vaikuttamaan siihen, millainen on tulevaisuutemme.
Periaatejulistuksessa linjataan, että solidaarinen yhteiskunta toteutuu parhaiten hyvinvointivaltiossa, jossa vallitsee yksilön vapauksien, velvollisuuksien ja yhtäläisten mahdollisuuksien tasa-arvo. Jokaisella ihmisellä on oikeus tavoitella hyvää elämää.
Julistuksessa korostetaan lisäksi sitä, että yhteiskuntaa tulee päämäärätietoisesti rakentaa edistämään tasa-arvoa.
Teksti ja kuvat: Ismo Alhoniemi