SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne muistutti lauantaina puoluekokouksen puheessaan pohjoismaisen hyvinvointivaltion olevan ylivoimainen tapa järjestää yhteiskuntaa. Kehittämisen jatkuminen edellyttää, että myös jatkossa on kiinnitettävä erityinen huomio työikäisen väestön työhön osallistumiseen.
– Tarvitsemme pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja rohkeaa rakentamista, jotta kaikki kynnelle kykenevät saadaan työelämään kiinni, Rinne sanoi.
Antti Rinne valittiin SDP:n puheenjohtajaksi kuusi vuotta sitten; sunnuntaina puheenjohtajaksi valitaan pääministeri Sanna Marin. Puheessaan Rinne palasi kuuden vuoden takaisiin aikoihin.’
– Kun minut kuusi vuotta sitten valittiin puolueemme puheenjohtajaksi, halusin tarjota vaihtoehdon, jolla usko ja luottamus liikkeeseemme palautetaan. Ja halusin palauttaa oman itseluottamuksemme työhömme. Sillä kuten monesti olemme todenneet: SDP on parhaimmillaan silloin, kun se on rohkeimmillaan, Rinne totesi.
Pahimmillaan toivottomuus ja yhteiskunnan eriarvoisuus murentavat Rinteen mukaan luottamusta demokratian instituutioihin ja politiikan päätöksentekoon.
– Tästä demokratian ja oikeusvaltion rapautumisesta hyötyvät vain väärät profeetat, voimat, jotka haluavat kääntää kehityksen kelloa vuosikymmeniä, jopa vuosisatoja taaksepäin. Syyllisiä haetaan milloin toisista kulttuureista, milloin Euroopan unionista.
– Meidän on rohkeasti käytävä taisteluun näitä voimia vastaan. Meidän on hyökättävä väärän tiedon levittäjiä vastaan totuudella, toivolla ja teoilla. Työhön tarvitsemme jokaista: käymään toisia arvostavaa ja kunnioittavaa keskustelua, mutta oikaisemaan virheet ja erehdykset. Näyttämään totuuden, mutta paljastamaan valheet, Rinne sanoi.
Talouden pudotusta korjattava elvytyksellä
Puheessaan Rinne muistutti, ettei maailmanlaajuinen koronakriisi ole muuttanut tarvetta nostaa työllisyysastetta hyvälle pohjoismaiselle tasolle miksikään. Pandemian aiheuttamaa talouden pudotusta on Rinteen mukaan korjattava elvytyksellä.
– Emme saa enää toistaa aikaisempien talouskriisien virheitä. 1990-luvun laman ja finanssikriisin opetukset on otettava nyt vakavasti. Leikkauspolitiikalla emme voi rakentaa sosiaalisesti, taloudellisesti tai ekologisesti kestävää kasvua.
Rinteen mukaan huomattava vaikutus työllisyydelle on SDP:n pitkään ajamalla tavoitteella oppivelvollisuusiän korottamisesta ja toisen asteen maksuttomuudesta. Rinne tunnusti hänellä olevan vaikeuksia ymmärtää tämän tavoitteen kriitikoita.
– Onko kyse jostain pahasti vinoutuneesta elitismistä, korkeamman koulutuksen ja sen tarjoaminen mahdollisuuksien rajaamisesta harvempien, joidenkin yhteiskunnan etuoikeutettujen oikeudeksi?
– Muistamme hyvin, että myös peruskoulu-uudistuksen kovimmat vastustajat edustivat samoja yhteiskuntapiirejä. SDP:lle tämä ajattelu ei käy. Sivistys ja oikeus tavoitella täyttä potentiaaliaan kuuluvat jokaiselle yhteiskuntamme jäsenelle, taustasta tai lähtökohdista riippumatta, Rinne sanoi.
Sanna Marinista puheenjohtaja ennen lounasta
Sunnuntaiaamu käynnistyy paitsi periaatejulistuksen päätöskäsittelyllä, niin myös ja oikeastaan ennen kaikkea puheenjohtajan valinnalla. Rinne tekee tilaa pääministeri Sanna Marinille, jonka poliittinen ura on ollut häikäisevän nopea.
Myöskään puoluesihteerivalinnasta ei tarvitse järjestää vaalia, sillä Antton Rönnholm ei ole saanut haastajia.
Sen sijaan kolmesta varapuheenjohtajasta äänestetään. Ehdolla ovat Timo Harakka, Aki Lindén, Niina Malm, Matias Mäkynen, Ville Skinnari ja Jaana Ylitalo.
Puoluehallitus valitaan myös sunnuntaina, samoin kuin puoluevaltuuston puheenjohtaja. Valtuuston valinta sen sijaan tapahtuu vasta maanantaina.
Teksti ja kuvat: Ismo Alhoniemi