Pia Viitanen: ”Haluan nähdä tulevan kauden rakentamisen kautena, jolloin ihmisten hyvinvointi lisääntyy.”

– Olemme eläneet vaikeita aikoja ja nähneet kriisiä toisensa perään. Politiikassa on tehtävä työtä ihmisten turvallisen arjen eteen. Ihmisten täytyy pystyä luottamaan siihen, että heillä on toimeentulo, apua saa sitä tarvitessa, ja että palvelut toimivat.

Pia Viitanen valittiin ensimmäistä kertaa eduskuntaan SDP:n kansanedustajaksi vuonna 1995. Hän on toiminut myös asunto- ja viestintäministerinä sekä kulttuuri- ja asuntoministerinä. Suomalaisen sosialidemokratian konkari on nähnyt monenlaisia vaiheita 1990-luvun laman vaikutuksista koronapandemian seuraamuksiin. Viitanen ajattelee, että tämän vuoden eduskuntavaaleissa tehdään suuria valintoja sen linjan suhteen, miten maassamme tulevina vuosina edetään.

– Turvallisuus on se sateenvarjo, jonka alle mahtuu monenlaisia panostamisen arvoisia asioita. Palveluiden toimivuus, toimeentulo, harrastusmahdollisuudet, lähiöiden kehittäminen ja vaikkapa henkisen hyvinvoinnin vahvistaminen panostamalla kulttuuritalouteen ja kirjastoihin. Minä en pidä viisaana sitä, mitä jotkut kovasti korostavat, että Suomessa täytyisi lähteä jättimäiselle leikkauslinjalle. Uskon, että jos kurjistamislinjalle lähdettäisiin, tulisi se muutaman vuoden kuluttua erittäin kalliiksi.

– Kurjistamispolitiikassa menisivät kaikki ennaltaehkäisevät palvelut. Tästä seuraisi suuria ongelmia, joiden hoito tulisi maksamaan paljon. On inhimillisesti ja talouspoliittisesti viisasta tasapainottaa taloutta, mutta ei massiivileikkauksin, Viitanen ennakoi.

Tulevalla kaudella korjataan hoito- ja hyvinvointivelkaa

Kuluva hallituskausi on ollut erittäin poikkeuksellinen. Viitanen kuvailee, miten koronapandemian aikaan jouduttiin tekemään nopeita päätöksiä ja pohtimaan, miten vältetään yritysten konkurssit ja ihmisten joutuminen todella vaikeaan tilanteeseen. Myös Ukrainan sotatilanteen sytyttyä nopealla tahdilla jouduttiin tekemään pikaisia päätöksiä Suomen huoltovarmuuden ja turvallisuuden puolesta.

– Toivon, että tällaisina aikoina, kun tulevaisuudesta ei voi olla täysin varma, ihmiset jaksaisivat välittää toisistaan. Toivon, että politiikassa löytyy viisautta tehdä oikeudenmukaisia arvovalintoja. On torjuttava eriarvoistumista ja muuta mikä uhkaa, ellemme tee jotain.

– Tulevan kauden tärkeimpiä asioita on hyvinvointi- ja koulutusvelan korjaaminen. Saimme tällä kaudella aikaan paljon hyvää vaikeista tilanteista huolimatta. Resursseja kouluihin ja mielenterveyspalveluihin lisättiin lukuisissa lisätalousarvioissa, ja lisäksi saimme hoitajamitoituksen kuntoon. Toimet eivät kuitenkin ole olleet tähän mennessä riittäviä, vaan meidän täytyy mahdollistaa tavoitteista kiinni pitäminen.

Vaikean kauden aikana on Viitasen mukaan jääty jälkeen investoinneissa hyvin tärkeisiin asioihin.

– On paljon työtä tehtävänä, jotta saamme terveyspalvelut toimimaan hoitotakuun mukaisesti. Mielenterveyspalvelut ja koulujen tukipalvelut täytyy ehdottomasti saada kuntoon.

Kulttuuripalveluihin panostaminen on myös henkiseen hyvinvointiin panostamista. Kuva Hervannan toimintakeskuksen kirjastolta.

Katse Suomen tulevaisuuteen

Viitasen mielestä tulevalla kaudella ratkaisevaa on se, miten tulevaisuuteen panostetaan.

– Kun maailma on myllertänyt ja varmasti myllertää jatkossakin, oma sanomani on, että on tärkeää uskoa oikeudenmukaisuuden voittamiseen. Olen itse saanut voimaa rakkaan ystäväni ajatuksesta: ”Kyllä maailmassa on kuitenkin enemmän hyvää kuin pahaa.” Haluan nähdä tulevan kauden rakentamisen kautena, jolloin ihmisten hyvinvointi lisääntyy.

– Haluan nähdä, että tulevaisuuteen katsotaan tulevalla kaudella myönteisesti ja ryhdytään rakentamaan parempaa tulevaisuutta investointien kautta. Meillä on esimerkiksi syntymässä hienosti uutta työtä vihreän siirtymän kautta: yritykset ovat huomanneet ympäristöystävällisyyden olevan kilpailuvaltti. Osaaminen, koulutus, henkinen hyvinvointi, tutkimuksen kehittäminen ja luova talous ovat kohteita, joihin kannattaa investoida. Esimerkiksi luovaan talouteen panostamisen kautta voidaan saada paljon kasvua ja uutta työllisyyttä.

– Neljän vuoden päästä haluan nähdä Suomen maana, jossa olemme osanneet hyödyntää osaamistamme. Uutta kasvua on tullut kaikesta siitä, minkä hyvin osaamme: esimerkiksi ympäristöteknologiasta ja kulttuurin puolen avauksista. Samalla olemme huolehtineet ihmisten mahdollisuudesta hyvään elämään ja torjuneet eriarvoisuutta kouluissa. Olemme luoneet kaikille hyvät pärjäämisen mahdollisuudet – kaiken kaikkiaan onnistuneet tekemään vaikeassa tilanteessa viisaita valintoja, joiden ansiosta meillä menee neljän vuoden kuluttua paremmin, Viitanen kuvailee.

Nykytilanteessa jo kertynyt pitkä politiikan kokemus on valttikortti. Viitanen uskoo, että kokemus ja monenlaisten tilanteiden näkeminen parantaa toimintakykyä myös aikana, jolloin tulevaisuuteen liittyy paljon kysymysmerkkejä.

– Kokemus on tuonut minulle kyvyn katsoa kulloistakin tilannetta ja melkein tietää, miten missäkin tilanteessa kannattaa toimia, jotta saa asiansa läpi. Tätä ei joudu enää opettelemaan, Viitanen vakuuttaa. ­­­­­

Teksti: Milla Zuev

Kuvat: Milla Zuev