Tätä kirjoitettaessa lunta sataa ja pakkanen paukkuu nurkissa. Puut ovat saaneet kauniin lumikerroksen oksilleen. Ensimmäistä kertaa alkaa tuntua myös siltä, ettei joulu ole pelkkä kalenterimerkintä tietokoneen ruudulla, vaan ihan oikeasti kohta ovella. Mielen valtaa hyvänolon tunne ja rauha.
Joulun kristillinen sanoma on maallistumisen myötä jäänyt monessa perheessä taka-alalle. Joulu koetaan ennen kaikkea perhejuhlana, ja myös vuoden tärkeimpänä perhejuhlana. Joulun veroista juhlapäivää ei ole toista kulttuurissamme. Joulu kokoaa perheet ja ystävät yhteen viettämään yhteistä aikaa hyvän ruuan, tuoksujen ja tunnelmien parissa. Harva haluaa viettää joulua yksin.
Vuosien varrella on ollut hauska huomata ystävien ja sukulaisten piirissä, kuinka joulun traditiota rakennetaan perheissä monella eri tavalla. Yhtä ja samaa kaavaa ei ole. Perheet luovat omat perinteensä juhlistaa joulua. Ne siirtyvät usein sukupolvelta toiselle. Juurikin perinteet tekevät joulusta joulun. Kerron tässä muutamasta meidän perheen jouluperinteestä.
Kun muutimme aikanaan yhteen tulevan vaimoni kanssa, joulukuusen hankinta muuttui täysin. Kerrostaloalueen kasvattina olin tottunut hakemaan joulukuusen läheisen marketin pihasta. Vaimon perheessä oli puolestaan tapana hakea joulukuusi sukulaisten metsistä Vesilahdelta. Lumisessa metsässä rämpiminen ja sopivan kuusen valitseminen oli kaupunkilaispojalle hauska kokemus. Perinne kuusenhausta Vesilahdelta liitettiinkin osaksi joulun viettoamme. Myös lapsemme ovat ottaneet asian omakseen, ja vastustavat Plantagen-kuusia henkeen ja vereen.
Kyseessä on toki muutakin kuin kuusenhaku. Samalla reissulla muistelemme vaimon suvun vaiheita ja kotikontuja. Metsässä paistamme makkarat nuotiolla ja juomme pullakahvit. Kuusenhaku vahvistaakin lasten suhdetta luontoon ja sukujuuriinsa, mikä on hieno asia.
Lapsena jouluruoka oli pakollinen etappi matkalla kohti lahjojen avaamista. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän jouluruuan merkitys joulun vietossa kasvaa. Rakastan yli kaiken jouluruuan ja -leivonnaisten tuoksuja ja makuja. Ilman niitä joulu ei olisi joulu. Suunnittelemme joulupöytää huolella. Vuosien varrella menu on kasvanut ja monipuolistunut. Mutta edelleen joulupöydän ehdoton kunkku on kinkku. Odotan sitä vesikielellä viikkokausia. Perinteisesti laitan kinkun uuniin keskellä aaton vastaista yötä. Kypsyvän kinkun tuoksuun on mukava herätä. Pala joululimppua kinkun siivun kera on oiva tapa aloittaa jouluaatto. Joulupyhien jälkeenkin syön kinkkua aamupalaksi, päivälliseksi ja iltapalaksi. Usein mietin, miksi jouluruokia ja -herkkuja syödään vain yhtenä aikana vuodessa. Mutta jos näin ei olisi, juhla ei tuntuisi juhlalta.
Monet meistä muistavat täältä ikuisuuteen siirtyneitä omaisiaan jouluna. Vierailut Vatialan ja Vesilahden hautausmailla kuuluvat meidänkin perheen perinteisiin. Omaisia voi toki muistaa muinakin vuoden aikoina. Mutta jouluna tulee mieleen monia lämpimiä muistoja isovanhemmista, jotka on mukava siirtää sukupolvelta toiselle. Lisäksi hautausmaiden upeat kynttilämeret luovat karusta ympäristöstä henkeä salpaavan näyn. Toisinaan vierailemme Kalevankankaan hautausmaalla jouluaattona pelkästään tuhansien kynttilöiden vuoksi.
Oikein Rauhallista Joulun aikaa kaikille! Pitäkää kiinni omista jouluperinteistänne ja siirtäkää niitä nuoremmille sukupolville. Ne vahvistavat perhesiteitä ja tekevät joulusta joulun.
Pekka Salmi
Kirjoittaja on Tampereen kaupungin apulaispormestari ja
SD. valtuustoryhmän puheenjohtaja