Viime päivinä on käyty vilkasta keskustelua valtakunnan medioissa terveydenhuollon laajenevista ja kalliista vuokratyöjärjestelyistä. Ilmiö on syntynyt vähitellen ja siihen liittyy useita taustatekijöitä.
Jo 1990-luvun lopulla vaikeasta taloudellisesta lamasta toipuvassa Suomessa huomattiin, että terveydenhoitojärjestelmän henkilöstökulut ovat oiva säästökohde. Keskeisiä säästömekanismeja olivat varahenkilöstöjen irtisanomiset ja sijaiskiellot. Nämä toimet vaikuttivat erityisesti hoitohenkilöstön työssä jaksamiseen. Lääkärien kaikkoaminen julkisen sektorin töistä käynnistyi 2000-luvun alussa, kun ensimmäiset kansainvälisten sijoitusyhtiöiden hallussa olleet vuokratyöyritykset rekrytoivat ensin lääketieteen opiskelijoita päivystystöihin ja 2010-luvulta lähtien lääkärikuntaa jo laajemmin. Tämän on osaltaan mahdollistanut lääkärikoulutuksen merkittävä kasvu viimeisten 20 vuoden aikana, jolloin julkisellekin puolelle on riittänyt vielä lääkäreitä, mutta myös usean hallituskauden yli menevä valtakunnan tason päättäjien kykenemättömyys puuttua ilmiöön. Myös Kuntaliitto aktiivisena julkisen sektorin henkilöstöpolitiikan linjaajana on pitänyt tästä aiheesta matalaa profiilia.
Yksityisten terveysyritysten laajentaessa toimintaansa edelleen 2020-luvulle tultaessa on poliittiseen keskusteluun ujutettu termi valinnanvapaus, mikä on tuonut lisää vauhtia tälle kehitykselle, tämä lienee ollut joidenkin poliittisten tahojen intressi. Ei ole sattumaa, että koko sote-uudistus oli pitkäkestoinen ja työläs prosessi ennen kuin sinänsä melko ilmeinen tavoite saavutettiin.
Nämä vuokratyöjärjestelyt puukottavat armotta selkään julkisen terveydenhuollon heikkoja kohtia, jäykkää ja vanhakantaista henkilöstöpolitiikkaa ja palkitsemisjärjestelmiä sekä hierarkista johtamistapaa. Taloudelliset hyödyt valuvat suoraan veronmaksajien taskuista sijoitusyhtiöiden ja ammatinharjoittajien verottomille osinkotileille. Mitä pitempään tilanteen sallitaan jatkua, sen räikeämmin korostuu eriarvoisuus sekä palkassa että työoloissa virassa olevien ja vuokrakonsulttien välillä. Kukaan vaativan ammatillisen koulutuksen hankkinut asiantuntija, olipa hän sairaanhoitaja, psykologi, lääkäri tai joku muu, ei halua tehdä töitä suolakaivoksessa. Halvalla ei hyvää saa eikä pakko ketään motivoi.
Hyvinvointialueiden on nyt nopeasti ryhdyttävä valtakunnan tason yhteistyöhön tämän järjestelmäämme uhkaavan kehityksen pysäyttämiseksi. Työhön tarvitaan sekä uudenlaisia johtamiseen ja henkilöstön työolojen hallintaan kohdistuvia toimia että merkittäviä vuokratyövoiman käytön rajoittamiseen tähtääviä yhteisiä linjauksia siten, että vähintään kriittiset perustoiminnot on mahdollista turvallisesti ylläpitää.
Ulla Kampman
aluevaltuutettu, kaupunginvaltuutettu