Lauantaina Tampere-talossa alkava SDP:n puoluekokous on 45 edeltävään kokoukseen verrattuna hyvin poikkeuksellinen. Koronaviruksen myötä kokouksen järjestelyt ja työskentely ovat tiukat ja esimerkiksi osallistujamäärää on rajoitettu hyvin voimallisesti.
Näkyvin muutos normaalikäytäntöön on kokousedustajien jakaminen kahteen ryhmään, jotka eivät kohtaa toisiaan Tampere-talossa.
46. SDP:n puoluekokous oli määrä järjestää toukokuussa ja lauantaina alkavan kokouksen on mahdollistanut poikkeuksellisen suuret muutokset järjestelyissä. Kokouksen osallistujamäärää on rajoitettu merkittävästi ja niinpä seuraajat sekä kutsuvieraat eivät saavu Tampere-taloon. Riskien minimoimiseksi sisälle pääsevät 500 kokousedustajan ohella vain sääntömääräiset osallistujat, tiedotusvälineiden edustajat ja tarvittava henkilökunta.
Näkyvin muutos normaalikäytäntöön on kokousedustajien jakaminen kahteen ryhmään, jotka eivät kohtaa toisiaan Tampere-talossa. Kokoussalit ovat Iso Sali ja Sorsapuistosali. Ryhmät työskentelevät ja ruokailevat eri tiloissa eli käytännössä puoluekokous järjestetään kahdessa kokoussalissa, joiden välillä on videoyhteys. Myös muille kokoukseen osallistuville on määritelty istumapaikat kokoussaleissa riittävin turvaetäisyyksin.
Jokaisella ryhmällä eli kokousedustajilla, sääntömääräisillä kutsuttavilla ja tiedostusvälineiden edustajilla on määritelty omat kulkureitit ja tilat, joissa on lupa olla.
Työskentely puoluekokouksessa on tuotu täysin uuteen aikaan, digiaikaan. Digitaalisena työskentelyalustana toimii Howspace-sovellus, joka on ollut muutaman kuukauden ajan kokousedustajien käytössä. Kokousedustajat tekevät kokouksen puheenjohtajistolle esitettävät puheenvuoropyynnöt tämän sovelluksen avulla.
Puoluekokouksen asiaäänestyksetkin toteutetaan uudella tavalla: perinteisen lappuäänestyksen korvaa radioaalloilla toimivat äänestyskapulat. Sen sijaan henkilövaalit käydään edelleen uurnavaalina.
Varapuheenjohtajista päästään äänestämään
Tampereella valitaan SDP:n uudeksi puheenjohtajaksi pääministeri Sanna Marin. Puoluesihteeriksi on ehdolla Antton Rönnholm, mutta kolmesta varapuheenjohtajan nimestä äänestetään. Ehdolla ovat Timo Harakka, Aki Lindén, Niina Malm, Matias Mäkynen, Ville Skinnari ja Jaana Ylitalo.
Puoluevaltuuston puheenjohtajaksi ovat ehdolla Aki Lindén ja Sirpa Paatero.
SDP:n puoluekokous pidetään Tampereella kuudennen kerran. Ensimmäinen puoluekokous Tampereella oli vuonna 1905 ja kyseessä oli SDP:n neljäs puoluekokous. Vuonna 1913 paikkana oli edelleen Tampereen työväentalo ja kyseessä oli kahdeksas puoluekokous. 16. puoluekokous järjestettiin vuonna 1933 ja edelleen Tampereen työväentalolla.
Kun Tampereelle kokoonnuttiin 29. SDP:n puoluekokoukseen, oli vuosi 1972 ja kokouspaikaksi oli vaihtunut Sampola. 39. puoluekokous järjestettiin vuonna 2002 Tampere-talossa.
Tampereen 20 edustajaa ovat Lyly Lauri, Salmi Pekka, Läärä Kaisa, Rokosa Inna, Kallio Kalle, Julin Sofia, Ojakangas Aki, Kanerva Esa, Auvinen Jarkko, Eskonen Lasse, Kampman Ulla, Tervo Anne, Liikka Jyrki, Vatanen Kaisa, Nurmio Kirsi, Leino Joanna, Vulli Miina, Mikkola Outi, Kuusinen Marie ja Laine Annika.
”Olen ylpeä, kun kokous on Tampereella”
Tampereen pormestari Lauri Lyly on toista kertaa varsinaisena puoluekokousedustajana. Useita kertoja mies on ollut kutsuvierana, joten ”meno” puoluekokouksessa on toki tuttu. Tosin tällä kertaa melkoisesti uudistetussa muodossa.
– Tuntuu hienolta ja tunnelma on korkealla, kun puoluekokous on Tampereella. Olen ylpeä siitä, että Tampere on isäntäkaupunki ja kuten aiemmillakin kerroilla, niin nytkin Tampereella tehdään isoja päätöksiä, Lyly sanoo.
Lylyn mukaan hallituspuolueen ja etenkin pääministeripuolueen puoluekokousta seurataan ympäri maan suurella mielenkiinnolla.
– Puoluekokouksen linjauksilla ja päätöksillä tulee olemaan valtakunnallista merkitystä, kun niitä tehdään pääministeripuolueen kokouksessa. Mielenkiinto meitä kohtaan on suurempi kuin oppositiossa ollessamme, sanoo Lyly.
Korona tuo oman mielenkiintonsa ja Tampereen pormestarina Lyly on aitiopaikalla näkemässä, kuinka kokousjärjestelyt Tampere-talossa onnistuvat. Luottamus kaiken toimimiseen on täydellinen.
– Kieltämättä kansalaisjuhlan tunnelma latistuu, kun osallistujat eivät voi vapaasti tavata toisiaan ja tapahtumat talon ulkopuolella jäävät pois, Lyly toteaa.
Kokous striimataan SDP:n Youtube-tilille
Teksti ja kuva: Ismo Alhoniemi