Jonna Hietala on yksi uusimista SDP:n jäsenistä. Joulukuussa puolueeseen ja Rantaperkiön työväenyhdistykseen liittynyt Hietala on demariperheestä, mutta vasta viime vuoden tapahtumat saivat Hietalan hakeutumaan jäseneksi.
– Haluan muistuttaa kaikille, kuinka hieno puolue meillä on ja kuinka hienoa työtä se on tehnyt. Työläisperheen tyttärenä koen tärkeäksi tehdä työtä SDP:n hyväksi, Hietala sanoo.
Parkanossa syntyneen, Tampereella ja Helsingissä asuneen sekä uudelleen Tampereelle muuttaneen Jonna Hietalan elämänvaiheet ovat kuin elokuvasta. Helsingissä Hietala työskenteli toimittajana ja viimeksi laajalevikkisen Kotivinkin toimituspäällikkönä. Elämän kulkusuunta muuttui, kun hän sairastui burn outiin ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että hiukan päälle kolmikymppisenä ura toimittajana on huippukohdassa.
– Irtisanouduin ja muutimme takaisin Tampereelle. Olen lapsesta lähtien harrastanut käsitöitä ja sain päähäni perustaa lankakaupan. Niinpä vuonna 2011 harrastuksesta tuli ammatti. Omistin liikkeen 4,5 vuotta, jona aikana se muuttui isoksi jutuksi.
Kerran toimittaja, aina toimittaja. Lankakerien keskellä syntyi ajatus kansainvälisen neulelehden perustamisesta. Tästä myöhemmin.
Yhteiskunnallisista kysymyksistä ja politiikasta nuoruudesta asti kiinnostunut Hietala sanoo työläisperheen tyttärenä kokevansa tärkeäksi tehdä työtä SDP:n hyväksi. Jollain tasolla Hietalan ajatuksissa oli pitkään kytenyt ajatus liittymisestä SDP:hen, kunnes viime vuonna oli aika tarttua ajatuksista tekoihin.
Puolueen jäsenyys ei rakennu vain jäsenmaksun varaan
Hietala huomauttaa aika harvan hänen ikäluokastaan kannattavan demareita.
– Elämä opettaa ja oma elämäni on tuonut minulle monia tärkeitä kokemuksia. Olen nähnyt arkitodellisuuden laidasta laitaan, jossa toisessa laidassa on omien vanhempieni ahkerointi perheen talouden eteen ja toisessa laidassa taloudellisesti hyvin menestyvän oman yrityksen johtaminen, toteaa Hietala.
Hietala ei liittynyt SDP:hen vain maksaakseen jäsenmaksuja, vaan hän on halukas lähtemään mukaan politiikkaan ja rakentamaan yhteisöllisyyttä. Sosialidemokraattisten ajatusten hyväksi työskenteleminen voi tarkoittaa vaikkapa ehdokkuutta kuntavaaleissa.
– Haluan vaikuttaa ja tätä vaikuttamista voi tehdä monella tavalla sekä monella tasolla. Lähtisin hyvin mielelläni mukaan politiikkaan, sanoo Hietala.
”Yhtäkkiä olimme maailman suurin neulelehti”
Palataan tämän jutun alkuun eli maailman suurimpaan neulelehteen, joka päätoimittaja ja toinen perustaja sekä omistaja Hietala on.
Jossain vaiheessa lankakaupan pyörteissä ideoita pursuava nainen sai idean hyvin tehdystä ja tyylikkäästä käsityölehdestä. Syntyi neulelehti Laine (nimi on ranskaa ja tarkoittaa villaa), jonka ensimmäinen numero tuli ulos joulukuussa 2016. Loppu onkin vertaansa vailla olevaa historiaa. Laine on päätoimittaja ja omistaa menestyvän yrityksen ystävänsä kanssa.
– Yhtäkkiä olimme maailman suurin neulelehti. Lehti ilmestyy kolme kertaa vuodessa ja jokaista numero myydään 18 000 kappaletta eli koko painos. 30 prosenttia lehdistä ostetaan Yhdysvalloissa. Meistä on sanottu, että olemme uudistaneet kansainvälistä neulekenttää, sanoo Hietala.
14. helmikuuta ilmestyy ensimmäinen neulontakirja, jonka ensimmäinen 5 000 kappaleen painos on jo myyty loppuun.
Hietalan osaamista some-viestinnässä ja -markkinoissa on syytä hyödyntää sekä ottaa oppia. Instagramissa yhtiöllä Laine Publishingilla on peräti 91 000 seuraajaa, mikä kertoo kaiken olennaisen Hietalan suhtautumisesta somen merkitykseen.
– On kysymys lehden julkaisemisesta tai politiikan tekemisestä, niin jos halua vaikuttaa, on oltava sosiaalisessa mediassa. SDP:n jäsenten ja etenkin poliitikkojen on julkaistava somessa, jaettava muiden julkaisuja, tykättävä ja kommentoiva.
– Minusta on surullista, kun somea edelleen ylenkatsotaan sen sijaan, että muistettaisiin politiikan olevan henkilöbrändäystä. Yhtiökumppani Sini Kramer ja minä olemme halunneet antaa jotain sielustamme ja nyt ihmiset tietävät, meidän olevan Laineen takana, Hietala huomauttaa.
Teksti ja kuvat: Ismo Alhoniemi
