Jenni Kalliomäki, 41, työskentelee Fimlabin laboratorioissa laboratorionhoitajana, keskuslaboratorion analytiikassa ja Taysin ensiavussa ja osastoilla näytteenottajana. Hän on ehdolla kevään 2025 kuntavaaleissa Tampereella.
Tilannetta laboratorioissa Kalliomäki kuvailee haastavaksi.
– Sairastuneiden määrä ei ole vähentynyt. Rahaa ei ole, mutta palveluntarvetta on. Henkilöstö on kuormittunutta työmäärän vuoksi. Fimlabissa on myös tällä hetkellä muutosneuvotteluja, joista johtuen lisää henkilökuntaa ei ole palkattu, vaikka tarvetta olisi. Sijaisuuksiinkaan ei välttämättä oteta tekijöitä. Näytemäärät ovat jonkin verran vähentyneet, mutta töitä tehdään silti liian pienellä porukalla, joten paljon ylitöitä tulee, Kalliomäki kuvailee.
Lisää päiväkotipaikkoja ja kouluja
Kuntavaaliehdokkaana Kalliomäki haluaa vaikuttaa erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointiin, sekä oman asuinalueensa Atalan asioihin. Hän itse on neljän lapsen äiti – kolme lapsista on kouluikäisiä ja yksi päiväkoti-ikäinen.
– Tampereella on puutetta päivähoidon järjestämisessä. Päiväkotipaikkoja on liian vähän. Myös kouluasioiden järjestämisessä on puutteita. Esimerkiksi Atalasta yläkoulu puuttuu kokonaan. Yläkoululaisia pompotellaan paikasta toiseen, kun mihinkään ei mahdu, Kalliomäki toteaa.
Kalliomäelle on tärkeää, että palvelut olisivat helposti tavoitettavissa, ja että ne löytyisivät omalta asuinalueelta.
– Atalankin alueella on paljon lapsia ja nuoria, mutta päiväkoteja ja kouluja ei sinne tule lisää. Puuttuvatko alueelta päättäjät, jotka ajaisivat näitä asioita, Kalliomäki kysyy.
Kokenut vaikuttaja
Ehdolle kuntavaaleihin Kalliomäki kuvailee lähteneensä, sillä että hän on helposti houkuteltavissa moneen mukaan – nytkin häntä pyydettiin ehdokkaaksi. Hän kertoo haluavansa olla mukana vaikuttamisessa ja päätöksenteossa.
– Jos haluaa, että asioihin tulee muutos, niin jotain täytyy myös itse tehdä, Kalliomäki sanoo.
Kalliomäki kuvailee itseään sanavalmiiksi – hän nostaa mielellään epäkohtia esiin. Hänen vaikuttamisuransa on lähtenyt omasta ammatillisesta edustamisesta.
– Olen esimerkiksi Suomen bioanalyytikoiden puheenjohtaja. Vaikuttamistyöni on tähän asti ollut oman alani ammattilaisten edun ajamista ja näkyvyyden tuomista alallemme. Nyt olen myös Tehyn valtuutettuna ja STTK-edustustossa. Haluan vahvasti olla mukana vaikuttamassa ja päättämässä asioista. Minussa on nähty potentiaalia moneen, ja minua on kiitetty siitä, että vien asioita oikeasti eteenpäin, Kalliomäki toteaa.
Valtuutettuna Kalliomäki perehtyisi asioihin perinpohjaisesti ja haluaisi varmistua siitä, että päätökset tehdään kuntalaisten parhaaksi.
Teksti: Milla Zuev
Kuva: Jenni Kalliomäki