Ilmari Nurminen, 32, on toisen kauden kansanedustaja. Hänen työnsä keskiössä on halu panostaa ihmisten hyvinvointiin: niin sosiaaliseen, taloudelliseen kuin terveydelliseenkin.
– Minun vastuullani on SDP:n eduskuntaryhmässä sote-lakien neuvottelu ja valmistelu. Kuluvalla vaalikaudella olemmekin saaneet läpi monia merkittäviä uudistuksia, kuten vanhustenhoidon henkilömitoituksen, hoitotakuun ja vammaispalvelulain. Olen aina halunnut vahvistaa ihmisten hyvinvointia.
Nurminen on myös Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Tällä vaalikaudella hän on järjestänyt säännöllisesti klinikoita, joissa kuullaan kansalaisia ja etsitään yhdessä ratkaisuja tärkeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Tälle toiminnalle Nurminen toivoo jatkoa ja mahdollisesti laajentumistakin.
Vaalikauden suuriksi onnistumisiksi Nurminen mainitsee myös oppivelvollisuusuudistuksen ja toisen asteen maksuttomuuden.
– Tässä kaikessa kuitenkin vielä riittää työtä: haluan jatkaa ponnistuksiani paremman vanhustenhoidon, koti- ja omaishoidon, perusterveydenhoidon ja hoitotakuun toteutumisen puolesta, Nurminen kuvailee.
Nurminen kertoo aina halunneensa taistella niiden ihmisten puolesta, jotka ovat yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa.
– Kaikin puolin reilu yhteiskunta, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ovat sitä, mitä työssäni haluan tavoitella.

Ihmisten kuunteleminen on Nurmiselle tärkeä osa niin kansanedustajan työtä kuin vaalityötäkin. Tampereen Kauppahalli on tarjonnut monia mahdollisuuksia merkittäviin kohtaamisiin.
Reilu yhteiskunta
Suomessa hinnat ovat kauttaaltaan nousseet voimakkaasti. Tämä vaatii Nurmisen mukaan selkeästi menosopeutuksia ja tulopuolen vahvistamista, mutta oikeudenmukaisesti – laskua ei tule siirtää pienituloisille.
– Meidän tulee huolehtia kaikkien toimeentulosta. Toimeentulosta huolehtimiseen kuuluvat myös reilut työelämän pelisäännöt ja työllisyyden vahvistaminen edelleen, vaikka tällä vaalikaudella työllisyys on jo noussut todella hyvin.
– Neljän vuoden kuluttua haluan nähdä Suomen koulutuksen kärkimaana ja yhteiskuntana, joka on taas piirun verran kestävämpi sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti. Haluan nähdä, että mitä tahansa haasteita tulevaisuus tuokaan, pystymme niistä selviytymään siten, että kaikki pidetään mukana.
Teksti: Milla Zuev
Kuvat: Milla Zuev