Farhad Noori, 24, omistaa nuoresta iästään huolimatta jo kaksi yritystä: Asanpalvelut Oy:n sekä Asan Oy:n. Hän toimii myös Keskustorin Kioski Centerin yrittäjänä. Hänen omat yrityksensä tuottavat esimerkiksi elintarvike-, siivous,- ja rakennuspalveluja.
Noori on ehdolla kevään kuntavaaleissa.
Voiko Suomessa elää näin?
Ehdokkaaksi kuntavaaleihin Noori lähti halusta päästä auttamaan ihmisiä. Erityisesti taannoinen kohtaaminen itkevän nuoren miehen kanssa ruokajonossa inspiroi Nooria lähtemään itse vaikuttamaan asioihin. Hän itse meni alun perin ruokajonoon tervehtimään ystäviään, jotka toimittivat sinne jaettavaa tavaraa.
Nooria järkytti tilanne, jossa nuori mies ei Suomessa ollut saanut apua mistään.
– Halasin itkevää nuorta miestä. Hän kertoi muuttaneensa Tampereelle Oulusta, mutta ei ollut saanut mistään tukea, eikä töitä. Hän oli ollut kaksi päivää nälässä, ja soittanut jollekin taholle, ilmeisesti sosiaalipalveluihin. Täältä oli neuvottu, että täytyy lähteä ruokajonoon, Noori kertoo.
Nuoren miehen tilanne oli erittäin vakava.
– Kävimme hänen asunnollaan. Postin mukana oli tullut myös häätöilmoitus. Avasin hänen jääkaappinsa, joka oli täysin tyhjä. Pakastimessa oli mansikkaa, jota hän oli syönyt viime yönä uunissa lämmitettynä. En voinut uskoa, että Suomessa elää ihminen tällä tavalla, Noori jatkaa.
Asunnolla käytyään Noori lähti nuoren miehen kanssa Kalevan Prismaan ostamaan elintarvikkeita. Asunnolle palattuaan he alkoivat ratkoa tilannetta. Noori otti Käräjäoikeudelta tulleen häätöilmoituksen, ja lopulta yhteys vuokranantajaan saatiin. Häätö saatiin onneksi vielä peruutettua neuvottelemalla ja rästivuokrien maksusta sopimalla.
– Tämä ei ole vain yksi tarina. Liian moni nuori, pienyrittäjä ja eri-ikäinen ihminen jää ilman apua ja mahdollisuuksia. Elämässä ei aina ole toivoa, mutta me voimme yhdessä muuttaa tämän. Olen nähnyt, kuinka vaikeaa on, kun tukea ei ole saatavilla, Noori toteaa.
Jokainen voi auttaa
Nuoren miehen tarina sai onnellisen lopun. Lopulta rakennusalalta tullut nuori sai Noorin avulla työpaikan. Hän on sanonut Noorille, että olisi tehnyt itsemurhan, ellei olisi tavannut tätä. Tällä hetkellä vakavassa tilanteessa ollut nuorukainen on työelämässä.
– Oikeasti jokainen meistä pystyisi auttamaan ihmistä eteenpäin. Olin oikeasti hämmentynyt, kun kuulin hänen tarinansa. Suomessa kaikilla pitäisi olla tasa-arvo, ja etenkin nuorten pitäisi oikeasti saada tukea, Noori toteaa.
Noori uskookin vahvasti, että nuorilla on tarjota yhteiskunnalle paljon mahdollisuuksia.
– Nuorilla tulee olla mahdollisuus kehittää taitojaan ja rakentaa parempaa tulevaisuutta. Nyt meillä on paljon nuoria, jotka eivät välttämättä edes poistu kotoaan lainkaan. Nuorille pitäisikin tarjota erilaisia tiloja, kuten nuorisokeskuksia, joissa he voisivat tavata toisiaan. Tiloissa pitäisi olla henkilökuntaa, joka auttaisi nuoria, Noori sanoo.
– Valtuutettuna pyrkisin luomaan parempaa yhteiskuntaa, Noori päättää.
Teksti: Milla Zuev
Kuva: Amir Hayat