Ele Rantasalmi, vaalien alla 23 vuotta täyttävä hallintotieteiden opiskelija ja toista vuotta Tampereen demarinuorten puheenjohtajana toimiva nuori, suuntaa kohti kunta- ja aluevaaleja kolmella keskeisellä teemalla. Näitä ovat työelämä, asuntopolitiikka ja turvallisuus.
– Olen jo miettinyt valtuustoaloitteita kaikista näistä kolmesta teemasta. Valtuutettuna pyrkisin olemaan lähellä kuntalaisia ja heidän ydinkysymystensä äärellä. Monet sosialidemokraatit keskittyvät enemmän palvelukysymyksiin, jotka ovat todella tärkeitä, mutta esimerkiksi asuntopolitiikan ja työelämän asiat voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Julkisen puolen tulisi mielestäni toimia aktiivisesti kuntalaisten työpaikkojen varmistamisessa ja asuntotuotannon riittävyydessä, Rantasalmi sanoo.
Työelämä: sosiaaliset kriteerit esiin
Työllisyyspalveluiden vetovastuun siirryttyä kunnille, on Rantasalmi pohtinut, miten tamperelaista työelämää voidaan uudistaa – miten esimerkiksi työttömien tarpeet otetaan huomioon, ja toisaalta, miten uutta työvoimaa koulutetaan. Rantasalmi haluaa painottaa sosiaalisten kriteerien tärkeyttä kuntien hankinnoissa.
– Tampere on todella suuri hankkija Pirkanmaan alueella. Pohdin, miten voisimme vastuuttaa yrityksiä esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen, ja toisaalta nuorten ottamiseen oppisopimuskoulutuksiin. Näihin voitaisiin vaikuttaa kunnan hankintojen kautta, Rantasalmi toteaa.
– Tampereen kaupunki on suuri työllistäjä palvelusektorilta rakennustyömaille asti. Kaupungin tulisi ottaa selkeämpi rooli sosiaalisten kriteerien hyödyntämisessä. Julkisiin hankkeisiin palkatusta työvoimasta tietyn prosentin pitäisi olla pitkäaikaistyöttömiä, ja esimerkiksi oppisopimusvelvoitteella työmaille voitaisiin ottaa nuoria. Kun käytetään julkista rahaa, tehdään se vastuullisesti, Rantasalmi lisää.
Kaupungilla on Rantasalmen mukaan ehdottomasti parantamisen varaa ulkomaisen työvoiman hyväksikäytössä. Hän on itse ehdottanut, että ulkomaisen työvoiman riistoa vastaan tulisi tehdä torjuntaohjelma. Lisäksi alihankintaketjut tulisi laittaa mahdollisimman minimiin, jotta valvonta toimisi työmailla ja työpaikoilla.
Asuntopolitiikka: Pula uhkaa jo tänä vuonna
Tampere on Suomen vetovoimaisimpia kaupunkeja. Kaupunkiin muuttaa paljon ihmisiä, ja asuminen kallistuu. Asuntopolitiikassa Rantasalmi painottaa rohkeutta investoida uusien asuntojen rakentamiseen, ekologisuutta, sekä segregaation ehkäisyä.
– Meitä uhkaa asuntopula jo tänä vuonna. Helsingissä Eveliina Heinäluoma on ehdottanut laajaa asuntoinvestointiohjelmaa. Samanlaista henkeä tarvittaisiin myös Tampereella, jotta täällä riittäisi ihmisille asuntoja, ja että asuntojen hinnat eivät pääsisi karkaamaan käsistä, Rantasalmi toteaa.
Rantasalmi muistuttaa, että tällä hetkellä erityisesti opiskelijoiden ja lapsiperheiden on hankala löytää asuntoja Tampereelta. Tähän tarvittaisiin Rantasalmen mukaan suuria panostuksia kaupungilta ja rohkeutta investoida rakentamiseen.
Ekologiset ratkaisut voisivat tarkoittaa esimerkiksi puukerrostalojen rakentamista.
– Puukerrostalot ovat paitsi viihtyisiä ratkaisuja asukkaille, myös ekologisia. Ongelma on, että kun kaupunki on yrittänyt rakennuttaa puukerrostaloja, kotimaisia rakennusyrityksiä ei ole tahtonut löytyä. Kaupunki voisi perustaa esimerkiksi Tampereen Infran kaltaisen kuntayhtiön hoitamaan puukerrostalorakentamista. Tätä voidaan soveltaa laajemminkin: jos yksityiseltä ei löydy tekijää johonkin kaupungin julkiseen hankkeeseen, pitäisi kunnalla olla ainakin harkinnassa, että pystyttäisiin itse toimimaan sillä alueella ja suorittamaan ne tehtävät, joihin yksityiset eivät pysty, Rantasalmi sanoo.
Turvallisuus: Asuntopolitiikka ja hybridiuhat
Rantasalmen mukaan kaupungilla on suuri rooli oman alueen turvallisuuden varmistajana, etenkin ennaltaehkäisevästi.
– Asuntopolitiikalla voidaan vaikuttaa paljon siihen, onko meillä segregoituneita alueita ja huonosti voivia lähiöitä, vai voimmeko pitää kaikki alueet mukana kehityksessä ja hyvinvoinnissa. Ei saisi olla alueita, joilla asuu vain huonosti voivia ihmisiä, Rantasalmi toteaa.
Lisäksi kaupungin tulisi panostaa Rantasalmen mielestä myös kriittisen infrastruktuurin suojeluun. Hän viittaa ulkoisiin hybridiuhkiin sekä esimerkiksi Tampereella tapahtuneeseen vesitorniin murtautumiseen.
– Kriittisen infran suojeluun tulee panostaa, ettei vastaavaa pääse tapahtumaan tulevaisuudessa, Rantasalmi toteaa.
Teksti: Milla Zuev
Kuva: Milla Zuev