Juuri kun Orpon hallitus on saanut esiteltyä hallitusohjelmansa, joka lupaa kylmää kyytiä työntekijäosapuolelle, on EK:n taholta nälkä kasvanut syödessä. Enää ei riitä työelämäuudistukset (luetaan, työelämäheikennykset) vaan seuraavaksi isketään julkiseen sosiaali- ja terveydenhuoltoon EK:n johtavan asiantuntijan taholta, AL 19.2. mielipide.
Työelämäheikennyksissä työntekijälle on jatkossa tarjolla entistä epävarmempia työsuhteita entistä heikommilla työehdoilla. Vakituiseen työhön pääseminen vaikeutuu, potkut työstä saa nykyistä helpommin, työttömyysturva pienenee ja ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin on vaikeampi päästä. Aikuiskoulutustuella kouluttautuminen tai vuorotteluvapaan pitäminen ei ole enää mahdollista. Lakko-oikeutta rajoitetaan, joten työntekijöiden on vaikeampaa puolustaa omia oikeuksiaan. Nyt pitää saada yhteinen sote-kenttäkin yksityisen hallintaan.
Orpon hallitus näyttää toteuttavan nöyrästi työnantajapuolen toivelistaa – sen lauluja laulat, kenen leipää syöt, sanoo vanha kansa. Kaikki tähänastiset hallitukset ovat keskustelleet työlainsäädännön ja sosiaaliturvan muutoksista työntekijäpuolen kanssa. Orpon ja Purran hallitus ei tähän suostu, vaan tarjoaa näennäisiä neuvotteluita, joiden lopputulos on saneltu etukäteen. Siksi työntekijät hoitajista opettajiin ja lääkäreihin puolustavat oikeuksiaan lakkoilemalla. Kauhulla saadaan odottaa, miten sote-uudistuksen käy. Välttämättömän uudistuksen, jota on väännetty vuosikausia. Uudistuksen, joka ei miellytä niitä yksityispuolen toimijoita, joille sairaus tarkoittaa mahdollisuutta tienata paremmin. Nyt jo saadut Kela-korvausten nostot, ovat vasta alkua EK:n toivelistalla.
Hallitus on vastuussa työmarkkinakaaoksesta. Sanelemalla ei vieläkään voi suomalaisia hallita. SDP on jättänyt hallituksen aiheuttamasta työmarkkinakaaoksesta välikysymyksen, jotta jokainen kansanedustaja saa tilaisuuden päättää, antaako tukensa hallituksen vastakkainasettelua lisäävälle työmarkkinapolitiikalle ja tuleville hyvinvointiyhteiskunnan heikennyksille.
Ulla Kampman
SH, Pirhan aluevaltuutettu (sd)