Demarinuoret liittokokoukseen Lahteen

Demarinuorten liittokokous 28.-30.8. Lahdessa on järjestyksessään 28. Emopuolueesta poiketen Demarinuorten liittokokoukseen ei tälläkään kertaa ole järjestetty jäsenäänestystä, vaan kiinnostuneet ovat ottaneet yhteyttä omaan piiriinsä.

Liittokokouksessa hyväksytään muun muassa poliittinen ohjelma ja valitaan uusi puheenjohtaja.

Kahden vuoden välein järjestettävä liittokokous on Demarinuorten ylin päättävä elin. Kokouksessa päätetään liiton poliittisista linjoista ja valitaan toimijat seuraavalle kahdelle vuodelle. Alun perin liittokokous oli päätetty järjestettäväksi toukokuussa, mutta koronaviruksen myötä kokous siirrettiin elokuun loppuun.

Demarinuorten liittokokouksiin haluavia ei puoluekokouksesta poiketen valita jäsenäänestyksellä, vaan jokainen piiri muodostaa delegaation, jonka koko määräytyy piirin jäsenmäärän mukaan. Kokoukseen haluavat ilmoittavat mielenkiinnostaan omalle piirilleen. Länsi-Suomen Demarinuorten järjestösihteeri, tamperelainen Kaapo Asuma arvelee 80 prosenttia Länsi-Suomen edustajista eli delegaateista tulevan Tampereelta.

– Delegaatioiden koot ovat sen verran suuria, että tällä kertaa suurinta edustajamäärää ei saavuteta. Osaltaan taustalla on koronapelkoa, osaksi liittokokouksen ajankohdan sopimattomuus, Asuma sanoo.

Asuma on vahvasti sitä mieltä, että mahdollisuus osallistua liittokokoukseen ja siellä vaikuttaminen kiinnostavat edelleen nuoria demareita.

Yleisturvaa on syytä korostaa

Liittokokouksessa käsitellään aloitteita ja hyväksytään poliittinen ohjelma.  Aloitteiden ja poliittisten ohjelman muutosesitysten, lisäysten ja poistojen määrä ei ole vielä tiedossa.

Asuma toivoo, että Demarinuorten vahvasti ajamaa yleisturvaa voitaisiin kokouksen yhteydessä korostaa myös ulospäin.

– Yleisturvamalli parantaisi nykyistä sosiaaliturvamallia huomattavasti sekä sujuvoittaisi ihmisten arkea. Yleisturvassa parasta olisi myös sen kohdistaminen kaikkiin kansalaisiin, jolloin se kattaisi muun muassa opiskelijat. Puoluehan otti tämän mallin jo viime puoluekokouksessa omaksi vaihtoehdoksi Suomen tulevalle sosiaaliturvan uudistamiselle.

Valintojen ohella merkittävimmäksi asiakohdaksi nousee poliittisen ohjelman hyväksyminen. Asuman mukaan ohjelman luonnos on edeltäjäänsä huomattavasti selkeämpi ja kattavampi.

– Toivottavasti näin on myös liittokokouksen jälkeen, toteaa Asuma.

Tämän vuoden liittokokouksessa on uutta toimintaa ja taloutta ohjaava ohjelma, jonka tarkoituksena on järjestön toiminnan kehittäminen ja selkeyttäminen. Ohjelman luonnosversiossa otetaan huomioon muun muassa järjestön alueellinen tasa-arvo, piirien merkitys järjestön toiminnalle sekä nuorisokannatuksen tulevaisuus.

Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi on siirtymässä toisiin tehtäviin ja näin ollen järjestölle valitaan uusi puheenjohtaja. Luonnollisesti myös uusi liittohallitus näkee päivänvalon.

“Kaksi maata, yksi aate”

Tampereen Demarinuoret aloitti tammikuussa hankkeen sosialidemokraattisen yhteistyön lisäämisestä Suomessa, Pohjoismaissa ja Baltiassa. Korona muutti osaltaan suunnitelmia ja lopulta Tampereen Demarinuoret järjesti nelipäiväisen matkan Tallinnaan tapaamaan Viron Demarinuoria sekä Viron Demarien puheenjohtajaa Indrek Saarta.

Matkan teema oli “kaksi maata, yksi aate”. Matkan aikana nuooret tutustuivat lisäksi Viron keskiaikaiseen historiaan hansakaupunkina, Viron miehitysten ja vapauden aikaan sekä Viron päihdepolitiikan historiaan ja sen nykyhetkeen.

– Tapasimme muutamaan otteeseen virolaisia demarinuoria ja vaihdoimme ajatuksia arvoista sekä tulevaisuuden kysymyksistä. Viron Demarien puheenjohtaja ja kansanedustaja Indrek Saar totesi Viron olevan ja tulee aina olemaankin Suomen ystävä. Viron sosiaalidemokraateilla on hänen mukaansa suuri pyrkimys seurata pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehitystä, sanoo Asuma.

Ensi vuonna olisi tarkoitus lähteä vierailemaan Ruotsissa, jos koronatilanne on siihen mennessä helpottanut. Virolaiset on myös kutsuttu ensi vuonna Tampereelle vierailulle.

Teksti: Ismo Alhoniemi