Kiitos puheenjohtaja,
Kannatan pormestari Lauri Lylyn muutosesityksiä ja kiitän inhimillisestä talousarvioesityksestä. Esityksestä huokuu vahva yhteistyön henki puolueiden välillä ja se on minusta tärkeää vastuullisille päättäjille.
Tampereen Teatterin remontti on tärkeää kulttuuripääkaupunkihaun kannalta. Ilmeisesti Oulun valtuustossa ajatellaan, että teattereiden tukia voi leikata, onneksi Tampereen valtuustossa tahtotila aivan toinen. Kulttuuriin kannattaa panostaa!
Yhdyn myös valtuustoryhmämme Pekka Salmen kiitoksiin Tampereen henkilökunnalle, jotka tälläkin hetkellä tekevät töitään varsin vaativassa tilanteessa. Tämä porukka ansaitsee lämpimän kiitoksen joustavuudesta ja sitkeydestä. Esimerkiksi päiväkodeissa työntekijät joutuvat päivittäin tasapainoilemaan kriisin keskellä, koska voi tulla töihin ja koska olisi hyvä jäädä pois.
Haluan kiittää maan hallitusta ja pääministeri Sanna Marinia vahvasta kuntien tukemisesta. Valtio ottaa koronaiskun vastaan Tampereen puolesta. Tämä on inhimillistä politiikkaa. Lämmin kiitos Sannalle ja maan hallitukselle, ettemme joudu tekemään mittavia leikkauksia peruspalveluista.
Tampere investoi tulevina vuosina vahvasti päiväkoteihin sekä kouluihin. Pelkästään ensi vuonna yli 80 miljoonaa euroa. Tämä on tärkeää. Itse toivoisin kuitenkin Härmälän koulun remontin aikaistamista, koska alueen lapsimäärät kasvavat jatkuvasti. Ei ole mitään järkeä pitää koulua keskellä lähiötä tyhjillään kahta vuotta, ennen kuin edes lähdetään suunnittelemaan remonttia. Härmälän koulun remontin viivyttely on minulle pettymys.
Tammelan stadionin uuden areenan rakentaminen alkaa vihdoin, tämä on tärkeää jalkapallon ystäville. Toisaalta ratikan ensimmäinen rakentamisvaihe alkaa olla takana. Tampere uusii kasvonsa ja katsoo vahvasti tulevaisuuteen. Eilen sunnuntaina ratikka kulki ensimmäistä kertaa Hämeenkatua ja oli hieno nähdä, kuin koko katu on uusinut kasvonsa.
Myös lähiöihin panostetaan merkittävästi, varsinkin Peltolammi saa tulevina vuosina merkittäviä panostuksia. Pidetään kaikki mukana. Lähiöihin panostaminen on tärkeää sosialidemokraateille.
Lopuksi haluan kiittää pormestaria vastuullisesta taloudenpidosta sekä kaikkia valtuutettuja hyvästä työstä valtuustossa.
Ari Wigelius (sd.), kaupunginvaltuutettu
