ARA:n toimintaa kehitettävä

Ympäristöministeriö valmistelee parhaillaan lakimuutoksia, joilla kehitetään vuokra- ja asumisoikeusasuntojen tuotantoa koskevaa korkotukimallia. Hallituksen esitys annetaan eduskunnalle syksyllä.

Monet ministeriön ehdottomat muutokset ovat tervetulleita ja helpottavat kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamista. Esimerkiksi omavastuukoron alentaminen pysyvästi 2,5 prosentista 1,7 prosenttiin on hyvä asia. Korkotuen sitomisella markkinakorkotasoon pyrittäisiin lisäämään korkotukilainoituksen houkuttelevuutta matalan korkotason aikana. Samoin korkotuen maksuajan pidentäminen on kannatettavaa.

Samalla voitaisiin tarkastella myös käynnistysavustuksia. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen osalta se on Tampereella tällä hetkellä 3000 euroa per asunto. Avustuksen vaikutus on pieni, keskimäärin 1-2 prosentin luokkaa asunnon koosta riippuen. Pääkaupunkiseudulla käynnistysavustus on 10 000 euroa per asunto. Rakentamiskustannukset eivät kuitenkaan ole kolminkertaiset. Käynnistysavustukset tulisikin nostaa pääkaupunkiseudun tasolle. Erityisryhmien asuntojen rakentamisen kannusteet ovat hyvät.

Ministeriön olisi tärkeää arvioida ARA:n tukipäätösten vaikutuksia segregaatioon. Viimeisen puolentoista vuoden aikana ARA on hylännyt viisi hakemusta Tampereelta, joista neljä sijaitsee keskustassa tai keskustan läheisyydessä. Samoin hylkyjä on tullut kehyskuntien keskustoihin sijoittuvista kohteista. Keskustamaisessa ympäristössä rakennuskustannukset nousevat vääjäämättä korkealle mm. rakenteellisen pysäköinnin vuoksi ja ylittävät ARA:n kriteerit.

Ymmärrän, että ARA:n ensisijainen tavoite on tukea edullista vuokra-asumista, jolloin asumisen kustannukset per neliö ratkaisevat. Mutta tämä linja johtaa siihen, että ARA-asuntoja ei synny kaupunkien keskustoihin, vaan niitä rakennetaan lähinnä lähiöihin. Tämä on todellisuutta Tampereen seudulla, jossa vuosina 2020–2021 puolet ARA-asunnoista on rakennettu alueille, joissa on muuta seutua korkeampi työttömyysaste ja matalampi tulotaso sekä koulutustaso. ARA:n linjaukset siis tukevat segregaatiokehitystä.

Myös ARA:n tulisi edistää segregaation ehkäisyä. Kuntien on voitava sijoittaa ARA-rakentamista myös markkinahinnaltaan korkeammille alueille estääkseen alueellista eriytymiskehitystä.

Pekka Salmi (sd)
Apulaispormestari