Kuntavaaliehdokas Marko Moisio: ”SDP on edelleen tärkein työväenpuolue”

Marko Moisio, 52, on Tampereen Infra Oy:n pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu. Hän on myös ehdolla kevään 2025 kuntavaaleissa SDP:n listalla.

Pääluottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun toimenkuvaan kuuluu työehtosopimusten noudattamisen valvomista sekä työn kehittämistä turvallisemmaksi yhdessä työsuojelun kanssa.

– Olen ehdolla, koska haluan vaikuttaa siihen, miten Tampereen sisällä In-house-yhtiöt pärjäävät. Työehtosopimukset ja niiden noudattaminen ovat meidän kaikkien mielestä tärkeitä, ja haluan taata, että hyvät työehdot säilyvät jatkossakin. Tällä hetkellä Tampereen Infralla noudatetaan työehtosopimuksia hyvin, ja meillä on kaupungin suuntaan ja yhtiön johtoon hyvät neuvottelusuhteet. Yksityisillä aloilla työehtosopimusten noudattaminen on kuitenkin mennyt huonoon suuntaan, ja hallituksen niin sanotut työelämäaloitteet tulevat heikentämään tilannetta entisestään. Olin esimerkiksi pettynyt siihen, että Dimitri Qvintuksen alulle panema palkkavarkausaloite sai niin vähän allekirjoituksia, Moisio toteaa.

In-house-yhtiöt ovat kunnan tai kuntayhtymän omistamia yhtiöitä, yleensä osakeyhtiöitä, joilta tehdyt hankinnat voidaan toteuttaa ilman hankintalain vaatimaa kilpailutusta.

– Vaaliteemani tulevat myös JHL: n suunnalta. Yhteiskunnan tarjoamat palvelut ja peruspalvelut, joita kunnissa tuotetaan, täytyy turvata – esimerkiksi kadunrakennus- ja kunnossapitopalvelut sekä vesihuolto. Nämä eivät saa toteutua ihan vapaalla kilpailulla, Moisio kertoo.

SDP tärkein työväenpuolue

Moisio on ollut SDP:n jäsen noin kahden vuoden ajan. Politiikassa hän on ollut mukana luottamusmiestoimensa vuoksi kuitenkin jo nelisen vuotta. SDP on valikoitunut hänen puolueekseen, sillä hänen mukaansa SDP on edelleen tärkein työväenpuolue.

– Vaikka Perussuomalaiset esittävätkin työväenpuoluetta, on nykyinen hallitus osoittanut, että työväen edustus on vasemmalla, Moisio toteaa.

Moisio on koulutukseltaan yo-artesaani, käytännössä kiviseppä. Hän on elämänsä aikana työskennellyt esimerkiksi hautakiviveistämössä.

– Myös useampi kilometri rotvallinreunaa on tullut rakennettua ja asennettua Tampereen kaupungille, maanrakennusyksikössäkin työskennellyt Moisio kertoo.

– Tällä hetkellä ay-toiminta työllistää minua eniten, minkä lisäksi harrastan uintia sekä äijäjumppaa maanantaisin, Moisio päättää.

Teksti: Milla Zuev

Kuva: Marko Moisio