Valtuustoaloite julkisten vesipisteiden lisäämiseksi ulkotiloihin Tampereella

Viime vuosina myös Suomi ja Tampere ovat kokeneet poikkeuksellisen lämpimiä kesiä. Kuumalla ilmalla riittävä veden saanti on ensisijaisen tärkeää. Kesäisin tuhannet tamperelaiset ja tänne tulevat matkailijat joutuvat huolehtimaan veden saatavuudesta ostamalla muovisia vesipulloja. Tämä aiheuttaa ihmisille ylimääräisiä kustannuksia ja lisäksi kuormittaa ympäristöä.

Tampereen kaupunki voisi puuttua asiaan tarjoamalla kesän aikana mahdollisuuden täyttää vesipulloja julkisista vesipisteistä. Näitä vesipisteitä tulisi sijoittaa paikoille, joissa ihmiset liikkuvat. Erityisesti Tampereen keskustan alueelle, mutta myös muualle suosittuihin kohteisiin, joissa vesipisteitä ei valmiiksi ole. Tässä pitäisi erityisesti huomioida ulkokuntosalit ja urheilukentät, joissa riittävällä veden saannilla on iso merkitys.

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla tämä mahdollisuus on olemassa vesiposteissa, joita löytyy yhteensä 67 kappaletta. Tampereella vesipisteiden pitäisi olla strategisemmin ja tiiviimmin sijoiteltu. Mallia voisi ottaa Tallinnasta, jossa 38 julkista vesihanaa olivat ensimmäistä kertaa käytössä kesällä 2022. Tallinnan kaupunki perusteli palvelua keväällä 2022 muovijätteen vähentämisellä sekä sillä, kuinka tärkeää maksuttoman juomaveden saatavuus on kuumalla säällä.

Tampereella julkisia vesipisteitä oli laajamittaisesti tarjolla viimeksi 2018 nuorten yleisurheilun MM-kisojen aikaan, ja tästä oli erittäin hyviä kokemuksia. Myös Keskustorin Kesäkeitaalla oleva vesipiste on toimiva, ja se olisikin hyvä malli josta konseptia voisi laajentaa. Kesäkeitaan ympärille voisi mahdollisesti rakentaa useampia vesipisteitä nopeallakin aikataululla.

Vesipisteiden tarjoaminen olisi yksinkertainen ja helposti toteutettava julkinen palvelu, joka lisäisi tamperelaisten ja tänne tulevien matkailijoiden hyvinvointia. Siitä olisi myös merkittäviä terveyshyötyjä kuumina kesäpäivinä.

Esitämme, että Tampereen kaupunki ryhtyy toimiin julkisten vesipisteiden perustamiseksi ulkotiloissa Tampereen keskustan alueella ja muissa kuntalaisten ja matkailijoiden suosimissa paikoissa.

 

Tampereella 12.6.2023

Tampereen sosialidemokraattinen valtuustoryhmä