Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut.
Aluksi toivotan kaikille hyvää lasten oikeuksien viikkoa. Lasten oikeudet ovat aikuisten velvollisuuksia.
Puheenvuoroni käsittelee kaupungin pito- ja vetovoimaa.
Henkilöstö on meidän voimavaramme ja siksipä Tampereen on varmistettava, että kaupungin imago työnantajana ei huonone vaan päinvastoin kohentuu.
Takana päin ja toivottavasti ohi ovat koronavuodet, jotka erityisesti ihmissuhde työssä ovat olleet henkisesti hyvin rankkoja. Varautumissuunnitelmia on opittu tekemään ja nyt on vuorossa sähkökatkoihin varautumiset. Samaan aikaan henkilökunta kuormittuu koska sijaisia on vaikea saada. Sijaispula on vaivannut jo pitkään esim. varhaiskasvatusta ja perusopetusta.
Fyysinen ja henkinen kuormitus kasvaa, kun joudutaan jatkuvasti venymään ja onhan kyse jo turvallisuudestakin, jos riittävää lakisääteistä henkilökuntaa ei saada työtehtäviin. Kuntarekrystä ei juurikaan sijaisia saa. Eläkkeeltä töihin palaavat työntekijät ovatkin nyt kysyttyjä. Toivottavasti ensi vuonnakin eläkkeellä olevat jaksavat tulla sijaistamaan.
Työmäärän pitää olla ihmisen kokoinen, eli pitää olla tosiasiallinen mahdollisuus selviytyä päivittäisestä työstä. Jatkuva kuormittuminen johtaa pitkäkestoiseen uupumiseen ja sairaslomat lisääntyvät. Sairaslomia pitäisi kuitenkin saada vähentymään, mutta vaikuttaa siltä, että poissaolot vaan lisääntyvät monien kuormitustekijöiden vuoksi. Tärkeätä on myös, että yhteistyö työterveyden kanssa on onnistunutta.
Osaava ja hyvinvoiva henkilöstö vaikuttaa työnantajaimagoon oleellisesti. Työhyvinvoinnille on oleellista myös se, että esihenkilöllä on mahdollisuus suoriutua työstään eli hänellä on aikaa henkilökunnalle, ja hän omalta osaltaan mahdollistaa työntekemisen onnistumisen. Johtajien työkokonaisuudet on oltava myös kohtuullisia. Lähijohtajien määrää ei saa enää vähentää. Esihenkilöiden työhyvinvointi varmistaa koko työpaikan hyvinvointia.
Työhyvinvointia lisää myös se, että jokainen kokee tulleensa kuulluksi ja voi osallistua ja vaikuttaa asioihin organisaation eri tasoilla.
Lopuksi totean, että kaupungin tulee tiivistää oppilaitosyhteistyötä entistä enemmän. Työpaikkaohjaajien kouluttaminen ja mentoroinnin tehostaminen voivat auttaa kaupunkiin sitoutumista ja imagon parantamista.
Kaupunginvaltuusto 14.11.2022
Anneli Liimola
varavaltuutettu
