Valtuustoaloite Takahuhdin koulun tilaongelmien ratkaisemiseksi ja joukkoliikenneyhteyksien parantamiseksi

Takahuhdin koulun vanhemmat ovat olleet yhteydessä kaupungin johtoon jo vuosi sitten koskien koulun tilaongelmia. Takahuhdin koulu on itäisen Tampereen suuri yhtenäiskoulu vuosiluokille 1-9. Oppilaita koulussa on noin 1100 ja henkilökuntaa 100. Koulu toimii vuoden 2019 alusta lähtien kolmessa rakennuksessa, joista uusin on Irjalassa (Irjalankuja 4) oleva pienten lasten yksikkö. Alakoulun rakennuksessa (Hintsankatu 4) on vuosiluokkia 0-4 ja isompien oppilaiden puolella (Hanhenmäenkatu 2) vuosiluokkia 5-9. Alueella on tehty ja tehdään täydennysrakentamista, joten alueen asukasmäärä ei laske, vaan pikemminkin lisääntyy lähitulevaisuudessa. Tämä tarkoittaa myös lisää oppilaita Takahuhdin kouluun. Muutama vuosi sitten valmistui koulun pienten lasten yksikkö  Irjalaan, mutta se ei ole olennaisesti helpottanut vanhojen A- ja B-talojen tilapulaa.

Koulun tilanahtaus on iso ongelma. Vanhempien mukaan kaikki pienetkin aputilat on jo otettu opetuskäyttöön, mutta siitäkin huolimatta joudutaan tekemään ylisuuria luokkia, koska ei ole tiloja, mihin ylimääräisiä luokkia voisi sijoittaa. B- talossa WC-tilojen määrä on riittämätön, ja niiden siivoustaso on niiden käyttöön nähden myös surkealla tolalla. Pienet lapset mieluummin pidättävät koko päivän kuin käyvät koulussa vessassa, koska WC-tilat ovat epäsiistit. A-talossa tilanne ei ole juurikaan parempi. Esim. liikuntasali on liian pieni näin suurelle määrälle oppilaita, ja myös opettajat valittavat, ettei saliaikaa riitä kaikille tarpeeksi, koska rinnakkaisia liikuntatunteja on niin monta. Myös riittämätön ilmanvaihto on ongelma. Palautetta riittämättömästä ilmanvaihdosta ja sen aiheuttamista vaivoista kuulee jatkuvasti oppilailta ja opettajilta. Mitään ratkaisevaa parannusta ei kuitenkaan tähän ole ilmeisesti tehtävissä, koska kaikki koulun tilat ovat jo käytössä, eikä tiloja ja niiden ilmanvaihtoa ole suunniteltu niin suurelle käyttäjämäärälle. B-talon (Hintsankatu 4) vierestä on purettu homehtunut terveydenhuollon rakennus, ja tilalle tehtiin parkkipaikka. Tällä tontilla olisi valmiina jo kunnallistekniikka siirtokelpoista lisärakennusta varten.

Tampereen kaupungin investointisuunnitelmassa on varattu vuodelle 2027 A-talolle suunnittelurahaa 400 000 euroa peruskorjausta varten. Siihen on vielä viisi vuotta aikaa. Koulun päivittäinen tilanahtaus vaikuttaa kaikkeen päivittäiseen toimintaan.

Takahuhdin koulun vanhempainyhdistys lähestyi viime vuoden joulukuussa päättäjiä koskien koulun oppilaiden joukkoliikenneyhteyksiä. Kirjeessä todettiin, että sujuvat joukkoliikenneyhteydet ovat tärkeitä Takahuhdin koulun oppilaille ja heidän opettajilleen toimivan koulutyön kannalta. Moni tulee, tai haluaisi tulla, kouluun bussilla, joten nykyisten yhteyksien puutteet koskettavat huomattavaa määrää kaupunkilaisia.

Takahuhdin koulun omat sisäliikuntatilat ovat näin isolle oppilasmäärälle riittämättömät, joten sujuva liikkuminen alueen eri liikuntapaikkoihin on erityisen tärkeää. Esim. liikuntasali on koulupäivien aikana aamusta iltapäivään 100 % käytössä, eivätkä kaikki rinnakkain olevat liikuntaryhmät mahdu koululle sisäliikuntaan. Tämän vuoksi osa luokista ohjataan käyttämään lähialueiden muita liikuntatiloja. Tämä onkin toiminut hyvin aiemmin, kun käytössä olivat toimivat joukkoliikenneyhteydet Kaukajärvelle, Kauppiin, Vehmaisiin sekä Kalevan uintikeskukselle.

Koulun vanhempainyhdistys kysyi viime marraskuussa koulun liikunnanopettajilta, kuinka liikkuminen eri liikuntapaikoille sujuu nykyisellään. Opettajien viesti oli, että nykyiset yhteydet ovat riittämättömät, ja olisi ensiarvoisen tärkeää, että bussilinjat palautettaisiin toimimaan sujuvasti koululta lähiliikuntapaikkoihin ja takaisin. Vanhempainyhdistyksen mielestä linjojen ja lippukäytäntöjen parannustarpeet ovat välttämättömiä koululaisille edelleen. Nämä ovat Takahuhdin koululaisten ja kasvattajien sujuvan arjen perusasioita. Koska koulussa ei ole riittäviä liikuntatiloja, se johtaa siihen, että luokat ja liikuntaryhmät kulkevat liikuntapaikoille päivittäin. Tästä syystä siirtymät liikuntapaikoille pitäisi sujua kohtuullisessa ajassa niin, ettei suurin osa tunnista kulu matkustamiseen, vaan itse liikkumiseen. Ei myöskään saisi olla niin, että liikunnanopettajien käytössä oleva lajivalikoima kapenee kohtuuttomasti, koska busseilla ei enää pääse paikkoihin, jonne koululaiset aiemmin pääsivät kulkemaan sujuvasti. Koululaiset tarvitsevat sujuvat joukkoliikenneyhteydet Kauppiin, Kaukajärvelle ja Vehmaisiin. Ennen pääsi linjalla 32 kätevästi perille Kauppiin asti, jossa liikuntatunneilla harrastetaan hiihtämistä, suunnistusta, keilailua ja Kauppi Sport Centerin tarjoamia sisäliikuntalajeja. Nyt Kaupin urheilupuistoon ei pääse perille asti. Linjan 29 pysäkiltä matka on pitkä etenkin alakouluikäisten oppilaiden kulkea. Linja 32 palveli hyvin myös Kaukajärven suuntaan Kaukajärven Spiralille pelaamaan salibandyä, futsalia ja sulkapalloa sekä Kaukajärven Sentterille luistelemaan. Nyt näihin pääsee vain Messukylän kirkon pysäkiltä, johon on 1,3 km matka koululta. Yhdensuuntaiseen matkaan saa varata aikaa noin puoli tuntia. Paikan päällä ehtii olla vain puoli tuntia. Bussi 32 palveli aiemmin yhtä lailla myös Messukylän koululaisia. Entinen linja 17 vei ennen koululaiset Vehmaisten urheilukentälle, jonne kaupunki on hankkinut upouudet yleisurheiluvälineet sekä myös liikuntakeskus Hippaan ja Tampereen Sisun tiloihin.

 

Esitän, että Tampereen kaupunki etsii nopeasti ratkaisut Takahuhdin koulun tilaongelmiin keskustellen yhdessä koulun henkilökunnan, vanhempien ja vanhempainyhdistyksen kanssa. Kyseeseen voi tulla esim. siirtokelpoisen tilan sijoittaminen koulun läheisyyteen. Mikäli päädytään peruskorjauksen aikaistamiseen, pitää koulun vakava tilaongelma joka tapauksessa nopeasti ratkaista. Lisäksi esitän, että Takahuhdin koulun vanhempainyhdistyksen havainnot bussilinjoista tulee huomioida ja koulun huonot joukkoliikenneyhteydet tulee korjata nopeasti.

 

Tampereella 21.3.2022

 

Aila Dündar-Järvinen

Kaupunginvaltuutettu (sd)