Lautakunnissa tapahtuu! Asunto- ja kiinteistölautakunnan demarijäsenten terveiset – ”Korona ei meitä hidasta!”

Elokuussa kokoonpanomme hieman muuttui Oscar Lindvallin vaihtaessa paikkakuntaa. Raimo Laaksonen siirtyi hänen tilalleen varsinaiseksi jäseneksi Asunto- ja kiinteistölautakuntaan. Jäämme kaipaamaan Oscaria ahkerana kokousedustajana, sillä hän oli läsnä jokaisessa kokouksessa.

Korona-tilanne ei ole hidastanut talonrakennusinvestointien valmistelua eikä rakennushankkeiden etenemistä. Kokouksia on pidetty etänä Teamsin kautta ja osa lautakunnan jäsenistä on ollut välillä paikan päällä. Jokaisella kerralla kokous on ollut päätösvaltainen.

Kokoustekniikka on toiminut lukuun ottamatta ensimmäistä Teams-kokousta, jossa yksi allekirjoittaneista oli pöytäkirjantarkastajana ja putosi kesken kokouksen linjoilta, mutta pääsi kuitenkin pian takaisin kokoukseen.

Etäkokouksien hyvinä puolina voi pitää sitä, että on säästynyt aikaa ja energiaa, jotka kuluvat paikan päälle matkustamiseen. Myös kokoustekniikan kehittymistä on tapahtunut ja varmuus tekniikan pelittämisestä on lisääntynyt.

Etäkokouksissa puhe ja ideat eivät tietenkään rönsyile asian ympärillä, kuten käy joskus paikan päällä. Merkillepantavaa on, että etänä kokoustettaessa kaikilla on tarve puhua vain juuri käsiteltävään pykälään liittyvää asiaa.

Olemme päättäneet mielenkiintoisista ja tärkeistä asioista:

Pispalan haulitornin peruskorjaushanke hyväksyttiin 11/2018 ja nyt on korjattu haulitorni jälleen paikallaan.

Hervannan uimahallin peruskorjaus on jo vihdoinkin hyvässä vauhdissa ja valmistunee 2021 alussa.

Kaupin urheilupuiston uuteen huoltorakennukseen tulee pukuhuoneita pesutiloineen ja ryhmäpukutiloja sekä henkilökunnan käyttöön verstas-, toimisto- ja toimitsijatiloja kilpailutilanteisiin, konetalli sekä lumetusjärjestelmä.

Rakenteilla olevia hankkeita ovat Olkahisen koulun sekä Pellervon päiväkodin ja koulun uudisrakennukset.

Ensi vuoden tärkeimpiä talonrakennushankkeita ovat Etelä-Hervannan koulun ja päiväkodin uudisrakennus sekä Sammon koulun laajennus ja päiväkoti.

Tampereen kaupungin sisäilmaprosessien eri vaiheissa 10/2020 on 12 päiväkotia ja 21 peruskoulua.

Kulttuurihistoriallisesti arvokas Frenckellin pannuhuoneen käyttötarkoitus muutettiin lehtilukusalista moderniksi livemusiikkiklubiksi ja kokoontumistilaksi. Muutostyön yhteydessä rakennus muutettiin esteettömäksi maantaso- ja kellarikerroksen osalta. Laikunpuistoon rakennettiin myös terassi.

Keväällä 2020 tulikin jo uutisointia onnistuneesta päätöksestä ja paikan toimivuudesta, sillä G Livelab Tampere voitti parhaan konserttisalin palkinnon kansainvälisessä kilpailussa – paremmat soundit kuin Lontoon oopperatalossa! Musiikkiklubin tiloista televisioidaan viikoittain erittäin suosittu Perjantai-niminen keskusteluohjelma.

 

Raimo Laaksonen, Riitta Lyytikäinen ja Tuula Pohjola,

Asunto- ja kiinteistölautakunta