Lapset ja nuoret viettävät ison osan elämästään erilaisissa oppimisympäristöissä – erityisesti
päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Viimeisen vuosikymmenen aikana oppimisympäristöjä
on alettu toteuttaa enenevissä määrin suljettujen sijaan avoimina. Toteutuksen taustalla on ajatus
muunneltavuudesta ja joustavuudesta. Avoimiin oppimisympäristöihin liittyy kuitenkin haasteita,
joista yksi on lasten ja nuorten sekä myös heidän kanssaan työskentelevien aikuisten aistikuorman
kasvaminen. Varsinaisia aistitiedon käsittelyn vaikeuksia esiintyy 5–10 prosentilla väestöstä, ja ne
ovat yleisiä neuropsykiatristen häiriöiden yhteydessä. Neuropsykiatriset haasteet ovat lisääntyneet
viimeisen vuosikymmenen aikana.
Samanaikainen avointen oppimisympäristöjen ja neuropsykiatristen haasteiden lisääntyminen johtaa
yhteiseen ongelmaan: lasten ja nuorten aistikuorma kasvaa, mikä johtaa heikentyneeseen keskittymisja
oppimiskykyyn. Joillekin lapsille ja nuorille tilanne voi aiheuttaa jopa esteen osallistumiselle. Näin
ollen ylimääräisen aistikuormituksen vähentäminen päiväkoti-, koulu- ja opiskelupäivän aikana on
meidän aikuisten velvollisuus.
Esimerkkejä aistiystävällisyyteen aktiivisesti pyrkivistä kouluista löytyy jo. Yle (2023) uutisoi Turun
Puropellon koulussa sijaitsevasta aistimökistä. Tilassa on akustiikkalevyjä ja -verhoja sekä valaisin,
jonka kautta voi valaisun säätelyn lisäksi kuunnella rauhoittavia ääniä. Lisäksi tilan väritys on
maanläheinen. Helsingin Sanomat (2023) uutisoi Keravalla sijaitsevan Päivölänlaakson alakoulun
”päikkärivälitunnista”. Koulussa on luokkahuone, jossa oppilas voi välitunnin aikana levätä
joogamatolla, pehmeässä keinutuolissa, rahissa tai tyynyillä vuoratussa lasten kylpyammeessa.
Aistiesteettömäksi rakennetun tilan äänimaisema ja akustiikka ovat miellyttäviä; häiritseviä
taustaääniä tai kaikumista ei ole. Materiaalit ja pinnat ovat pehmeitä eli esimerkiksi metallin sijaan
on käytetty puuta. Tila on myös visuaaliselta ilmeeltään harmoninen ja selkeä. Käytännössä se
tarkoittaa, että tilan värimaailma on maanläheinen ja murrettu, valaistus on epäsuoraa ja säädettävää
ja lisäksi pyörein ja ovaalein muodoin on pyritty mukailemaan luonnollista silmänliikettä.
Aistiesteettömässä tilassa sisäilma on hyvä, kalusteet ovat oikeankokoisia ja jokaiselle tavaralle on
oma paikkansa. Lisäksi on tärkeää muistaa, että joidenkin oppijoiden kohdalla mahdollisuus
liikkeeseen ja liikkumiseen edistää keskittymistä.
Aistiesteettömän tilan luominen edellyttää aistiesteettömyyden kokonaisvaltaista hahmottamista.
Aistikuormittumista pidetään usein yksilön ongelmana, vaikka ongelma olisi ratkaistavissa
yksinkertaisesti ympäristöä muokkaamalla. Ratkaisua kuitenkin edeltää ongelman tunnistaminen.
Nepsy-oppaassa (2022) kuvataan tilanne, jossa erään koulun ruokalassa metallijalkaiset tuolit
kirskuivat kovaa laattalattiaa vasten. Koulussa ei ollut sillä hetkellä varaa tuolien vaihtoon, mutta
äänimaisema saatiin muokattua miellyttävämmäksi laittamalla tuolien jalkoihin huopaiset
pehmusteet. Tämä on hyvä esimerkki siitä, kuinka aistikuormitusta aiheuttava tekijä on tunnistettu ja
siihen on haluttu myös löytää ratkaisu.
Esitämmekin, että Tampereen kaupunki kartoittaa aistihuoneiden ja hiljaisten tilojen
riittävyyden hallinnoimissaan päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Lisäksi esitämme,
että Tampereen kaupunki huomioi aistiesteettömyyden jokaisen hallinnoimansa uuden tai
korjattavan päiväkodin, koulun ja oppilaitoksen suunnittelussa niin, että myös tilan käyttäjillä
on mahdollisuus osallistua suunnitteluun.
Tampereella 20.5.2024
Kaupunginvaltuutetut
Mahmoud Machaal (sd.)
Inna Rokosa (sd.)